207. kulttuuriteko 10.10.2011
Kaasuvalo (Gaslight) (1944)
Tämän leffan katsominen on ollut jonkinlainen ikuisuusprojekti monien vuosien ajan ja nyt viimein sain sen katsottua. Olen jostain syystä aina vähän kammonnut mustavalkoisia leffoja, mutta aina kun olen sellaisen katsonut, olen huomannut, että värittömyyteen tottuu nopeasti.
Kaasuvalo on vielä tänäkin päivänä yllättävän jännittävä, vaikka nykykatsoja onkin nähnyt jo ns. kaiken mitä jännityksellä ja kauhulla on tarjottavanaan. Ingrid Bergman tekee elokuvassa loistavan roolin naisena, joka pelkää olevansa tulossa hulluksi. (Erityisesti kannattaa tarkkailla Bergmanin silmien liikkeitä.) Hän voittikin suorituksestaan Oscarin.
Elokuva perustuu Patrick Hamiltonin näytelmään vuodelta 1938. Ensimmäinen filmatisointi valmistui jo vuonna 1940 ja se oli englantilainen. Tämä amerikkalainen George Cukorin versio on kuitenkin huomattavasti tunnetumpi. Ottaen huomioon, millainen ikihitti Kaasuvalo on ja miten paljon sitä esitetään yhä teattereissa, on mielestäni kummallista, ettei kukaan ole yli kuuteenkymmeneen vuoteen tarttunut tilaisuuteen ohjata re-makea. Monella nykyajan psykologisen kauhun mestarilla olisi varmaan tarjottavanaan mielenkiintoinen adaptaatio.
208. kulttuuriteko 11.10.2011
Hereafter (2010)
Yritin Kaasuvalon jälkeen valita myöhäisen maanantai-illan ratoksi mahdollisimman tyhjänpäiväisen leffan tarjolla olleista vaihtoehdoista, ja päädyin tähän. Jouduin kuitenkin huomaamaan, ettei Hereafter ole ollenkaan niin tyhjänpäiväinen kuin arvostelut ja traileri antoivat ymmärtää. Missään nimessä se ei kuitenkaan ole vaikea elokuva, vaan soljuu mukavasti eteenpäin niin kuin pitääkin. Aiheet ovat kuitenkin aika raskaita. Kuolemanjälkeisen elämän miettiminen ei edes ole niistä raskain, koska se on niin kaukainen ja pelottava ajatus, että ihmisen sisäiset mekanismit varmaan jotenkin onnistuvat kiertämään sen ajattelun useimmiten. Sydämeni meinasi sen sijaan särkyä siitä surusta, minkä toinen kaksospojista joutuu leffassa kokemaan kun hänen veljensä kuolee.
Poika ei pääse elämässä eteenpäin ja on niin ikävissään ja yksinäinen, että alkaa tehdä kaikkensa saadakseen veljeensä yhteyden tuonpuoleiseen. Hän kohtaa monia huijareita, mutta todellinen yhteys veljeen pakenee hänen ulottuviltaan.
Samaan aikaan toisaalla ranskalainen tv-toimittaja Marie lomailee Thaimaassa miesystävänsä kanssa, kun tsunamiaalto pyyhkäisee hänen ylitseen ja hän melkein hukkuu. Hän kokee jonkinlaisen rajatilakokemuksen, joka sen jälkeen vainoaa häntä niin, ettei normaalielämästä tule mitään.
Vielä samaan aikaan toisaalla George yrittää elää normaalia elämää unohtaen "kirouksensa", sen että hän pystyy saamaan yhteyden kuolleisiin. Kokkauskurssilla George tapaa lupaavalta vaikuttavan naisen, mutta suhde monimutkaistuu kun nainen haluaa välttämättä Georgen "lukevan" hänelle.
Nämä kolme tarinaa yhdistyvät Lontoon kirjamessuilla aika ennalta-arvattavalla tavalla. Leffassa ei ole juuri mitään yllättävää, mutta katsoja kiinnostuu päähenkilöiden kohtalosta aidosti, koska hahmot ovat niin eläviä. Leffa tuntuu muutenkin hyvin todelliselta, koska se viittaa niin vahvasti reaalimaailmaan. Thaimaassa vellovan tsunamin lisäksi Lontoon metrossa räjähtää ja sveitsiläinen rajatilakokemusten tutkija perustuu selvästi Elisabeth Kübler-Rossiin.
Herkkä leffa.
209. kulttuuriteko 12.10.2011
VinoKino @ Niagara, Tampere: Romeos (2011)
Olen hyvin ylpeä itsestäni, sillä sain viimein viiden vuoden tauon jälkeen raahauduttua uudelleen VinoKino-festareille Niagaraan. Ehdin tässä jo moneen otteeseen kritisoida koko touhua, koska Tampereella tarjonta oli mielestäni aika surkea. Kolme elokuvaa ja kaikki esitettiin vain kerran, kolmena arkipäivänä putkeen ja kaikki samana kellonaikana. Romeos oli ainoa elokuva, joka sopi aikatauluihini, ja sekin hädin tuskin.
No jos Hereafter on herkkä leffa, niin tämä on herkkä ihan eri ulottuvuudessa. Elokuva kertoo transseksuaalista Lukasista, joka on leikkausta vaille valmis FTM (female-to-male). Lukas menee suorittamaan jotain mystistä saksalaista siviilipalvelusta, jonka luonne ei täysin valjennut minulle leffan aikana. Hänet sijoitetaan tyttöjen asuntolaan, koska yhteiskunnan kirjoissa hän on yhä nainen, vaikka näyttääkin jo ihan mieheltä. Lukas ryhtyy taisteluun saadakseen siirron miesten puolelle ymmärtämättä, miten paljon mukavampia tytöt osaavat yleensä olla. Asuntolassa asuu myös hänen entisen tyttöelämänsä paras ystävätär, joka kritisoi vahvasti sitä, millainen Lukasista on miehistymisen myötä tullut. Tyttöjen ja poikien maailmojen ristipaineet ovat kovat, eikä elämää tee helpoksi sekään, että Lukas rakastuu palavasti lihaksikkaaseen Fabioon, joka harrastaa villejä seksiseikkailuja.
Jännitin yli puolet leffasta ihan paniikissa sitä kauhistuttavaa ja vääjäämättömästi edessä olevaa hetkeä jolloin Lukasin salaisuus paljastuu kaikille. Rankkoja vaiheita täytyykin käydä läpi, mutta niistä huolimatta elokuva päättyy toiveikkaisiin tulevaisuudenkuviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti