 |
| Gopal. |
70/365
Talkootyö Tampere Film Festivalilla
En keksinyt talkootyöstä muuta kuvattavaa kuin syömäni työsuhde-edut. Kameran kaivaminen esiin muissa tilanteissa tuntui usein ylivoimaiselta. Listasin lukijoitani varten joitain uuvuttavan Filkkaritalkootyön plussia ja miinuksia. Aiempiin talkoolaispesteihini verrattuna Filkkarit pärjäsivät hyvin. Sodankylän Midnight Sun Film Festivaliin verrattuna Filkkarit on huomattavasti koneistetumpi, organisoidumpi ja toimivampi systeemi, josta ei kuitekaan välity ihan samanlaista lämpöä ja yhteisöllisyyttä kuin viikosta yöttömän yön maassa. Provinssirockissa olen hankkinut kokemusta vain kaljahanojen takana. Lipunmyynti Filkkareilla oli muuten hyvin samanlaista hommaa, mutta asiakkaat olivat selvempiä ja paremmalla tuulella. Provinssin kaljan hinnalla saa Filkkareilta jo leffalipun, joten työstä ei tule samanlaista huonoa omaatuntoa kun joutuu ryöstämään asiakkaan rahat.
Plussia ja miinuksia
+ Ilmainen pääsy elokuvanäytöksiin vapaa-ajalla!
- Vain niihin elokuvanäytöksiin joihin mahtuu, viimeisenä maksavan yleisön jälkeen eli näytännön ollessa suosittu huonoille paikoille tai ei saliin ollenkaan.
- Aikaa ja voimavaroja ei jää käydä kovin monessa näytöksessä.
- Valinnanvara näytösten suhteen kaventuu melkoisesti työvuorojen mukaan.
+ Ilmainen kassi, paita ja katalogi!
+ Paidan istuvuus on parempi kuin missään muussa festaripaidassa johon olen törmännyt.
+ Oikean kokoinen paita ja kassi saatiin jo ennen työvuoroja, mikä oli kerrassaan häkellyttävää. (Esimerkiksi Provinssissa paidat ovat olleet aina myöhässä, omituisen mallisia, sekaisin ja kaiveltavissa pahvilaatikosta "nopeat syövät oikeat koot, hitaille jää XXL" -meiningillä.)
+ Tampere Film Festivalin aikana tamperelaiset työntekijät saavat asua kotonaan. Suuri plussa.
- Majoitusta ei järjestetä, minkä vuoksi talkoolössi rajoittuukin pitkälti tamperelaisiin.
+ Juoma-alennuksia staffipassilla Klubilta!
- Töiden ja leffojen jälkeen niitä ei juuri ehdi tai jaksa hyödyntää.
+ Ilmainen sisäänpääsy kaikkiin virallisiin Filkkaribileisiin.
- Eipä niihin juuri ehdi tai jaksa mennä.
+ Ilmainen ruoka työvuoropäivinä Klubilla tai Gopalissa!
+ Ruoka oli hyvää.
+ Työpisteille toimitettiin välillä Filkkareiden piikkiin ostettuja karkkeja!
- Työvuoroja on kolmenlaisia: aamu-, ilta- ja yövuoroja. Tällöin pitäisi myös ruokaa olla tarjolla muinakin aikoina kuin 11-18.
- Kahvin pitäisi olla ilmaista. Ainakin ruokailun yhteydessä, mutta mieluusti koko päivän.
+ Loppubileet ja ilmaista ruokaa ja juotavaa!
- Kuulin ennen bailuja legendoja siitä miten hyvää ruokaa niissä on. Kuuluisa oli parin vuoden takainen fajitas-buffet, jonka perään konkaritalkoolaiset yhä haikailivat. Tänä vuonna oli ilmeisesti säästetty ruoassa, sillä tarjolla oli ällöttävää luirua tomaattikeittoa, joka vaikutti maidolla lantratulta tomaattimehulta, jossa ei siis ollut mitään kiinteää. Toinen vaihtoehto oli yhtä luiru mutta paremmin maustettu thaikeitto. Näihin sai lappaa mielensä mukaan tofua ja katkarapuja, joista en juuri kummastakaan perusta.
- Pitikö sinne hankkia joku bändi metelöimään?
+ Työ oli pääsääntöisesti kivaa.
- Ohjeistus oli puutteellista ja informaation kulku olematonta, mutta niin se on kaikilla festareilla.
+ Asiakkaat olivat enimmäkseen iloisia, innostuneita, hyväntuulisia ja ymmärtäväisiä talkoo-orjien opettelua kohtaan.
- Lämmitys ei ollut kohdallaan monissa lipunmyyntipisteissä.
- Jäin ekakertalaisena uuteen ja haastavaan yövuoroon heti aluksi yksin ilman kunnon ohjeistusta. Puolessa tunnissa kävi ilmi, että erilaisia mahdollisia kysymysmerkkitilanteita kyseisessä vuorossa oli ainakin kymmenen, eikä kukaan ollut kertonut miten niissä toimitaan. Toimin niin kuin parhaaksi näin ja seuraavana päivänä syyllistettiin kaikista virheistä joita tein ja vielä siitäkin, etten soittanut vastaavalle jokaisesta kohtaamastani ongelmasta ja jättänyt sataa ihmistä pakkaseen jonottamaan siksi aikaa.
+ Kaikesta huolimatta se oli ehkä coolein kaikista vuoroistani ja epäilemättä siitä tulee Filkkareiden historiaan suuri legenda: kauhujen ja mysteerien yö.
Huomaatte kenties, että talkootyö festareilla on tyypillisesti plus-miinus-nolla-luonteista. Leffaan ja bailuihin toki pääsee ilmaiseksi, ruokaa saa ja juomakin on halpaa, mutta leffat valikoituvat sen perusteella mitä mahtuu ja ehtii töiltä katsomaan, eivät sen perusteella mitä oikeasti haluaisi nähdä. Lisäksi voi käydä niinkin että nukahtaa elokuvateatterin rauhaan ja missaa nekin leffat joita ehti ja mahtui katsomaan. Ja juomaan ei ehdi, paitsi jos juo mieluummin kuin katsoo leffoja.
Talkootöitä ei olekaan järkevää ajatella siitä näkökulmasta, mitä siitä konkreettisesti hyötyy. Se on aina jotain enemmän - tai vähemmän - kuin osiensa summa. Kokemisen arvoinen kokemus se on ollut lähes kaikilla festareilla joilla olen ollut töissä. Tulinkin tässä oikeastaan siihen lopputulokseen, että kannattaisi mennä töihin sellaisille festareille, joiden sisällöstä ei ole niin kovin kiinnostunut, ja maksaa niistä festareista, joilla oikeasti haluaa nähdä leffoja/bändejä/esityksiä. En kuitenkaan tyrmää ajatusta siitä että menisin uudelleen Filkkareille töihin. Kun kerran on nähnyt backstagen puolelle, on aina hyvin vaikea palata maksavan yleisön joukkoon, niin vähän kuin kaikista ilmaiseduista ehtiikin hyötyä.
 |
| Klubi. |
71/365
Bird Cherry Klubilla
Tämä oli se metelöivä bändi joka häiritsi mielenrauhaani Filkkareiden päätösbileissä. Bändi ei toki ollut huono eikä edes metelöivä perinteisessä räminäkolinahuutomerkityksessä, mutta mielentila oli kerrassaan väärä kovaääniselle keikalle. Kulttuuriteko se on vastentahtoinenkin kulttuuriteko.
72/365
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012)
Tänään aamulla pääsin loppuun myös tämän festarikirjaksi valikoituneen teoksen. Kepeydestään huolimatta jopa siihen oli ajoittain vaikea keskittyä töiden ja leffojen pyöriessä väsyneessä päässäni. Ulvoin naurusta lukiessani aiempaa Mielensäpahoittajaa ja tykkäsin myös sen sisarteoksesta Miniästä. Niinpä olin suuresti pettynyt tähän kirjaseen.
Kirjan teema on ruoanlaitto. Mielensäpahoittaja päättää kypsässä kahdeksankymmentä ja risat -iässä opetella kokkaamaan, koska tuttu kotiavustaja "Ruma ihminen" siirretään toisiin hommiin ja uusi, "Kaunis nainen" ei ukkoa miellytä. Joitain oivalluksia kirjaan mahtuu, mutta enimmäkseen se kuvaa uuden asian opettelun riemua ja hankaluuksia sekä sitä, kuinka ennen kaikki oli paremmin. Ruoanlaittoteemaista kirjaa oli tympäisevää lukea, koska se ei ole kovin mielenkiintoinen aihe, ja lukiessa tuli jatkuvasti nälkä. Parisuhteessani hommat ovat jakautuneet niin, että minä teen ruoan aina ja usein se tarkoittaa myös kaupassakäyntiä. Vastapainoksi mies tiskaa ja minä kasaan kiusallani altaaseen kymmenen kahvikuppia päivässä (hähää).
Ruoanlaittoprosessi on ihan uskomattoman vaativa joka päivä suoritettavaksi. Kaikki lähtee aivotyöstä. Pitää keksiä ruokalaji, mielellään sellainen jota ei olla vielä meneillään olevalla viikolla syöty. Sitten pitää miettiä, mitä kannattaisi tehdä, miten saisi parhaiten hyödynnettyä raaka-aineet jotka uhkaavat vanhentua jääkaapissa, mikä olisi tarpeeksi riittoisaa ja mistä aiheutuisi suhteellisen vähän tiskiä (kun kerran altaassa on jo ne kymmenen kahvikuppia), mikä olisi taloudellisesti kannattavinta. Sitten raahaudun kauppaan, mikä on aina puuduttavaa, tylsää ja raskasta. Siellä tulee aina vaeltaneeksi samat reitit, koska jos sortuu heräteostoksiin, ruokalasku menee heti överiksi. (Rakastan ruokakaupoissa pyörimistä silloin kun olemme ulkomailla. Niissä on niin paljon entuudestaan tuntemattomia tuotteita ja ihanan halpaa!) Kaupassa pitää miettiä hintoja ja sitä, mitä kaikkea jaksaa kantaa kotiin - jos otan maitoa, jaksanko raahata vielä mehua?
Ja kun kaupasta lopulta pääsee kotiin, pitää ne saamarin ostokset purkaa kasseista ja eritellä oikeisiin paikkoihin. Siinä vaiheessa myös yleensä huomaan unohtaneeni jotain ja joudun improvisoimaan jonkin osan ruokaan, jonka jo suunnittelin - ja pahimmassa tapauksessa se pilaa koko roskan, jolloin kaikki syömistä edeltävä vaiva ärsyttää tavallistakin enemmän. Ja sitten siis vielä itse ruoanlaitto. Koska sitä edeltävä prosessi on niin raskas, suosin yleensä helppoja ruokia joihin tulee maksimissaan kolme ainesosaa (esim. jauheliha, pasta ja pastakastike). Ärsyynnyn vihannesten pesemisestä ja silppuamisesta, varsinkin sipulin, jonka kanssa taistelun jälkeen näytän aina Kissin jäseneltä (ripsiväri). Niinpä välttelen niitä.
Niin! Tämän takia en lämpene sille, että ruoanlaiton ja kaupassa ravaamisen lisäksi pitää vielä lukea siitä kun joku toinen sitä tekee. Sentään Mielensäpahoittaja älyää (liian myöhään) tunnustaa vasta nyt ymmärtävänsä, millainen työ Emännällä kaikkina menneinä vuosina kotona oli.
Ps. Tänään syödään kanaa tikka masala: kanasuikaleet pannulle, valmiskastike purkista perään ja riisi erikseen kattilassa. Kolmen ainesosan sääntö täyttyy. Mielensäpahoittaja jupisisi, että nykynuorisolle pitää kaikki olla jo etukäteen valmista ja eksoottisista maista raahataan maustekastikkeita ja lapset riisipelloilla riutuvat, vaikka perunaa on kotomaa täynnä. Niinpä niin, moderni ihminen ei jaksa välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti