Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa (2011)
Ihme ja kumma olen edelleen aikataulussa tämän haasteen suhteen. Olen innostunut ajatuksesta luovia lähes koko haasteen läpi lukemalla pelkästään "tyttöscifiä", mutta voi olla että siitä tulee myöhemmin mahdotonta.
Nopea googlaaminen blogeista tuotti ainoastaan ylistäviä arvioita kirjasta. Olenkohan siis ainoa, jonka mielestä se on vähän kökkö? Kirjan idea on hyvin paljolti sama kuin Scifihaasteeseen ensimmäiseksi lukemassani Tarkoitetussa. Niinpä en voinut välttyä jatkuvalta vertailulta.
Tarkoitetun Cassia elää uudessa uljaassa Yhteiskunnassa, jossa melkein kaikki sairaudet on kitketty siten, että ihmisten elämä lisääntymisestä ruokavalioon on tarkoin kontrolloitua. Kirjan alussa Cassia odottaa innoissaan päivää, jona hänelle määrätään elämänkumppani, eikä mikään voisi olla sen parempaa kuin se, että hänen parikseen määrätään hänen paras ystävänsä Xander. Mutta sitten Cassia rakastuu ja joutuu kyseenalaistamaan parinmuodostussysteemin.
Deliriumissa Yhdysvallat kontrolloi myös kansalaisten elämää ja pari määrätään siinäkin jokaiselle 17 vuotta täyttäneelle. Rakkaus - amor deliria nervosa - on julistettu pandemian kaltaiseksi sairaudeksi, minkä vuoksi kaikkien 18 vuotta täyttäneiden aivoja ronkitaan proseduurissa niin, etteivät he enää pysty tuntemaan rakkautta. Myös kirjan päähenkilö Lena odottaa proseduuriaan innolla ja uskoo sen jälkeen olevansa turvassa. Hän on nähnyt taudin vaikutuksen sisareensa ja äitiinsä, joka on rakkaudesta riuduttuaan tehnyt itsemurhan. Mutta sitten Lena tapaa Korvessa asuvan "invalidin" (parantamattoman) Alexin, rakastuu ja joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on rakkaudesta, Korvesta ja ylipäänsä mistään kerrottu.
Kirjoissa on hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä, jotka saavat ihmettelemään, miten kaksi näin samanlaista tarinaa pystyy muhimaan samoihin aikoihin kahden kirjailijan päässä. Ensinnäkin molemmat teokset aloittavat trilogian. Kirjojen loppuratkaisujen erilaisuuden perusteella on aihetta toivoa, että jatko-osat eivät enää niin kovasti muistuta toisiaan. Toiseksi molempien kirjojen päähenkilöt pitävät juoksemisesta ja piiskaavat sillä tavoin itseään ollessaan hämmentyneitä tai ahdistuneita. Ja molemmat huumaantuvat runoudesta, joka Deliriumin yhteiskunnassa on täysin kitketty liiallisten tunteiden aiheuttajana ja Tarkoitetun yhteiskunnassa rajoitettu sataan säilytettyyn, turvalliseen, runoon.
Delirium on Tarkoitettua selvemmin dystopia. Kaikista ihmisistä tehdään väkisin Stepfordin naisia, kapinalliset teloitetaan, valvojat irvistelevät mielihyvästä päästessään pamputtamaan kurittomia teinejä ja ylipäänsä yhteiskunnan kuria pitävät elimet vaikuttavat aivan liiaksi nauttivan työstään. Kaikki tehdään molemmissa kirjoissa kansalaisten parhaaksi, mutta Deliriumissa päättäjät ja valvojat ovat paljon selvemmin ilkeitä pahiksia. Niinpä koko teos tuntuu jotenkin naiivilta. Ja jostain käsittämättömästä syystä se on kirjastossa sijoitettu aikuisten puolelle, kun taas Tarkoitettu löytyy nuortenhyllystä.
Välillä en myöskään päässyt yli Oliverin tyylistä kirjoittaa, saati sitten päähenkilön ääliömäisyydestä - ja sitten yhtäkkisestä täyskäännöksestä melkein supersankariksi. Oliver kirjoittaa esimerkiksi Alexin "hoippuvan taaksepäin" hämmästyessään, ja juonen tasolla lukijan pitää tajuta kaikki ennen Lenaa, joka sitten kieltäytyy uskomasta itsestäänselviä asioita. Välillä kirjan kökköys vetää vertoja jopa Stephenie Meyerin Vieraalle, mutta viihdyttävyydessä se jää kauas taakse.
Pidin kuitenkin kirjan loppuratkaisusta, aivan viimeisistä sivuista, joita ennen olin aivan varma, etten koskisi jatko-osiin pitkällä tikullakaan. Loppu jättää monenlaiset mahdollisuudet avoimiksi, niin että jatko-osien tapahtumia ei aivan heti pysty ennustamaan. Luulen kuitenkin, samoin kuin Tarkoitetun suhteen, että luvassa on tapahtumarikkaampia aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti