Absurdeja aitauksia

128/365
Magnus Mills: Aidantekijät (1998)
Suom. Eva Siikarla

Yritin etsiä kuvistani tätä postausta varten kuvaa aidasta. Sitä voisi kuvitella, että muutaman kerran matkustelleena olisi joskus väkisinkin tullut kuvanneeksi aitaa. Että maailma olisi niin täynnä aitoja, että ihmisellä täytyisi olla tietokoneensa uumenissa kuva jostain sellaisesta. Voi ollakin. En kuitenkaan jaksanut etsiskellä loputtomiin, vaan päädyin poimimaan muutaman kuvan vuoden 2010 Interrail-kansiosta. Kuvat ovat Amsterdamin eläintarhasta - yksi niistä toivottomista yrityksistä löytää pesukarhuja.

Ensimmäisessä kuvassa, jossa jokin mysteerieläin imettää poikastaan, voitte huomata pätkän aitaa taustalla. Toinen kuva puolestaan viittaa hienosti Aidantekijöiden alkuperäiseen nimeen, The Restraint of Beasts. Kolmas kuva on mangustista, joka sanana on melkein kuin kirjailijan nimi, Magnus. Kykyni rakentaa aasinsiltoja on rajaton silloin kun etsin syitä söpöjen eläinkuvien käyttöön.

Rakentamisesta on kyse myös kirjassa, jonka nimikin sen kertoo. Siinä todellakin rakennetaan aitoja. Millsin tyyliä voisi kenties kuvata umpimähkään sanoilla "arkinen absurdismi". Arkisuus syntyy työn kuvauksesta ja kirjan henkilöiden elämästä, joka on vailla kunnianhimoa tai suuria tavoitteita. Tam ja Richie ovat skotlantilaisia aidanrakennuksen rautaisia ammattilaisia, jotka saavat uuden englantilaisen työnjohtajan vaivoikseen. Tamin ja Richien päivät kuluvat rakennellessa aitoja verkkaiseen tahtiin ja illat pubissa, jonne päivän aikana ansaitut rahat hupenevat. Uudella työnjohtajalla kestää hetki totutella siihen, että alaiset pysähtyvät tupakalle joka kerta kun kohtaavat rakennuspuuhissa, ja että pubi-illat ovat kaikki toisintoja edellisistä, eikä hänellä ole mahdollisuuksia pysytellä yhtä rivakassa juomatahdissa kuin Tam ja Richie. Lopulta yhteinen sävel kuitenkin löytyy. Porukka lähetetään Englantiin, jonne firman maine aidanrakennuttajana on kiirinyt. Kolmikko joutuu asustelemaan tiiviisti saastaisessa asuntovaunussa, työskentelemään jatkuvassa sateessa ja lähipubiin pääseminen on joka ilta työn ja vaivan takana.

Kirja on hyvin pitkälti samankaltainen kuin aiemmin lukemani Ei mitään uutta idän pikajunasta ja samankaltaisuus toimii, sillä tällä kertaa tiesin mitä odottaa. Myös tässä kirjassa kertoja-päähenkilö eli se englantilainen työnjohtaja jää nimettömäksi. Absurdius kirjassa syntyy monista pienistä seikoista. Ensin ne hämmästyttävät, sitten vähän naurattavat ja lopulta karmivat selkäpiitä, vaikkei ymmärräkään mitä on tapahtumassa. Kuten Ei mitään uutta idän pikajunasta, myös Aidantekijät loppuu hieman töksähtäen ilman selittävää loppukoontia karmivan psykoottiseen tunnelmaan. Magnus Millsin kirjat tuovat jonkin verran mieleen myös Dan Rhodesin, joten jos toisesta tykkää, kannattaa kokeilla toistakin.

Löysin tästä kirjasta entuudestaan vain kaksi suomenkielistä blogimerkintää. Tämä on varsin hyvä (ja sisältää myös oikeita aitakuvia), mutta spoilaa "loppuratkaisun" tehokkaasti. Kehotankin ensin lukemaan kirjan, joka on nopea- ja helppolukuinen ja ainakin oiva kesäinen välipala jos ei muuta.