Apinan raivolla

Seppo Jokinen: Hiirileikki (2006)

Kuten kuvasta näkyy, olemme saaneet uuden perheenjäsenen. Kutsuttakoon häntä(ä) blogissa vaikka Dingoksi - kulttuuriviittausta unohtamatta. Uuden nelijalkaisen tulo on kiitettävästi jarrutellut bloggaustahtia ja hups vaan, edellisestä postauksesta on mennyt jo kuukausi. Ehdin Hiirileikin jälkeen lukea jo seuraavan Koskisen ennen kuin pääsin tätä kirjoittamaan, joten muistikuvani ovat hieman hataralla pohjalla. Kahlataan siis opus nopeasti läpi.

Koskinen ja kumppanit kohtaavat tapauksen, joka vaikuttaa tavalliselta puukotukselta. Sinkkumies saa veitsestä omassa eteisessään ja vannoo, että hyökkääjä oli tuntematon tunkeilija, joka kävi kimppuun apinan raivolla. Koskinen vainuaa kuitenkin palaneen käryä ja yhdistää rikoksen nopeasti toisella puolella Suomea tapahtuneeseen saunakuolemaan. Samankaltaisia juttuja ilmaantuu pian lisääkin ja kaikilla on yksi yhteinen nimittäjä: uhri on aina juuri ennen hyökkäyksen kohteeksi joutumistaan nostanut 20 000 euroa viidensadan seteleinä.

Juttu on varsin mielenkiintoinen, eikä sitä latista sekään, että osa kirjasta kerrotaan tekijän näkökulmasta käsin. Motiivit keriytyvät auki hiljalleen ja koko kuvio paljastuu vasta lopussa. Kyseessä on jopa poikkeuksellisen moninäkökulmainen Koskinen, sillä osaltaan tarinaa kerrotaan myös erään uhrin fokalisoimana. Prologin jälkeen varsinainen tarina alkaakin yksinäisen lehdenjakajan perspektiivistä, jo ennen kuin hän on rikoksen kohteeksi joutunutkaan:

"Aamun lehdet oli jaettu, kello vähän yli viisi ja matkaa kotiin vielä monta kilometriä. Arvi Maunukka polki vastapyryyn. Pakkasta oli liki parikymmentä ja lunta paksulti. Aurakaan ei ollut vielä syrjäkulmille ehättänyt. Mutta Arvi oli siihen tottunut. Kaikkeen tottui - pimeyteen, kylmyyteen, yksinäisyyteen. Yksinäisyys oli niistä pahin."

Tarina on kaikin puolin kiinnostava ja ihmiskohtalot toinen toistaan traagisempia. Koskisen kannalta kyseessä on iso juttu, koska se osoittautuu valtakunnalliseksi rikossarjaksi. Sen ratkominen vie hänet matkalle Poriin ja nuoren naispoliisin vikiteltäväksi. Koskinen melkein taipuukin yhden illan juttuun, sillä Linnean kanssa on kärhämää tämän matkustettua Lontooseen tapaamaan ex-miestään. Muuten kirja on yksityiselämäkuvausten osalta melko vaisu. Pekki tosin on pyöräyttänyt jälkikasvua ja kärvistelee isyyslomalla kärkkyen vaimon selän takana töitä.

Kirjasta ei takertunut mieleen erityisiä tapahtumapaikkoja. Niinpä kuvitan tämän postauksen eräältä iltakävelyltä napsimillani otoksilla Pispalasta.