Kiriviikko I: Kotimaista sarjakuvaa

Kuten olette ehkä nokkelasti havainnoineet, olen suunnileen kuukauden kulttuuriteot jäljessä aikataulusta. Eihän se käy päinsä, varsinkaan vielä toukokuussa! Niinpä tällä viikolla vietän kiriviikkoa, mikä tarkoittanee enimmäkseen sarjakuvia ja leffoja, sekä lyhyitä koostepostauksia niistä. Varsinaisia määrällisiä tavoitteita ei ole, kunhan vähän kuron välimatkaa umpeen.

Kiriviikon pihistelyvinkki: printtaa tästä kuponki huomiseksi (tai tälle päivälle jos olet tosi nopea): kaksi tyyppiä yhden hinnalla leffaan!

98/365

Jupu: Koirapuistojen nainen (2011)

Ystäväni antoi minulle joskus synttärilahjaksi Jupun (eli Johanna Kallion) aiemman albumin Baarien nainen. Lukiessani sitä silloin se tuntui jokseenkin sopivalta omaan elämäntilanteeseeni. Vähän aikaa sitten tulin lainanneeksi tämän jatko-osan, vaikkei sen nimi suorastaan houkutellutkaan. Hassua kyllä, nyt Koirapuistojen nainen tuntuu aika sopivalta elämäntilanteeseeni.

Jupun pahimmat rillutteluvuodet ovat jääneet taakse ja tässä albumissa astellaan ensin avioliiton satamaan ja podetaan sitten koirakuumetta. Varsinainen koiranomistajuus alkaakin albumissa yllättävän myöhään. En rakasta Jupun piirrosjälkeä, mutta ihan hauskaa naisellista viihdettä tämäkin albumi tarjosi.

99/365
Johanna Sinisalo & Ilkka Ruokola: Muumimamman vaarallinen nuoruus (2007)

Muumipappa on kirjoittanut muistelmansa, mutta Muumimamman nuoruudesta emme tiedä mitään muuta kuin sen, että Muumipappa pelasti hänet merestä, ja että pian sen jälkeen muumiperhe oli valmis. Johanna Sinisalo on Sophia Janssonin luvalla käsikirjoittanut Muumimammalle kuvitteellisen nuoruuden, jonka Ilkka Ruokola on piirtänyt sarjakuvaksi.

Albumi on ihastuttavan värikäs ja vaikuttaa siltä, että sen kohderyhmänä ovat ennen kaikkea lapset. Muumihahmot ovat saaneet enemmän vaikutteita tv-muumeista kuin alkuperäisistä, mutta piirtäjä tavoittaa varsin hyvin kaikkien sivuhahmojenkin muumimaisen ulkoisen olemuksen. Sinisalon käsikirjoituksesta paistaa läpi feministinen ote. Muumineiti (sittemmin -mamma) ei suostu tylsistymään edustusvaimona, eikä ensisijaisesti etsi Vilijonkan tavoin romantiikkaa, vaan tahtoo seikkailla. Se, mitä ihan oikeasti tapahtuu, jää hämärän peittoon. Albumi koostuu jossittelevista tarinoista, jotka kaikki päätyvät mereen, josta pappa sitten tulevan mamman noukkii. Muumimamman vaarallinen nuoruus ei vieläkään valkene ja herääkin kysymys, onko se niin villi, ettei siitä koskaan voi kertoa. Mamman tarinoinnilla on kuitenkin jälleen opetus: hyvä tarina on tärkeämpi kuin se, mitä oikeasti tapahtui.

100/365
Kaltsu Kallio: Menisit töihin (2003)

Kaltsu Kallion sarjakuva-albumi sisältää omaelämäkerrallisia sarjakuvia vuosilta 1993-2003. Tyyli vaihtelee niissä paljon, mutta yhteinen teema on viinalla läträäminen. Kaltsu oppii mallin jo lapsena kotoa ja lähtee vanhempiensa viitoittamalle tielle. Sarjiksien väliin on lisätty mukavia selityssivuja, joissa Kallio tarkastelee retrospektiivisesti omia töitään ja selittää elämäntilanteita, joissa ne ovat syntyneet.