Iron Sky (2012)
Tämä leffa on kaikesta päätellen merkittävä tapaus suomalaiselle elokuvahistorialle. Siksi koin lähestulkoon velvollisuudekseni käydä katsomassa sen - vaikkei yhtään kiinnostanut. Raahasin mukaan ystäväni joka poti samaa velvollisuudentunnetta - eikä häntäkään yhtään kiinnostanut. Yritimme vielä viime hetkelle vaihtaa leffaa lennossa, mutta Plevnassa keskiviikkona kello kuuden jälkeen Iron Sky pyöri yksinään. Jättikokoinen ykkössali oli vielä näinkin kauan ensi-illan jälkeen melko täynnä. Elokuva vaikuttaisi siis olevan kaiken kohkaamisen arvoinen menestys.
Olin laiskuuteni ja kiinnostamattomuuteni ansiosta siinä onnekkaassa asemassa, etten tiennyt etukäteen elokuvasta juuri mitään. Olin nähnyt mainoksen telkkarissa ja kuullut että leffa kertoo natseista kuussa. Sen verran kuultuani en edes ollut kiinnostunut ottamaan tarkemmin selvää siitä mistä on kyse. Olisin saattanut kenties lukaista jonkin arvostelun jostain lehdestä, mutta kaikki jutut jotka leffasta näin, olivat vähintään kolmen sivun pituisia hypetyksiä. Niinpä sekin jäi tekemättä.
"Natseja kuussa" olikin ihan tarpeeksi ymmärretty Iron Skysta, sillä juonenkäänteet eivät tosiaan mielestäni ole sen tärkein ansio. Joukko ihmisiä, muassaan tummaihoinen malli James Washington (Christopher Kirby) matkaa presidentinvaalikampanjointitempauksena Kuuhun. Varsinainen tehtävä, josta ilmeisesti presidenttikään ei tiedä, on etsiä helium 3:a, joka voisi taata Yhdysvaltojen energiankulutuksen jatkumisen samanlaisena tuhannen vuoden ajan. (En tajunnut, miksi sitä kuviteltiin Kuusta löytyvän, mutta ei sekään tässä kaikkein olennaisinta liene.) Avaruusmatkailijajoukko kohtaa kuitenkin elämänsä yllätyksen törmätessään Kuussa asuviin natseihin. Alkuselkkauksesta ainoana hengissä selviää James Washington, jonka rotu järkyttää natseja suuresti.
Natsit ovat lentäneet Kuuhun vuonna 1945 ja perustaneet sen pimeälle, maahan näkymättömälle puolelle tukikohdan, jossa heidän on ollut tarkoitus rakentaa voittamaton sotakoneisto ja vallata Maa aikanaan takaisin. Teknologian kehitys Kuussa ei ole kuitenkaan edennyt aivan odotuksen mukaan, eikä maailman suurinta sotakonetta ole saatu 50 vuodessa ilmaan. Nyt sen nousu on kuitenkin jo käsillä ja natsit haltioituvat Washingtonin kännykästä ja iPadista siinä määrin, että päättävät syöksyä päätä pahkaa Maahan hakemaan niitä lisää.
Maan invaasiota lähtee suorittamaan Klaus Adler (Götz Otto), jonka likaisena tavoitteena on syöstä Kuu-Führer vallasta ja ryhtyä Kuu-Führeriksi tämän paikalle. Salaa ufon näköiseen avaruusalukseen luikahtaa myös Adlerin morsian Renate (Julia Dietze), sympaattinen englanninopettaja, joka vilpittömästi uskoo, että natsiaate on rauhan aate, ja että Maan asukkaat ollaan menossa ennen kaikkea pelastamaan.
Renaten ja James Washingtonin välille syntyy Maassa jotain sutinaa, koska Klaus on läpeensä mätä tyyppi, ja James saa Renaten lopulta kyseenalaistamaan arvonsa ja saamansa informaation.
Täytyy myöntää, että saatoin nukahtaa pieniksi hetkiksi leffan loppupuolella, vaikka vannon taistelleeni unta vastaan kaikin voimin. Minulla ei nimittäin ole mitään muistikuvaa siitä, miten tarina päättyi.
Mielestäni leffa on hienon näköinen ja nättiä Julia Dietzeä on ihan kiva katsella, mutta muuten kokemus oli melko laimea. Oletin, että elokuva kyllä tempaa mukaansa vaikken alun perin ollutkaan siitä yhtään kiinnostunut, mutta ei se oikeastaan saanut minua missään vaiheessa järin kiinnostuneeksi. En odottanut leffalta mitään, joten se ei tuottanut pettymystä, mutta ei myöskään valtaisan positiivisia yllätyksiä. Luulen että saatoin missata huumoripuolesta aika paljon, koska monesti salissa kuului hihittelyä, enkä tajunnut miksi. Elokuva olisi varmaan hauskempi, jos se olisi tehty täysin tosissaan.
Huh, velvollisuuteni suomalaista elokuvakulttuuria kohtaan on tältä vuodelta täytetty.
Ps. Ensi viikolla ensi-illassa kauan ja hartaasti odotettu Poikani Kevin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti