Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan...

125/365

YleXPop, Keskustori, Tampere: PMMP

Onnistuin viime vuonna missaamaan koko YleXPopin edes tietämättä sen olemassaolosta, mutta tällä kertaa tuttu nuorisotyöntekijä tuli ohimennen kertoneeksi siitä. Koska samalla viikolla oli julkaistu uutinen siitä, että PMMP jää syksyn jälkeen määrittelemättömän mittaiselle keikkatauolle, päätin ryhdistäytyä ja käydä katsomassa ainakin yhden keikan vielä.

Sää oli Popille mitä suotuisin ja puoli valtakuntaa oli kerääntynyt Keskustorille jammailemaan. Myös arkatassukoiramme nautiskeli koulujen loppumisesta ja YleXPopista täysin siemauksin, sillä suosimamme lenkkimaasto oli kerrankin vapaa pelottavista auringonpalvojista.

PMMP:n kelkasta olen hieman pudonnut ja niinpä kuulin suurimman osan biiseistä ensimmäistä kertaa. Ikisuosikkini Päiväkoti ja Oo siellä jossain mun kuitenkin kuultiin ja tykkäsin kyllä monista uudemmistakin biiseistä. Elävässä musiikissa on jotain hirveän tunteisiin vetoavaa, mistä syystä rakastin sitä teini-ikäisenä, enkä enää useimmiten oikein jaksa. Joka toinen bändi livenä on matka menneisyyteen, joskus nostalginen ja toisinaan surullinen.

Kun entuudestaan tuntemattomia biisejä tulvi ilmoille, antauduin harhailevien ajatusten mukaan ja muistelin menneitä PMMP:n keikkoja. Olen aina tykännyt bändistä kovasti, mutta en pysty muistamaan, olenko koskaan varsinaisesti käynyt katsomassa nimenomaan sitä jossain. Muistoni ovat poikkeuksetta peräisin festarikeikoilta. Aurinkoisia muistoja lähinnä. PMMP varmaan jääkin mieleeni samanlaisena festaribändinä kuin Ultra Bra ja Apulanta, bändinä joka yhteen aikaan oli läsnä kaikkialla minne meninkin, ilman että sitä tarvitsi keikkakalenterin kanssa jahdata.

Lämpimin PMMP-muistoni on luonnollisesti se, kun liftasin bändin keikkabussin kyytiin. Silloin kesti yllättävän kauan tajuta, minkä bändin kyydissä olin. Kontekstistaan irrotettuna asiat ovat usein vaikeita ymmärtää. Muistan reissusta sen, että poikkesimme pullakahveille huoltoasemalle, että Paula tykkäsi kumisaappaistani ja että molemmat tytöt satuilivat jotain festaripäiväkirjaani, jota en ole nähnyt vuosikausiin (mutta joka toivottavasti on jossain tallessa). Ajattelen aina sitä reissua kuullessani Matkalaulun.

Hikisen keikan jälkeen tarvitsimme drinkit.