Rakkauskirjeitä Julialle (Letters to Juliet) (2010)
Näin tämän leffan trailerin saksalaisessa leffateatterissa viime kesänä kun kolmas reilimatkani oli lopuillaan. Luonnollisesti se herätti "ooh" ja "aah" -tyyppisiä tuntemuksia ja muistumia siitä kun toisella reilireissullani viivyin Veronassa muutamia päiviä. Se oli kuuma, kuuma paikka, ja vaikka jouduimme talsimaan bed & breakfast -paikkaamme joka ilta bussipysäkiltä kolme kilometriä pystysuoraa ylämäkeä, se oli yksi taianomaisimmista paikoista joissa olen käynyt. Vain Tampere ja Venetsia painivat sen kanssa samassa sarjassa. Yritin löytää tietoa siitä, milloin tämä elokuva on kuvattu, mutta epäonnistuin. Tietääkö kukaan lukija mistä sen saisi selville? Luulisi että IMDB vastaisi tähänkin kysymykseen, mutta vastaus piileskeli minulta. Jos leffan Verona-kohtaukset on kuvattu elokuun 2009 jälkeen, minä käytännössä näyn siinä. Avomieheni nimittäin kirjoitti nimemme sen käytävän seinään, joka johtaa Julian parvekkeelle. Kyseessä ei kaiketi ollut vandalismi, koska varmasti tuhannet pariskunnat olivat tehneet saman aiemmin ja tyhjää tilaa oli hankala löytää.
Amanda Seyfriedin esittämä Sophie lähtee ennakkohäämatkalle Veronaan sulhasensa Victorin kanssa, joka pian osoittautuu työnarkomaaniksi. Victorin hoidellessa pian avattavan italialaisen ravintolansa bisneksiä Sophie tutustuu Veronaan yksin. Julian parvekkeen alapuolella hän näkee naisen, joka kerää seinään teipattuja lappusia koriin ja seuraa tätä. Hän löytää "Julian sihteerit", naisryhmän, joka vapaaehtoistyönä vastaa Julialle kirjoitettuihin kirjeisiin. Victorin tutustuessa italialaisen keittiön saloihin Sophie auttaa sihteerejä kirjeisiin vastaamisessa. Hän löytää putoavan tiilen takaa 50 vuotta vanhan kirjeen ja haluaa välttämättä vastata siihen. Pian kirjeen kirjoittaja, Vanessa Redgraven esittämä Claire, tupsahtaakin sitten Veronaan etsimään kauan kadotettua tosirakkauttaan ärsyttävän vastaanharaavan lapsenlapsensa Charlien kanssa.
Kolmikko lähtee matkailemaan ympäri Venetoa ja käy läpi kymmeniä Lorenzo Bartolineja ennen kuin löytää sen oikean. Ja kun sen oikean löytää, it's like magic. Tarina on kaunis ja suloinen ja yrittää kertoa, ettei tosirakkaudelle ole parasta ennen -päiväystä. Kettumaisesti varsinainen tarina kuitenkin jää vähän paitsioon, koska Sophie kaappaa koko show'n "rakastumalla" Charlieen, ja sitten seuraamme taas sitä samaa painiskelua kahden miehen välillä valitsemisesta.
Leffan viesti on: tartu hetkeen, älä odota viittäkymmentä vuotta. Syvyyttä siihen tuo se, että elokuva jäi ohjaaja Gary Winickin viimeiseksi, sillä hän kuoli tämän vuoden helmikuussa vain 50-vuotiaana.
Haa! Olen muuten vuosikaudet hämmästellyt Nip/Tuckia katsoessani, kuinka paljon Vanessa Redgrave ja Joely Richardson (jotka näyttelevät sarjassa äitiä ja tytärtä) näyttävät toisiltaan. Kun viimein sain aikaiseksi googlata, asia sai luonnollisen selityksen: he ovat äiti ja tytär. Ja muuten, Rakkauskirjeitä Julialle -leffassa oikeaa Lorenzo Bartolinia näyttelee Vanessa Redgraven tosielämän aviomies Franco Nero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti