Sean Stewart: Matkijalintu (1998)
Suom. J. Pekka Mäkelä
Kiriviikko lipsahti loppua kohden vähän laiskottelun puolelle, mutta vielähän tässä on mukavasti pari tuntia aikaa kiriä (hah). Sain viimein skarpattua Kirjavuori-haasteen suhteen ja tartuin tähän teokseen, joka on lojunut hyllyssäni ties kuinka monta vuotta odottamassa sitä maagista "jonain-päivää".
Matkijalintu on alusta asti mukaansatempaava, helposti lähestyttävä ja helppo lukea, vaikken ole kuvitellut maagisesta realismista suuresti innostuvanikaan. En myönnä vieläkään innostuvani, parasta tässäkin kirjassa on se realismi-osio.
On vaikea nopeasti kuvailla kirjan juonta paljastamatta liikaa, sillä tämä on niitä tarinoita, joita lukee ilokseen, mutta josta ei ihan hahmota, mitkä tapahtumat ovat merkittäviä. Samaan aikaan romaani on ikään kuin chick litiä, perhekronikkaa, kehityskertomusta ja fantasiaa. Omasta näkökulmastani käsin tärkeimmäksi kirjasta nousee juuri kehityskertomus. Kirjan kertoja Tonikin toteaa jo ensimmäisessä lauseessa: "Kun asiaa ajatellaan pullonpohjaa myöten - kuten Mammalla oli tapana sanoa - tämä on tarina siitä, kuinka minusta tuli äiti."
Tarina alkaa siitä, kun Tonin ja Candyn äiti, Mamma, on kuollut. Mamma on ollut Ratsastajiksi kutsumiensa henkiolentojen tai "jumalien" välikäsi, jonka ruumiin vieraat persoonat ovat vuorotellen ottaneet haltuunsa silloin kun ovat halunneet. Ratsastajien avulla Mamma on pystynyt esimerkiksi hankkimaan helposti rahaa, mutta koska raskas "työ" vaatii raskaammat huvit, jättää Mamma tyttärilleen vain velkoja perinnöksi. Niin ja tietysti itse Ratsastajat, jotka pian ottavat Tonin uudeksi välikädekseen. Tämän ennalta nähnyt Mamma onkin pyytänyt kaiverruttamaan hautakiveensä sanat: "On lahjoja, joista ei voi kieltäytyä".
Kirjassa tapahtuu paljon, kenties liikaakin yhteen romaaniin, mutta juuri sen vuoksi sitä oli niin mukava lukea. Uusia käänteitä on joka nurkan takana. Tämä oli myös siitä ihana kevätkirja, että Houstonin tukahduttavan kuumasta kesästä oli tunnelmallista lukea, kun aurinko vasta alkaa pilkottaa, eikä toiveita lämpimästä Suomen kesästä ole vielä tyystin murskattu.
Merkillepantavinta kirjassa on kuitenkin se, miten loistavasti mieskirjailija kuvaa maailmaa naisten näkökulmasta. Kirjan miehet ovat poikkeuksetta kaikki lavasteenomaisia sivuhahmoja ja kaikki merkittävät keskustelut ja teot tapahtuvat naisten kesken. En ole myöskään ehkä koskaan lukenut niin todentuntuista raskausajan kuvausta kuin tästä kirjasta. Matkijalintu saa todellakin homman kuulostamaan työltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti