Susanne Bier: näytös kaksi

74/365
Rakastan sinua ikuisesti (Elsker dig for evigt) (2002)

Käsissäni on palanen lähestulkoon kadonnutta historiaa, niin henkilökohtaista kuin tanskalaista kulttuurihistoriaakin. Tämän tekstin pitäisi oikeastaan olla nimeltään Susanne Bier: näytös yksi, sillä tästä elokuvasta kaikki alkoi. Leffa oli Bierin kansainvälinen läpimurto ja ensimmäinen hänen ohjaamansa elokuva jonka näin. Kävimme yhdeksän(!) vuotta sitten ystäväni kanssa katsomassa elokuvan kotikaupunkimme "vaihtoehtoleffateatterissa" (vrt. Niagara). Ystäväni oli tuolloin töissä kyseisen leffateatterin lippuluukulla (vain 16-vuotiaana) ja kävimme usein siellä yhdessä katsomassa leffoja. Varmaan olin ainoa joka suostui katsomaan mitä vain taidepläjäyksiä ihan vain siksi, että ilmaiseksi pääsin.

En edes muista mitä aikanaan ajattelin tästä elokuvasta, mutta se on vuosien saatossa noussut mielessäni lähestulkoon myyttiseen asemaan. Leffa on silloin tällöin pompahdellut esiin keskusteluissamme ja muistan, että jossain vaiheessa käytin paljon aikaa selvittääkseni ensinnäkin sen, mikä sen nimi olikaan. Pitkään sekoitin sen mielessäni ruotsalaiseen Reikä sydämessäni -elokuvaan, jonka kävimme luultavasti samoihin aikoihin katsomassa. Katsoin kammottavan angstitekeleen jopa toisen kerran kyseisen sekaannuksen vuoksi. Kun olin saanut elokuvan oikean nimen selville, etsiskelin sitä aina välillä divareista ja netistä. Suomalaisen dvd-julkaisun fyysistä painosta en ole koskaan nähnyt, enkä ole varma onko sellaista olemassakaan. Elokuvan myyttistä asemaa vahvistaa nimittäin sekin, ettei sitä ainakaan Pirkanmaan kirjastoista löydy - vaikka ehdottomasti pitäisi.Pari vuotta sitten elokuva tuli YLE:ltä kolme kertaa saman viikon aikana ja onnistuin olemaan kiireinen jokaisena noista illoista ja missaamaan sen. Sen jälkeen olen seurannut tv-ohjelmaa ahkerasti uskoen vakaasti, että vielä joskus...

Muutama viikko sitten ystäväni aloitti jälleen yhden keskustelun viittaamalla tähän leffaan ja siitä sain kimmokkeen aloittaa sen etsinnän uudestaan. Elokuva vaikutti kadonneen lähestulkoon maan rakoon, mutta Cdonista onnistuin viimein löytämään import-dvd:n, jossa ei ole suomenkielistä tekstitystä. Jokseenkin surullinen päätös yhdeksän vuoden "etsinnälle" on, että lopulta vain tilasin leffan ja se kopsahti postiluukustani niin kuin siinä ei mitään kummallista olisikaan. (Tilasin muuten samalla vaivalla kahdella eurolla tarjouksessa olleen pingviinipelin Nintendo DS:lle ja tuon pelin sijaan Cdon lähetti minulle workout-cd:n. Vielä osuvampaa olisi ollut jos Rakastan sinua ikuisesti olisi vaihtunut tuohon levyyn ja olisin joutunut taistelemaan siitä vielä lisää.)

Eilen työnsin dvd:n soittimeen ristiriitaisin tuntein. Hämmennys valtasi mieleni. Mitä odotin elokuvalta? Mitä mieltä olin siitä alun perin? Miksi oikeastaan jahtasinkaan sitä? Vaikuttaa siltä, että kysymykset muodostavat hermeneuttisen kehän ja lopputulos on viimein, että jahtasin sitä saadakseni tietää, miksi jahtasin sitä.

Usein käy niin, että kun jokin asia (kirja, leffa, ihminen) muuttuu mielessä myyttiseksi, se tuottaa pettymyksen kun sen kohtaa uudelleen. Näin ei käynyt tällä kertaa. Elokuva oli ihan loistava! Mietin jopa, mahtoiko se viedä aikanaan elokuvaneitsyyteni, mistä Katja Kallio kirjoittaa kirjassaan Elokuvamuisti (ss. 59-63). Kirja tosin antaa ymmärtää, että jo puolivälissä leffaa kuuluu haukkoa henkeä ja ihmetellä, voiko tällaista ollakaan, mutta kuten Veronica Marsia katsoneet tietävät, joskus neitsyyden menetyksen huomaa vasta jälkeenpäin, eikä tiedä kuka sen on vienyt. (Toivottavasti ette tiedä tätä muuten kuin Veronica Marsista.)

Rakastan sinua ikuisesti on dogma-elokuva, vaikkakaan se ei noudata kaikkia dogman sääntöjä. Esimerkiksi musiikkia on lisätty elokuvaan jälkeenpäin ja sen alussa ja lopussa on käytetty lämpökameralla kuvattua materiaalia. Muistelin, että käsivaralla kuvatun ja aika ajoin pimeän ja rakeisen leffan katsominen olisi ollut tuskaisempaa, mutta sen ulkonäköön tottuu nopeasti ja välillä voi melkein unohtaa katsovansa dogmaa.

Elokuvan keskiössä on Cecilie (Sonja Richter), joka vastaa leffan alussa myöntävästi poikaystävänsä Joachimin (Nikolaj Lie Kaas) kosintaan. Melkein saman tien Joachim kuitenkin jää auton alle ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Cecilie vannoo pysyvänsä miehen rinnalla, mutta tämä on tilanteestaan niin raivoissaan ja katkera, että kerta toisensa jälkeen ajaa Cecilien pois luotaan. Cecilie hakee lohtua sairaalassa lääkärinä toimivalta Nielsiltä (Mads Mikkelsen), joka on myös naimisissa Joachimin yli ajaneen Marien (Paprika Steen) kanssa. Joachimin toistuvasti torjuessa Cecilien tämä hakeutuu pian myös fyysisesti Nielsin syliin ja saa miehen rakastumaan itseensä. Cecilien todellisista tunteista on niin Nielsin kuin katsojankin vaikea ottaa selvää, koska tämä on niin hämmentynyt ja sekaisin.

Rakastan sinua ikuisesti on kertomus rikkinäisistä ihmisistä. Sen juoni on sopivan saippuaoopperamainen, minkä vuoksi se on luultavasti uponnut minuun niin hyvin ollessani 18-vuotias. Tarina onnistutaan kuitenkin kertomaan niin uniikilla tavalla, ettei loppuratkaisua pysty missään vaiheessa ennustamaan. Sairaskertomuksen sijaan elokuva keskittyy henkilöhahmojensa tunteisiin ja todenkaltaisuuden tavoitteluun. Muistin loppuratkaisun aivan erilaiseksi, mikä kertoo ehkä siitä, että mieleni on pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin joihin leffa jättää vastaamatta.