Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä (2003)
Kahdeksannessa nimikkoteoksessaan komisario Sakari Koskinen kohtaa erikoisen tapauksen. Mies putoaa Tammerkoskeen ja hukkuu. Yksi silminnäkijä kertoo tämän pudonneen omia aikojaan, kaksi muuta taas että joku on tönäissyt miehen koskeen. Mysteerimies, joka on juossut pois putoamispaikalta huutaen apua ja kehottaen vastaantulijaa soittamaan ambulanssin on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja Koskinen haistaa palaneen käryä. Samaan aikaan Pekki ja Ulla Lundelin yrittävät ratkaista keskellä katua tapahtunutta kurdinaisen kuristussurmaa. Lehdistö on leimannut teon jo kunniamurhaksi, naisen aviomies on paennut ja jutun selvittämistä vaikeuttavat niin kielimuuri kuin kulttuuriset näkemyserot yleensä.
Kyseessä on vaihteeksi vähemmän jännittävä dekkari, joka aiemmista Koskisista muistuttaa eniten Siimamiestä. Kirjan konna on nimittäin tiedossa alusta asti ja melkein puolet kirjasta kerrotaan hänen näkökulmastaan käsin. Tero Mikael Järvinen on jonkin sortin tietokoneasiantuntija firmassa, joka sijaitsee Finlaysonin alueella. Hän on naisiin ja itseensä pettynyt ja etsii seuraa internetin chat-huoneista. Pahaksi onneksi naiset ovat huithapeleita sielläkin, eivätkä ota nettirakkautta yhtä vakavasti kuin Tero, jolla on samppanjapullo ja hopeapikarit odottamassa Sitä Oikeaa.
Kirjan rikosten ratkaiseminen ei siis saa polvia tutisemaan jännityksestä, vaan todellinen trilleri sijoittuu pikemminkin Sorin seinien sisäpuolelle. Hukan enkeleissä Koskinen joutui ratkomaan työpaikkakiusaamisongelmaa, kun Antti Luttisen vaimo Taru pyysi tätä puuttumaan asiaan ja samalla antamaan Luttiselle vakavammin otettavia työtehtäviä. Piripolkassa aihetta ei juurikaan enää käsitelty ja päätellen Vilpittömässä mielessä -kirjan alkuasetelmista Luttinen onkin saanut ihan kivasti jalansijaa oikeana poliisina, eikä nälvintää työtovereiden suusta enää juuri esiinny. Nyt Taru on kuitenkin palannut äitiyslomalta töihin ja jostain syystä se vaikuttaa stressaavan Luttista. Samalla Koskinen tulee ehkä mättäneeksi tämän kontolle turhankin paljon töitä. Luttinen stressaantuu, eikä enää pysty nukkumaankaan. Ja jotenkin tilanteen on lopulta lauettava.
Yksityiselämän puolella Koskisella on aika vaisua. Edellisessä kirjassa seikkaillut mustasukkainen naisystävä Laila on jäänyt entiseksi, mutta lähestyy Koskista yhä sähköpostilla, jossa muistelee lämmöllä heidän levitelleen vähärasvaista rahkavaahtoa toistensa vartaloille... Huumoria tai ei, se saa Koskisen ärtymään ja lukijan hilpeäksi. Koskinen puolestaan haaveilee palaavansa yhteen Raijan kanssa, joka vuosia eron jälkeen ottaa yhteyttä ja haluaa tavata. Raijalla on kuitenkin muuta asiaa ja hän vaikuttaa vaihtaneen poliisimiehensä rosvoon... hups.
Tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy tietysti Tammerkoski, jota jo aiemmin tyhjennettynä esittelinkin. Kirjan alussa mies siis putoaa koskeen, vaikkakaan en onnistunut kuvauksesta ihan hahmottamaan mistä kohtaa. Kuvassa näkyy myös hotelli Tammer, jossa Koskinen käy lounastamassa Raijan kanssa:
"Ajatus kylmäsi vielä Tammerin pöydässäkin. Hotelli oli äskettäin remontoitu ulkokuoria myöten, ja se oli varmasti yksi kaupungin kauneimmista rakennuksista. Koskinen katseli ikkunasta avautuvaa puistomaisemaa, ankkalampea ja jykeviä koivuja sen ympärillä. Hän ihmetteli, miksi Raija oli ehdottanut juuri Tammeria tapaamispaikaksi. Pitikö hän heidän kohtaamistaan niin merkittävänä, että se vaati arvonsa mukaiset puitteet?"
Hotelli Tammerissa sijaitsee nykyään myös Vihtorin kirjasto, jossa järjestetään kirjallisia iltoja ja mm. maailman pienimpiä kirjamessuja kerran vuodessa. Muut kuvat ovat Finlaysonin alueelta, jossa sijaitsee Siperian liikekeskus, johon kirjan tapahtumat pitkälti sijoittuvat. Myös kirjan kannessa näkyy Finlaysonin alueen tiilirakennusrivistöä. Alueella on myös yksi tärkeimmistä paikoistani Tampereella, elokuvateatteri Plevna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti