Kirja kuin karkki

Candace Bushnell: Sinkkuelämää: Ensimmäinen kesä New Yorkissa (2011)

Tämäpä olikin oiva löytö kirjastosta juuri kun ehdin manata siveydensipulinuortenkirjat maan rakoon. Olen näköjään kirjoittanut edellisestä Sinkkuelämää-kirjasta näin: "Lisäksi tämä kirja on niin virkistävä tuulahdus usein niin puhtoiseen ja siveään nuortenkirjamaailmaan, että sitä jaksaa lukea teini-iän ohittanutkin lukija." Tämä on edelleen totta, vaikkei tv-sarjan tasoista rietastelua olekaan luvassa.

Carrie on täyttämäisillään 18 vuotta ja matkustaa kesäksi New Yorkiin kirjailijakurssille. Kirja jatkuu siitä mihin edellinen jäi, ja jo ensimmäisenä iltanaan Carrie joutuu seikkailuun Samanthan seurassa. Carrie tapaa ihanan näytelmäkirjailijamiehen, saa nopeasti uusia ystäviä ja rakastuu New Yorkiin sillä vimmalla jolla itse aikanaan rakastuin Tampereeseen. Hän haaveilee ahkerasti kirjailijanurastaan, mutta bilettäminen kiinnostaa häntä enemmän kuin raatamineen kolisevan kirjoituskoneen ääressä (eletään 1980-lukua).

Edellinen kirja kertoi vielä Carrien elämästä pikkukaupungissa lapsuudenystävien ja perheen keskellä, mutta tässä kirjassa se telkkarissa näkemämme Sinkkuelämää-meno pääsee vauhtiin. Parasta kirjassa on tietysti juuri sen lukeminen, kuinka Carrie tapaa Mirandan, Samanthan ja Charlotten, ja millaisia he ovat nuorempina olleet. Varsinkin Mirandan äänekäs feminismi ja pornografiaa vastaan taistelu yksinäisten mielenosoitusten muodossa vaikuttavat loogiselta lähtökohdalta tulevan asianajajan uralle. Carrien vaatteita on myös mielenkiintoista tarkkailla. Okei, eletään olkatoppausten aikakautta, mutta siihenkin nähden monet Carrien asut vaikuttavat aika erikoisilta. Heikon rahatilanteensa vuoksi tämä haaliikin vaatteita vintage-puodeista parilla dollarilla ja ottaa muotisuunnittelijoilta sellaisia lahjoja, joita kukaan muu New Yorkissa ei ole suostunut käyttämään. Mutta suurkaupungeissa on juuri se hieno puoli, että niissä ketään ei kiinnosta vaikka vetäisit verhot päälle.

Tiedostan, että tämä kirja on aikamoista hömppää, eikä vastaa todellisuutta kovinkaan suuresti. Silti siitä on sanottava kaksi asiaa. Ensinnäkin kirja oli varmaankin mukavinta luettavaa tänä vuonna. Sen kansikin on kuin minulle luotu. Kirja tuntuu mukavalta käsissä ja on painettu sopivan väljällä fontilla niin että sen lukeminen sujuu kuin tanssi. Kirjassa tapahtuu koko ajan ja se melkein sykkii niin kuin suurkaupunki itse, vaatii lukemaan lisää ja lisää. Aivan ihana! Päästyäni kirjan loppuun neljältä aamulla olin jo silmät kiiluen nousemassa tilaamaan jatko-osaa Amazonista.

Toiseksi, ja tämä saattaa nyt kuulostaa vähän mauttomalta, mutta sanon sen kuitenkin: olen suuri Amerikka-fani. Mielestäni parhaat leffat, tv-sarjat ja monet kirjatkin tulevat Amerikasta, ja lisäksi siellä on maailman parasta ruokaa. En kuitenkaan ole erityisesti koskaan haaveillut siellä käymisestä saati sitten asumisesta. Mutta tätä kirjaa lukiessani koin voimakkaan tunneperäisen ahaa-elämyksen, että minun olisi pitänyt syntyä New Yorkiin. Uskon tosissani, että olen luotu kaupunkiin, joka ei koskaan nuku. Jossa on joka ilta bileet. Jossa kukaan ei laita ruokaa! Kirjasta käy ilmi, että New York jakaa ihmiset kahtia. On se joukko, joka pitää kaupunkia likaisena ja ahdistavana, ja se toinen puoli, joka näkee sen vain hohdokkaana ja vilkkaana. En usko että minua häiritsisi asua pienessä likaisessa kopperossa, kun elämä sen ulkopuolella olisi olemassa koko ajan, menossa, liikkeessä, kutsumassa. Tuskin malttaisin nukkua New Yorkissa.

Vaikka en varmaan ihan heti lähde valloittamaan Ison Omenan kirjallisuuspiirejä, olen ottanut toisenlaisen askeleen kohti maailmanvalloitusta. Muiden blogien tarjoamaa esimerkkiä noudattaen 365 kulttuuritekoakin on nimittäin nyt Facebookissa! Sivun ulkoasu on vielä hieman hakusessa, samoin kuin sisältö, jota sieltä tulee löytymään. Uskoisin kuitenkin, että siitä muodostuu lähinnä väylä jakaa minua kiinnostavia kirja-, leffa- ja tapahtumavinkkejä linkkien ja videoiden muodossa. Jos haluat olla edelläkävijä, klikkaa tykkää! (Ensimmäinen rohkea saa tikkarin.)