Epäreilua. Juuri kun olin saamaisillani Mario Kartissa kolme tähteä kaikissa cupeissa ja olin vähentänyt päivittäistä peliaikaani kuudesta tunnista vajaaseen kahteen, avomieheni meni ja osti minulle uuden rallipelin! Lopputulos on taattu: kirjat, leffat ja muut projektit sekä ennen kaikkea tietysti mies saavat olla rauhassa koko pitkän vapaaputken, joka minulla nyt on meneillään.
Luin äskettäin jostain blogista (anteeksi epämääräisyyteni) hienon mietelauseen, joka kuului jotakuinkin näin: "Ostamme kirjoja, koska siten uskomme ostavamme itsellemme aikaa lukea ne". Pelkään pahoin että tämä lausahdus muuttuu meillä pian ideaksi: "Ostamme tyttöystävillemme rallipelejä, koska siten tiedämme varmasti saavamme aikaa itsellemme".
Joka tapauksessa, ennen Need for Speed: Nitron saapumista talouteemme onnistuin lukemaan kokonaista kaksi kirjaa.
Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (2010)
Suom. Paula Korhonen
Luettuani Aikamatkustajan vaimon olin pitkään siinä tyhjiössä joka joskus syntyy kun on juuri lukenut todella hyvän kirjan, eikä halua tuhlata aikaa enää yhtään huonompiin, ja sitten sitä aloittaa kymmenen kirjaa ja hylkää ne, koska mikään ei tempaa heti ensimmäisillä sivuilla mukaansa. Onneksi onnistuin saamaan nopeasti käsiini saman kirjailijan toisen teoksen, sillä usein se on ainoa tehokas apu kyseiseen lukemisen kriisiin.
Hänen varjonsa tarina kertoo amerikkalaisista identtisistä kaksosista, Valentinasta ja Juliasta. He ovat toistensa peilikuvia ja kuten identtiset kaksoset yleensä (ainakin fiktiossa), tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Kaksoset tekevät kaiken yhdessä ja nukkuvat tiiviisti kietoutuneina toisiinsa. Kahdenkymmenen vuoden ikään mennessä kummallakaan ei ole ollut oikeaa poikaystävää, koska sellaisen hankkiminen johtaisi ennemmin tai myöhemmin tekoihin, joita ei voisi harrastaa yhdessä.
Kun heidän tätinsä Elspeth kuolee, kaksoset kuulevat tästä ensimmäistä kertaa ja heille selviää, että myös heidän äitinsä Edie on identtinen kaksonen. Elspethin ja Edien välit ovat jossain 1980-luvun tiimellyksessä katkenneet, eikä tädistä siksi ole puhuttu. Elspeth on kuitenkin testamentannut asuntonsa Lontoossa kaksosille. Testamentin ehtona on, että tyttöjen täytyy asua asunnossa vuosi ennen kuin he saavat myydä sen.
Julia ja Valentina lähtevät innolla Eurooppaan, kohti itsenäistymistä ja uusia seikkailuja. Mutta kodin tutuista ja turvallisista kuvioista lähteminen asettaa heidän suhteensa uusien haasteiden eteen. Siskoksista fyysisesti heikompi Valentina alkaa yhä enemmän tiedostaa, kuinka kaikki yhdessä tehty on aina ollut sitä, mitä Julia on halunnut. Valentina alkaa haaveilla vaatetusalan opiskelusta, joka kiehtoo häntä, mutta ei Juliaa. Pikkuhiljaa hän huomaa myös olevansa rakastunut kuolleen tädin miesystävään Robertiin. Julia on tästä kaikesta hyvin näreissään ja haluaisi edelleenkin tehdä kaiken yhdessä Valentinan kanssa. Kumpi onkaan todella kaksikon heikompi osapuoli?
Myös Julia löytää kuitenkin Lontoosta puuhaa, sillä hän puolestaan ystävystyy naapurin Martinin kanssa, joka kärsii monenlaisista pakko-oireista eikä ole vuosiin juuri poistunut kotoaan. Julia, joka on aina pitänyt huolta Valentinasta, ei kestä tilannetta jossa Valentina rimpuilee irti hänen otteestaan. Niinpä hän ottaa tehtäväkseen pelastaa Martinin ja saattaa tämän takaisin yhteen vaimonsa kanssa. Vaimo on lähtenyt, koska ei enää jaksanut kävellä kotonaan muovipussit jaloissa.
Jotta romaanista ei vaan olisi tullut mielenkiintoista kasvutarinaa ja tutkielmaa identtisten kaksosten identiteeteistä, Niffenegger on ängennyt siihen kummittelua. Lukijalle selviää hyvin varhaisessa vaiheessa, että Elspeth ei ole lähtenyt minnekään lopullisesti. Hän on aaveena vankina asunnossaan ja seurailee kaksosten puuhia kiinnostuneena ja iloisena siitä, että pääsee viimeinkin näkemään heidät. Pian tämä ei kuitenkaan riitä Elspethille, vaan hän alkaa räpytellä lamppuja ja pudotella tavaroita huomion toivossa. Eikä aikaakaan kun kaksoset ja Robert keskustelevat Elspethin kanssa päivittäin automaattikirjoituksen tai ouija-laudan avulla.
Ehkä jo edellisestä kappaleesta saitte vihiä siitä, etten kenties lämmennyt tälle kirjalle ihan niin paljon kuin Aikamatkustajan vaimolle. Niffeneggerillä on kieltämättä maaginen kyky lumota sanoilla ja kirja tuli kyllä kahlattua läpi melkoisella vauhdilla. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja Highgaten hautausmaan ympäristöön sijoittuva miljöö kiehtova. Mutta mutta. En vain yksinkertaisesti pitänyt asioiden saamista käänteistä kirjan puolivälin ohitettuani. Aivan liian fantastista minun makuuni.
Kirjan kannesta on sanottava, että se ilahduttaa minua suuresti. Kerrankin vaikuttaisi siltä, että kansi on laadittu nimenomaan tätä kirjaa varten, sillä kannen tytöillä olevat vaatteetkin kuvaillaan yksityiskohtaisesti romaanissa. Myös Aikamatkustajan vaimon kansi muuten vaikuttaa ihan kirjaa varten räätälöidyltä, vaikkei ihan yhtä vetävä olekaan.
Tuomas Kyrö: Miniä (2012)
Aivan erilaisiin tunnelmiin hyppäsinkin sitten tämän ensimmäisen Kirjan ja ruusun päivän kirjan myötä. Koska siivosin juuri kirjahyllyni ja poistettuani sieltä noin kolmen hyllymetrin verran kirjoja, tilaa vapautui suunnilleen kolmenkymmenen senttimetrin verran (kyllä, kirjahyllyni uhmaa fysiikan lakeja!), katsoin olevani oikeutettu astumaan Kirjakauppaliiton asettamaan ansaan. Ideana oli siis ostaa Kirjan ja ruusun päivänä kirja tai kirjoja kymmenellä eurolla, sitten sai Miniän kaupan päälle. Päivän perinteen mukaan ostinkin kympillä kirjan avomiehelleni, mutta itse sain tyytyä ruusun suhteen tukkakukkaan joka minulla jo oli. (Ei pahalla, sainhan sitten pari päivää myöhemmin sen rallipelin...)
Miniää voisi luonnehtia Mielensäpahoittaja-kirjojen sisarteokseksi. Kieli, joka tekee Mielensäpahoittajasta niin huvittavan tyypin, on hyvin samanlaista tässäkin kirjassa. Tällä kertaa kertojana vain toimii miniä, keski-ikäinen ja keskiluokkainen menestyvä uraohjus, joka luulee saavansa vapaan viikonlopun kun mies on lähtenyt lasten kanssa appiukkoa moikkaamaan. Vaan jotenkin käsittämättömällä tavalla Murphyn laki astuu voimaan ja appiukko lähetetäänkin miniän riesaksi Helsinkiin, kun mies ja lapset jäävät Sysi-Suomeen anoppia paapomaan. Eikä siinä vielä kaikki, vaan venäläiset, joiden kanssa miniä on solmimaisillaan uransa suurimman diilin, saapuvat pari päivää etuajassa appiukkokaaoksen keskelle. Ja sitten perunat jäätyvät ja lapsetkin lähetetään takaisin uuden säkin kanssa. Melkoinen kaaos. Käämithän siinä palavat.
Suhtauduin tähän kirjaan vähän ennakkoluuloisesti sen vuoksi, että sitä jaettiin yhtenä ainoana päivänä ilmaiseksi, eikä sitä pitäisi enää saada mistään muualta kuin korkeintaan divarista parin vuoden päästä. Luultavasti nopeasti hutaistu ja kenties huvittava tekele, ajattelin, mutta pakko se oli hankkia, koska kannessa ovat minun aamutossuni! Kirja on kyllä harmittavan lyhyt, mutta niinhän ne Mielensäpahoittajatkin. Muuten en joutunut pettymään vaan pikemminkin yllätyin iloisesti. Jopa nauroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti