Piipahdus sivistyksen puolelle

Evelyn Waugh: Kourallinen tomua (1934)
Suom. Tuija Rovamo

Onpa ollut ihanan rentouttavaa olla kirjaamatta ylös kulttuuritekoja ja rentoutua ilman stressiä aikatauluista tai bloggaamisesta. Melkeinpä olisikin tehnyt mieli vain jaaritella ikuisuus vaatteista, mutta äärimmäisen vähän olisin niistäkään tähän hätään keksinyt sanottavaa. Suuri osa niistä makaa kellarissa ja täytyy sanoa, että mieli on vaatehuoneeseen mennessäni huomattavasti rennompi kuin yleensä, vaikka sen siivous on yhä kesken. En ole ehtinyt kaivata mitään tai oikeastaan edes ajatella vaatteitani kummemmin. Oikeastaan tuntuu, että olen tänä vuonna vasta muutaman kerran pukeutunut pesukarhuhousuja virallisempiin vaatteisiin. Pysyttelemällä enimmäkseen kotona olen myös välttänyt tehokkaasti alennusmyyntien houkutukset ja olen edelleen optimistinen, että tästä vuodesta tulee järkevämmän pukeutumisen vuosi.

Päätin siis herätellä kulttuuribloggaajaa itsessäni, kun tulin lukeneeksi mainioksi osoittautuneen Kourallisen tomua ja huomasin, ettei siitä löydy lainkaan suomenkielisiä blogimerkintöjä. Ei voi kuitenkaan sanoa, että kyseessä olisi täysin unohdettu klassikko, sillä PIKIn mukaan teosta on Pirkaanmaan kirjastojen alueella lainattu jo tänä vuonna 20 kertaa. Kirjaan perustuva elokuvasovitus on peräisin vuodelta 1988 ja suomennos on ilmestynyt vuotta myöhemmin, mikä selittää myös sen kansikuvan.

Brenda ja Tony Lastilla on päällisin puolin kaikki ihan hyvin ja mukava elämä Hettonin sukutilalla, jonka pyörittämiseen tarvitaan valtava palveluskunta, mihin taas suunnilleen kaikki rahavaratkin menevät. Mutta ei se mitään, sillä Tony on aivan tyytyväinen kotona oleiluun, eikä kaipaa kutsuja tai varsinkaan vieraita. (En suoraan sanoen voinut olla näkemättä hahmossa vähän Armania.) Väriä elämään tuovat erilaiset dieetit, joiden avulla ruoka pysyy ikuisesti mielenkiintoisena. Brenda-vaimo sen sijaan saattaisi olla hieman kiinnostuneempi seuraelämästä ja käymisestä kodin ulkopuolellakin, mutta on kuitenkin mielihyvin tyytynyt kohtaloonsa kotiäitinä. Tarina saa kuitenkin arvaamattoman käänteen, kun nuori mies John Beaver saapuu Hettoniin vierailulle kuin tuulahduksena ulkomaailmasta.

Beaver on jonkinlainen seurapiirien varamies: hänelle soitetaan aina viime tingassa kun joku peruu lounaalle tai kutsuille saapumisensa ja nolostuttava tyhjä paikka pöydässä pitää täyttää. Kukaan ei varsinaisesti vaikuta pitävän Beaverista, vaan tätä kuvataan sanoin tylsä, ikävä, ikävystyttävä, kamala ja vastenmielinen. Brendalle tämä kuitenkin edustaa vapautta ja kiehtovaa kodin ulkopuolista maailmaa. Niinpä hän ajautuu pian suhteeseen Beaverin kanssa. Yksi asia johtaa toiseen ja niin Brenda pian huitelee pitkin Lontoota ja käy Beavereineen kemuissa joka ilta sillä välin kun Tony polttelee tyytyväisenä sikaria kotona luullen tämän opiskelevan talouskoulussa. Kaikki pariskunnan yhteiset tuttavat kuitenkin tietävät suhteesta ja kaikesta päätellen vastaavanlaiset syrjähypyt ovat kirjan tapahtumaympäristössä ihan okei, suorastaan melkein välttämättömiä, jotta olisi seurapiireissä joku.

Kirja on mukaansatempaava ja vetävä luettava aina suureen käänteeseen saakka, jonka jälkeen tarina tuntuu hieman lässähtävän, mutta loppujen lopuksi koko hässäkkä osoittautuukin melko mielenkiintoiseksi. Vaikuttaa siltä kuin kirjassa olisi ainakin kolme eri kirjaa ja tapahtumat lähtevät viimein melkein absurdiin suuntaan, joka toi mieleeni hetkittäin Magnus Millsin ja Dan Rhodesin. No, kaikki kolme ovat englantilaisia, joten ehkä kyse on jostain syvemmästä brittiläisyyden ytimestä, jota on vaikea tarkemmin määritellä. Välillä kirja toki tuo mieleen niinikään ranskalaiset uskottomuuskertomukset, kuten Laclosin Vaarallisia suhteita ja olin (elokuvan perusteella) havaitsevinani myös joitain annakareninamaisuuksiakin hilpeän ilottelun seassa. Teos ei ole pituudella pilattu ja voinkin lämpimästi suositella sitä välipalaksi klassikoihin suuntautuneille.