Magnus Mills: Ei mitään uutta idän pikajunasta (2000)
Onko muuten karkausvuodessa 366 päivää vai mitä sille ylimääräiselle päivälle tapahtuu? No, onneksi tänä vuonna ei tarvitse miettiä sitä, sillä helmikuu loppui Oscar-gaalan päivänä. Samana päivänä sain luettua loppuun viimeisen lukupiirikirjamme. Oscareista kirjoittaminen vei voimat moneksi päiväksi ja meinasin tulla valvomisesta kipeäksi, mutta vitamiineilla ja unella piileskelin uhkaavalta vaaralta. Vitamiineissa on muuten voimaa. En edes muista koska olisin ollut viimeksi kipeä, vaikka olen aina ollut se, joka kaatuu ensimmäisenä sänkyyn flunssa-aallon vyöryessä päälle. Päivittäinen annokseni: Pirkka-multivitamiinia, Pirkka-B-vitamiinia, Elivo-D-vitaaminia, Vida-Vahvaa-sinkki+B6-vitamiinia, Piimax-C+Biotiinia (kauniille hiuksille ja vahvoille kynsille), Möllerin tuplaa ja Elivo Kirkas Iho -kapseli (finneihin ja ihon epäpuhtauksiin). Kunhan mainitsen. Mutta jospa nyt sananen siitä kirjasta.
Ei liene liioiteltua sanoa, että luemme aika paljon tylsiä ja/tai huonoja kirjoja lukupiirissä. Osaltaan asiaan varmaan vaikuttaa se, että sivumäärä saa olla kirjassa korkeintaan 300, koska muuten sitä ei ehtisi lukea kahdessa viikossa. (Paitsi jos kirja olisi hyvä, mutta siihen ei voi luottaa, koska edustamme niin monenlaisia eri makuja.) Lisäksi kirjaa täytyy löytyä pääkirjaston hyllystä vähintään neljä kappaletta, mikä oikeastaan karsii välittömästi joukosta kaikki suositut kirjat. Harmillista. Tarvitsisimme kustantajasponsorin. Joka tapauksessa siis tämä kirja oli lukupiirin kriteereillä todella hyvä valinta ja saavutti niinkin korkean lukeneisuuden kuin 4/5. Vertailun vuoksi sanottakoon, että edellinen kirja, Riadin tytöt saavutti lukeman 2/4 (en laske sitä yhtä joka oli lukenut kirjan aiemmin eikä muistanut siitä mitään) ja sitä edellinen, Enkelin kosketus lukeman 1/4 (vaikka se oli kyllä oikeasti hyvä, ja olin todella äreissäni siitä ettei kukaan muu edes yrittänyt lukea sitä!). Tykkäsimme kaikki tästä kirjasta, enemmän tai vähemmän. Paluumuuton tehneen jäsenemme ansiosta saimme ponkaistua käyntiin myös melkein kunnollisen kirjakeskustelun.
Kirjan nimettömäksi jäävä päähenkilö saapuu pieneen englantilaiseen kylään aikeenaan viettää siellä muutama päivä ja jatkaa sitten matkaa moottoripyörällään Intiaan. Leirintäalueen omistaja pyytää häntä maalaamaan aitansa ja muukalainen suostuu paremman tekemisen puutteessa. Kirjasta ei kannata kertoa paljon enempää, jos joku vaikka haluaa lukea sen. (Erittäin hyvä lukupiirikirja, jos kilpailevien lukupiirien jäseniä löytyy yleisöstä.) Kirja on todella nopeasti luettu ja aiheuttaa mukavia puistatuksia ja hermostuneita naurahduksia kun välillä ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Psykologisesti mielenkiintoinen tapaus ja jälkipuinti voi osoittautua erittäin antoisaksi.
Kävin äsken lahkeet lepattaen Filmtownissa hakemassa kaksi leffaa ja aloittelen tässä vapaapäiväni viettoa mozzarellapizza uunissa. Valinnanvara ensi-iltaleffoissa (joita en yleensä vuokraa, mutta nyt on kuponkeja!) oli puistattavan hyvä, ja valinta oli vaikea. Toivottavasti illan elokuvista on johonkin. Lisää raportointia luvassa myöhemmin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti