Ääripäitä

126/365
Frozen (2010)

Hups, katsoin tämän leffan jo toissaviikon sunnuntaina. Silloin oli hillittömän kuuma ja kiero mieleni takertui oitis Netflixissä tähän uskoakseni tehokkaasti viilentävään elokuvaan. Monen kuvauksen mukaan kyseessä on psykologinen trilleri ja survival-elokuva - aina kiinnostavia tyylilajeja. Pienen tilan ja budjetin elokuvassa kolme nuorta (Emma Bell, Shawn Ashmore ja Kevin Zegers) jää kiikkiin laskettelukeskuksen hiihtohissiin keskuksen sulkeuduttua. Siellä killuessaan he pian tajuavat, että joutuvat odottamaan keskuksen avautumista viisi päivää ja että sinä aikana he ehtivät kuolla joko kylmyyteen tai nälkään. Pitää siis tehdä päätös: hypätäkö loukkaantumisen uhalla vai jäädä odottelemaan kuolemaa?

Leffassa olisi ollut ainesta paljon enempäänkin ja traileri antoi ymmärtää piinaavampaa jännitystä kuin mistä todella on kyse. Nälkä, kylmyys ja keskinäiset ristiriidat olisivat sinänsä riittäneet hyvän psykologisen trillerin aineksiksi, mutta mukaan ilmaantuu ulkoinen vaaratekijä, joka vaikuttaa vähän liian helpolta ja jopa höpsöltä ratkaisulta. Elokuvan kuvasto on hieman ällöä, muttei kuitenkaan liian graafista. Ehkä sen sijaan juuri äänet jättävät pitkäksi aikaa inhottavan olon. Kaikkiaan ihan tehokas leffa, vaikka henkilöhahmot ärsyttävät alusta loppuun.

127/365
The Squid and the Whale (2005)

Aivan toista ääripäätä elokuvamaailmassa edustaa tämä avioerokuvaus, jonka päädyin katsomaan, kun vanha ystäväni majaili muutaman päivän luonamme. Esittelin hänelle ensimmäistä kertaa Netflixin ihmemaailman (oikeesti, Netflix, vaadin sponsorisopimuksen!) ja arvatenkin se johti siihen, että elokuvan valitseminen keski hyvinkin puolitoista tuntia - ja sitten kello oli puoli kaksi ja päädyimme lyhimpään mahdolliseen (1 h 17 min).

Kun Frozen oli ikään kuin "pelkkää juonta", The Squid and the Whale on leffa "ilman juonta". Ei siis samalla tavalla kuin The Tree of Life, mutta ilman sen kummempia käänteitä. Alussa Berkmanien pariskunta (Laura Linney ja Jeff Daniels) ilmoittaa pojilleen (Jesse Eisenberg ja Owen Kline) päätyneensä asumuseroon. Lapset valitsevat melko nopeasti erossa puolensa, vaikka katsojalle on suhteellisen selvää, kumpi vanhemmista on eroon "syypää". Leffa siis kuvaa eron käsittelemistä koko perheen näkökulmasta keskittyen kuitenkin enimmäkseen lasten tuntemuksiin.

En suosittele katsomaan leffaa yömyöhällä jo valmiiksi väsyneenä. Toisin kuin Frozen, tämä leffa ei ole omiaan pitämään hereillä. Onneksi koira oli tapansa mukaan illan virkku ja vaati leikkimään leffan ohessa.