Nälän loppu

168/365

Suzanne Collins: Matkijanärhi (2010)

Suom. Helene Bützow

No niin. Jälleen olen yhtä nuortenkirjatrilogiaa sivistyneempi. Kolmannessa Nälkäpeli-kirjassa kapina rehottaa valloillaan ja Capitol listii kapinallisia minkä ehtii. Lisää on värvättävä ja saatava ihmiset sotimaan, minkä vuoksi Katnissin panosta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Presidentti Snow'n pommitettua Katnissin kotivyöhykkeen maan tasalle hän asuttaa nyt sieltä eloonjääneiden kera Vyöhykettä 13, jonka Capitol on iät ja ajat väittänyt tuhonneensa, mutta jossa onkin koko ajan kerätty voimavaroja ja väkeä suureen vallankumoukseen. Katniss, joka tietämättään laukaisi kapinahenkisiä ajatuksia ensimmäisessä Nälkäpelissään, halutaan nyt vallankumouksen keulakuvaksi, Matkijanärheksi. Aikansa vastusteltuaan hän suostuukin, omilla ehdoillaan. Peeta, joka on edellisestä Nälkäpelistä kaapattu Capitoliin "kuulusteltavaksi", on ensinnäkin pelastettava takaisin ennen kuin Snow kiduttaa hänet kuoliaaksi. Peeta ei kuitenkaan ole ennallaan, vaan hänen muistojaan on peukaloitu hallusinogeeneilla niin, että hän uskoo Katnissin olevan kaiken pahan alku ja juuri, ja että tämä täytyy saattaa pois päiviltä. Kaukana on siis se lämmin tunnelma, joka Peetan ja Katnissin välillä on aiemmissa kirjoissa vallinnut.

Kirjan kanteen valittu sitaatti Publishers Weeklylta julistaa, että Matkijanärhi yltää harvinaiseen suoritukseen olemalla sarjan paras osa. No ehkä niin. Ainakin voidaan sanoa, että hahmot ja tarina ovat kulkeneet pitkän matkan ensimmäisestä Nälkäpeli-romaanista viimeiseen saakka. Ensimmäisen kirjan yhteydessä kirjoitin siitä, kuinka nuortenkirjan moraalikoodistoa ei juurikaan rikota, vaikka Peeta ja Katniss joutuvat areenalle taistelemaan hengestään ja päästävät muutaman muun omastaan siinä sivussa. Toisessa kirjassa on vielä jokseenkin samanlainen meininki. Matkijanärhi puolestaan on kaukana näistä kahdesta, maa on täydessä sotatilassa ja Katniss tappaa silmää räpäyttämättä vihollisia ja tielle osuvia siviilejä.

Tunnelma kirjassa on aivan erilainen kuin aiemmissa. Katnissin kotivyöhyke on raunioina, Peeta hukassa ensin fyysisesti ja sitten henkisesti, elämä Vyöhykkeellä 13 on ahdistavaa, koska siellä piileskellään maan alla, hyvät ihmiset ovat joko kuolleet tai enemmän tai vähemmän seonneet, ja nyt Katnissista tuntuu, että hän on edelleen pelinappula, tällä kertaa Vyöhykkeen 13 presidentti Coinin maailmanvalloituspelissä. Maan alta lähdetään sotimaan ja Katnissin ainoana tavoitteena on tappaa presidentti Snow, joka hänen näkemyksensä mukaan on kaiken pahuuden takana.

Matkijanärhi saattaa hyvinkin olla paras sarjan osista, mutta mielestäni sitä ei ollut läheskään yhtä miellyttävää lukea kuin aiempia osia. Taistelin kirjan kanssa alusta loppuun, sillä se ei missään vaiheessa temmannut minua mukaansa muutamaa sivua pitemmäksi ajaksi. Kellareissa ryömiminen, synkistely ja kuolema eivät vain yksinkertaisesti napanneet. Suoraan sanoen pidin kirjaa melkeinpä tylsänä. Paljon voi kuitenkin hyvittää hyvällä loppuratkaisulla, ja se täytyy Matkijanärhestä sanoa, että se, kaikessa monivaiheisuudessaan ja iloineen ja suruineen, tyydytti kaikki odotukseni.