Varaslähtö Filkkareille!

Tampere Film Festival
Kansainvälinen kilpailu 5: Pojat on poikia
Tullikamari 6.3.2012

Kävin tänään (tiistaina) ostamassa sarjalipun huomenna alkaville Filkkareille ja sain siitä hyvästä kutsun tämän päivän yksityisnäytökseen Tullikamarille. Mukava yllätys. Viime vuonna kävin katsomassa filkkarileffoja vain Plevnassa, eikä festaritunnelma ollut siellä yhtä selkeästi aistittavissa kuin Pakkahuoneen epämukavilla penkeillä. Mieleeni nousi elävä muisto viime kesän Sodis-reissulta. Istuimme talkootyökaverieni samanlaisilla kovilla penkeillä koulun juhlasalissa katsomassa Dogtoothia (yksi kamalimmista leffoista jonka olen nähnyt) ja hörpimme valkoviiniä (johon aloin kyseisen reissun jälkeen tuntea nostalgista himoa) ja mussutimme suklaakeksejä. Tämän päivän väsymys oli myös aika lähellä sitä outoa, vastaansanomatonta festariväsymystä, jota sitäkin alkaa jo kaivata talven ollessa niin pitkä. (Tästä tuli mieleeni se, kuinka aikoinaan ahkerana rokkifestaristina kirjoitin ylioppilasaineeni otsikolla "Kylmä kultaa kesämuistot", jossa käsittelin tätä aihetta parin konseptin verran. Se on kyllä edelleen aivan totta - toisin kuin suurin osa muista 18-vuotiaana kehittelemistäni ajatuksista.)

Niin ne leffat. Elokuvafestareilla ja lyhytelokuvarintamalla yleensäkin trendinä vaikuttaisi olevan synkistely. Land of the Heroes sijoittuu Irakiin Saddamin valtakaudelle, sodan aikaan. Sisko ja veli käyvät taistoon serkkuaan, varsinaista pikkusaddamia, vastaan. Samalla äidillä on kana kynittävänä serkun äidin kanssa.

Kroatialainen Komba kertoo tyypeistä, jotka haluavat vain polttaa vähän lisää pilveä. Jotenkin onnistuin missaamaan, mitä ihmettä oikein tapahtui. (Tapahtumat siis tajusin, mutta syy-seuraussuhteet menivät ohi.)

Brasilialainen Sendai on kokeellinen kuuden minuutin pätkä. Aluksi siitä ei saa mitään tolkkua, mutta pikkuhiljaa kuvasta alkaa hahmottaa enemmän. Pätkä on saanut nimensä Sendain kaupungilta, jossa Japanin maanjäristyksen seuraukset olivat pahimmat.

Tanskalainen Til Alle Mine Venner (Kaikille ystävilleni) oli mielestäni tämän session paras ja samalla myös pisin raina. Se kertoo "likaisista punkkareista", kuten ystäväni asian ilmaisi. Likaisilla punkkareilla ei ole muuta kuin toisensa ja jos joku jotain muuta yrittää, ei hyvin käy. Musiikki ja äänimaailma muutenkin toivat syvyyttä ja herkkyyttä tähän harmauden värittämään lyhäriin.

Espanjalainen El Somriure Amagat (Hymyn häivähdys) alkaa surullisesti, mutta löytää naurua kurjuudenkin keskeltä.

Ja kaikista vähiten negatiivinen näistä on Jam Today, jonka mokelluksesta tosin on melkein mahdotonta saada selvää ilman tekstejä, mutta pointti välittynee ilmankin. 11-vuotias poika on jumissa perheretkellä veneellä ja haaveilee naisista, lihaksista ja proteiinipirtelöistä. Filkkareiden nettisivujen kuvauksen perusteella odotin jotain "nuoren miehen matka omaan seksuaalisuuteensa" -juttua, mutta huh, ei ihan.

Tämä näytös on mahdollista nähdä Filkkareilla vielä torstaina kello 18 Hällässä ja perjantaina kello 12 Plevnassa.