Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli (2013)
Suom. Sanna van Leeuwen
Onko lukijoilleni käynyt niin, että olette liittyneet Facebookissa liutaan kirppariryhmiä ajatuksenanne myydä turhat tavaranne niiden kautta? Sitten ette koskaan (tai ainakaan usein) jaksakaan ottaa kuvia romppeistanne, lisätä niitä myyntiin ja pitää ilmoitustanne tuoreena? Ja sitten lisääntyvinä tylsyyden hetkinä selailette kirppisryhmiä läpi ja pian huomaatte ostelevanne niistä tavaraa, vaikka alkuperäinen idea oli päästä roinasta eroon? No varmasti on, sillä tälle ajatuksellehan Facebook-kirpparit perustuvat! Koska Renate Dorrestein on yksi Suurista Suosikeistani mitä kirjailijoihin tulee, en kuitenkaan pidä suurena menetyksenä sitä 11 euroa, jonka tästä uutuuskirjasta pulitin.
Hyvä äitipuoli kertoo uusperheestä, kuten arvata saattaa. Alkuun kirja vaikuttaa pitkään aika peruskauralta, mutta sen jippo ovat erilaiset näkökulmat. Ensimmäisessä osassa ääneen pääsee äitipuoli Claire, toisessa Clairen aviomies Axel ja kolmannessa Axelin teini-ikäinen tytär Josefien.
Tilkkutaiteilija Claire matkustaa Englantiin vastaanottamaan merkittävää taidepalkintoa, minkä vuoksi hän onkin erillään perheestään suuren osan kirjasta. Juuri ennen matkaa Axel on löytänyt Clairen kalenterista merkinnän ajasta aborttiklinikalle ja raivostunut otaksuttuaan, että Claire on tehnyt abortin hänen selkänsä takana. Kirja perustuu pitkälti tämän väärinkäsityksen varaan ja saa Axelin tunteet myllertämään Clairen ollessa matkalla.
Juoni on yksinkertainen ja kirja lyhyt, mutta hiljalleen tarina muuttuu lähes selkäpiitä karmivaksi ja lukija joutuu kyseenalaistamaan kaiken aiemmin opitun. Axel alkaa ajatella avioliittoaan uudestaan alusta asti ja myöhempien tapahtumien valossa nähdä itsensä sorrettuna, höynäytettynä ja hyväksikäytettynä osapuolena Clairen muuttuessa hänen mielessään kirjaimellisesti pahaksi noidaksi. Dorrestein pelailee näkökulmilla, uskomuksilla, oletuksilla ja mielipiteillä niin taidokkaasti, etten lopultakaan pysty varmasti sanomaan, kuka oikein on perheen pahis.
Varmaa on se, että teos ottaa kantaa uusperheen ongelmallisuuteen ja toteaa, että uudelleen naimisiin menevä isä tai äiti tuomitsee lapsensa ja uuden kumppaninsa toisilleen kysymällä heiltä mitään. Tämä on ennen kaikkea Josefienin näkökulma. Axelin näkökulma on, että hän tarjoaa Clairelle mahdollisuuden olla vanhempi ilman vastuuta. Clairen varsinaisesta kannasta ei oikein saa tolkkua. Välillä tämä näyttäytyykin vastuuttomana kaverihahmona tytärpuolelleen, välillä marttyyrina, joka ei saa kiitosta pakotetusta äitiydestään. Tämä kirja vaatisi varmasti toisen lukukerran auetakseen kunnolla. Siispä se ei ollut lainkaan huono kirppislöytö.
Renate Dorrestein on viime vuosina ponkaissut suureen tietoisuuteen ilmeisesti suomennosten siirryttyä WSOY:n alaisuuteen. Monet bloggaajat, jotka ovat kirjoittaneet Hyvästä äitipuolesta, mainitsivat lukeneensa aiemmin Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa -teoksen ja pitäneensä siitä. Minun makuuni se oli liian perusdraama ripauksella huumoria, kun taas edellinen suomennos Lainaa vain lupaili jo vähän enemmän. Kaikista parhaimmat Dorresteinin kirjoista ovat kuitenkin ne suuria tragedioita käsittelevät: Kivisydän ja suomentamatta jäänyt Without Mercy. Älkää missatko Kivisydäntä jos vähänkään lämpenette Dorresteinin muulle tuotannolle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti