Muistatko hänet?

Kate McCann: Madeleine (2012)

Suom. Eija Tervonen

Vanhemmiten huomaan olevani yhä enemmän ja enemmän kiinnostunut tämän kaltaisesta sosiaalipornosta. Ratkaisemattomat mysteerit vaivaavat minua suuresti, enkä voi edes kuvitella millaista vanhempien elämä on ollut näin kauan jatkuneen epätietoisuuden vallassa. Miten ihmeessä näin valtaisan mediahuomion saanut tapaus voi yhä neljä vuotta myöhemmin olla vailla ratkaisua? Voiko Madeleine tosiaan olla yhä elossa? Kate McCann uskoo niin, koska mitkään todisteet eivät viittaa siihen, että Madeleine olisi kuollut. Mutta miten piilotellaan maailman etsityintä lasta menestyksekkäästi elossa neljän vuoden ajan? Ja toisaalta, miten piilotellaan maailman etsityintä lasta kuolleenakaan neljän vuoden ajan? Ovatko ufot vieneet Madeleinen?

No, historia tietenkin osoittaa, että lasta on mahdollista piilotella elävänä tai kuolleena vaikka kuinka kauan, mutta on tämä silti uskomatonta ja turhauttavaa. Madeleinen katoaminen huomattiin hyvin nopeasti ja jo katoamisyönä hänen kasvonsa levisivät median välityksellä ympäri Eurooppaa. Madeleinesta on vuosien aikana tehty varmaankin enemmän näköhavaintoja kuin Elviksestä kuolemansa jälkeen, mutta toistaiseksi nähtyjä tyttöjä ei joko ole tavoitettu tai he ovat osoittautuneet muiden lapsiksi.

Vuonna 2007 McCannien perhe lomaili Portugalin Praia da Luzissa ystäväperheidensä kanssa. Lomaseurueen vanhemmat illastivat monena peräkkäisenä iltana noin sadan metrin päässä lomahuoneistoista sijaitsevassa tapasravintolassa samalla kun lapset nukkuivat keskenään huoneistoissa. Puolen tunnin välein joku vanhemmista kävi tarkastamassa ettei kukaan lapsista ollut herännyt. Viimeisellä tarkastuskäynnillään Kate McCann huomasi Madeleinen kadonneen vuoteestaan. Ikkuna oli auki. Katoamisajankohdan tienoilla tehtiin kaksi silminnäkijähavaintoa miehestä, joka kantoi pyjamaan pukeutunutta avojaloin olevaa tyttölasta sylissään. Myöhemmin tutkinnassa kävi ilmi, että useita epäilyttävästi käyttäytyneitä mieshenkilöitä oli nähty väijymässä McCannien huoneiston ulkopuolella ennen Madeleinen katoamista. Kukaan näistä miehistä ei ole ilmoittautunut poliisille siitä huolimatta, että heistä on lehdissä julkaistu useita silminnäkijöiden kuvausten perusteella laadittuja piirroksia.

Juttuhan vaikuttaa siis päivänselvältä kaappaukselta. Siitä huolimatta Portugalin poliisi vaikutti pitkään uskovan, että Madeleine on lähtenyt itse harhailemaan huoneistosta. Kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta, poliisi kohdisti epäilynsä Madeleinen vanhempiin. Poliisi väitti löytäneensä Madeleinen dna:ta autosta, jonka McCannit vuokrasivat vasta Madeleinen katoamisen jälkeen. (Todennäköisesti dna oli jonkun muun McCannin perheen jäsenen, sillä sataprosenttista vastaavuutta ei pystytty vahvistamaan.) Kate McCann huomauttaa kirjassa kuivasti, että olisi vaatinut melkoista kikkailua saada Madeleinen ruumis siirrettyä autossa katoamisen jälkeen, koska media seurasi perhettä yötä päivää. Samalla kun poliisi tuhrasi aikaansa tähän tutkintalinjaan, todennäköisemmät kaappaajavaihtoehdot ehtivät kauas karkuun ja mahdollisuudet Madeleinen löytymiseen heikkenivät koko ajan.

On uskomattoman kamalaa kuvitella, mitä vanhemmat ylipäänsä joutuvat kokemaan kun lapsi joutuu kadoksiin, eikä löydy heti samana päivänä. Mutta kamaluus nousee jotenkin vielä korkeampiin sfääreihin kun katoaminen tapahtuu lomakohteessa, vieraassa maassa kaukana kotoa. Ensinnäkin tapausta selvittävät poliisit eivät puhu edes kunnolla englantia. Toiseksi poliisilaitos vaikuttaa toimivan täysin eri tavoin, eikä ollenkaan yhtä vakuuttavasti kuin kotimaassa. Kolmanneksi selviää, miten yleisiä lasten raiskaukset ja katoamiset ovat viime aikoina lomakohteessa olleet. Neljänneksi, lomakohde on vain hyvin lyhyen lauttamatkan päässä Afrikasta... Ja kaikkein hirveintä, lopulta vanhemmat joutuvat palaamaan lomalta kotiin ilman lastaan tietämättä edes mihin maanosaan tämä mahtaa olla joutunut.

Madeleinen mittavan etsintäkampanjan tunnuslauseeksi tulee "Kiveäkään kääntämättä". Kate McCannin kirjasta käy hyvin ilmi, miten kirjaimellisesti mottoa noudatetaan. McCannit uskovat vahvasti Jumalaan ja rukouksen voimaan. Kun koko lähipiirin uskovaisten nakittaminen rukoilupuuhiin ei tuota tulosta, Kate uskoo vakaasti, että paavin tapaaminen voisi todella viedä hänet lähemmäs Jumalaa ja Madeleinen löytymistä. Samaan aikaan McCannit tapaavat useita selvänäkijöitä ja muita alan ammattilaisia, jotka uskovat voivansa olla avuksi. McCannien ystävätkin lentelevät ympäri maailmaa tapaamassa selvänäkijöitä, "varmuuden vuoksi". Kadonnutta lasta etsittäessä ei pienintäkään avuntarjousta voi ylenkatsoa.

Valitettavasti McCannit joutuvat kerta toisensa jälkeen pettymään. Lopulta poliisi lopettaa tapauksen tutkinnan kokonaan ja McCannit joutuvat aloittamaan oman tutkintansa yksityisetsivätiimin avulla. Pelkästään Portugalin poliisin 5000-sivuisen tutkintamateriaalin käännättäminen englanniksi tuli maksamaan McCanneille 100 000 puntaa! On vaikeaa edes kuvitella, paljonko yksityisetsivien pitäminen palkkalistoilla vuosien ajan tulee maksamaan. Tämänkin sosiaalipornon kirjoittamisen antaa siis äidille anteeksi, koska sillä rahoitetaan tyttären etsintöjä kun kaikki viralliset tahot ovat jo luopuneet toivosta.

Tämän kirjan luettuani olen varsin halukas syyttämään jutun mokaamisesta Portugalin poliisia. Ymmärrän kuitenkin, että olen lukenut vain toisen osapuolen version asiasta, joten en aloita tämän laajempaa poliisin mustamaalauskampanjaa blogissani. Kirjan lukemisen ohessa innostuin googlailemaan Madeleinea, jonka katoamisen parissa olen ennenkin viettänyt netissä unettomia öitä (argh, en vain kestä mysteerejä!) ja ilokseni totesin, että tapauksen tutkinta on avattu uudelleen. Ehkä toivoa on vielä. Onnellisiakin loppuja on nähty.

Ikäennustekuvat Madeleinesta nyt, kahdeksanvuotiaana.