Suolaisen ja makean hienostunut tasapaino

Kuudentoista pisteen vihjeen mieltänne askarruttavaan arvoitukseen näette yllä. Se on melkeinpä kotoisa, sillä taidetta jakokaapeissa on nähty Tampereellakin. Mistä puheenollen, muistakaapa kipittää helmat hulmuten Hulluille päiville! Niiltä kannattaa haalia esimerkiksi edullisia leffalippuja ja samaan syssyyn leffakarkit. (Stockmann ei muuten maksa minulle tästä, vaikka syytä olisi.)

Tämän postauksen leffat ovat tyylillisesti aika kaukana toisistaan ja siten vähän niin kuin ananas ja aurajuusto, pipari ja aurajuusto tai barbeque-kastike ja aurajuusto - siis toimivat yksinkin, mutta yhdessä ovat uskomattoman hienostunut kombo. Ananasta ja aurajuustoa nautin yleensä pizzassa yhdessä tasapainottavan, neutraalin ja terveellisen tomaatin kanssa. Barbecue-kastiketta ja aurajuustoa puolestaan saa American Dinerissa burgerin välissä ja piparia ja aurajuustoa syön yleensä jouluisin. Sanoinko muuten, että tykkään aurajuustosta?

207/365

The Heat (2013)

Kun Sandra Bullock esittää komediaelokuvassa FBI:n agenttia, leffa ei kerta kaikkiaan voi olla huono! Ja kun mukana on Gilmoren tytöistä tuttu viime vuoden Oscar-ehdokas Melissa McCarthy, on täydellinen pizza melkein valmis. Lisäksi tietysti kaivataan hyvää juonta, josta on tosin sanottava, etten kuusi päivää leffan katsomisen jälkeen oikein muista, mikä se tässä leffassa olikaan. Mutta tärkeintä on, että nauroin vedet silmissä. Käyn niin harvoin katsomassa kreisikomedioita (edellinen taisi olla Bad Teacher heinäkuussa 2011), että yleensä ne harvat ovat mielestäni aivan mahtavia. Niissä on jotain vapauttavaa, sillä kukaan ei edes odota kenenkään muistavan niiden juonta enää viikon päästä.

Jos nyt kuitenkin hetkeksi vielä kaivellaan se esiin... Agentti Ashburn (Bullock) on ylennystä kyttäävä tiukkapipo, joka joutuu erinomaisuutensa todistaakseen jahtaamaan huumepomoa Bostoniin. Siellä hän joutuu ensi töikseen tekemisiin katujen kasvatin ja sittemmin kauhun, Shannon Mullinsin kanssa, joka ei toivota muita kyttiä tervetulleeksi omalle reviirilleen. Olosuhteiden pakosta nämä kaksi ääripäähenkilöä joutuvat tekemään yhteistyötä ja kilistämään kuppia vapaahetkinään. Erilaisuus on rikkautta, todistaa tämäkin leffa kaiken häsellyksen takana. Mainio pläjäys, sillä koskaan ei ole liikaa Bechdelin testin läpäiseviä elokuvia, eikä elokuvia naisten välisestä ystävyydestä.

208/365

Life During Wartime (2009)

Siinä missä The Heatin juonen saa aivan rauhassa unohtaa, Todd Solondz vaatii yleisöään edelleen tilille Happinessin (1998) katsomisesta 11 vuotta sen valmistumisen jälkeen. No, onneksi kyseessä on sentään jokseenkin unohtumaton elokuva. Life During Wartime on nimittäin sen jatko-osa, joskin löyhä sellainen. Leffassa pysyisi ihan hyvin kärryillä sen edeltäjää katsomattakin, mutta taustan tunteminen kieltämättä syventää kokemusta. En voi sanoa muistavani Happinessista enää paljoakaan, mutta pääpiirteet sentään.

Asioiden yhdistelemistä hankaloittaa hieman se, että vaikka henkilögalleria on suunnilleen sama, kaikkien henkilöiden näyttelijät ovat vaihtuneet. Hämmentävä ratkaisu on tavallaan jo tuttu Solondzin aiemmasta leffasta Palindromes (2004), jossa kahdeksan eri tyttöä esitti päähenkilö Avivaa vuorotellen. Haastavana, raastavana tai monimutkaisena en voi Solondzia pitää, mutta omintakeisena ehdottomasti ja siksi yhtenä harvoista ohjaajasuosikeistani.

Tutut hahmot jatkavat siis elämäänsä yrittäen parhaansa mukaan selvitä siitä. Jonkinlaisena päähenkilönä toimii bar mitzvaansa valmistautuva Timmy (Dylan Riley Snyder), joka kuvittelee isänsä kuolleen, mutta saakin karmivan totuuden selville ja joutuu suurten kysymysten äärelle. Timmyn äiti Trish (Allison Janney) on aloittanut deittailun ja toivoo nyt, että uusi miesystävä olisi normaali. Hänen siskonsa Joy (Shirley Henderson) puolestaan saa selville, ettei tämän aviomies ole päässyt ikävästä pakkomielteestään soitella pervopuheluita naisille, ja joutuu niinikään pohtimaan elämäänsä uudelta kantilta käsin. Kolmas sisar Helen (Ally Sheedy) luo uraa ja deittailee Keanu Reevesiä ollen mielestäni tarinan kannalta melko turha hahmo. Samaan aikaan Timmyn kuolleeksi luultu isä vapautuu vankilasta ja matkaa kohti perhettään nähdäkseen, miten he pärjäävät.

Elokuvan kantava teema on anteeksianto, jonka mahdollisuutta joutuvat melkeinpä kaikki hahmot pohtimaan niin henkilökohtaisella kuin kansallisellakin tasolla. Tarina soljuu mukavasti kerrassaan herkullisen dialogin siivittämänä, eikä tylsää hetkeä tule. Päällimmäiseksi leffasta jäi hyvä mieli, niin kummallista kuin se onkin. Happinessin jälkeen Life During Wartime esittelee melkeinpä positiivista maailmankuvaa.

Viidentoista pisteen vihjeen, joka jälleen on suorassa yhteydessä tämän elokuvan katsomiseen niin ajallisesti kuin tilallisestikin, näette alla.