Rakkaus raastaa, ah ja voih

216/365

Lauren Oliver: Requiem - Rakkaus palaa (2013)

Suom. Marja Helanen

Huh, jee! Yksi projekti on viimein saavuttanut päätepisteensä, kun Delirium-trilogian viimeinen osa on turvallisesti suomennettu, saapunut kirjastoihin ja luettu. Samaan aikaan sieltä löytyi lainaan myös Ally Condien melko lailla vastaavan tyttöscifidystopiatrilogian viimeinen osa, joka vielä odottelee huojuvassa kirjapinossa lukuvuoroaan. Näiden jälkeen lupaan pyhästi pohtia kahteen kertaan ennen kuin alan lukea sarjaa, jonka kaikki osat eivät ole vielä ilmestyneet. On nimittäin turhauttavaa ehtiä unohtaa kirjan tapahtumat sillä aikaa kun odottelee seuraavan osan julkaisua.

Hämmennyin hieman luettuani äsken Deliriumista kirjoittamani postauksen, sillä en muistanut sarjan alkumetreillä pitäneeni Lenaa niin hitaana ja ääliömäisenä kuin kuvailen, enkä muista ärtyneeni Oliverin kielenkäytöstä, joka ei Pandemoniumissa ja Requiemissa enää mitenkään pistänyt silmääni. Ehkä tekijä (tai suomentaja) on kasvanut trilogian aikana. Lena ainakin on, sillä tehtyään ensimmäisessä osassa "yhtäkkisen täyskäännöksen melkein supersankariksi", hän ei enää ole ollut lainkaan ärsyttävä. Ei nyt mikään glamouria hehkuva sankaritarkaan, muttei ainakaan hitaanpuoleinen epäröijä.

Kirjoitin ensimmäisestä osasta myös, että Condien Tarkoitettuun verrattuna se on selvemmin dystopia ja maailmaltaan mustavalkoisempi. Pahikset ovat ilkeitä pahiksia ja nauttivat sääntöjä rikkovien rankaisemisesta. Tästä mustavalkoisuudestakin sarja pääsee täysin eroon viimeistään Requiemin myötä. Kirjan luvut nimittäin ovat vuorotellen Lenan ja tämän entisen parhaan ystävän Hanan näkökulmasta kerrottuja. Hana on "parannettu" eli proseduurinsa kokenut ja menossa naimisiin pormestarin kanssa. Hänen näkökulmastaan käsin parantaminen ei vaikuta ollenkaan niin yksiselitteisen kamalalta asialta kuin Delirium antoi ymmärtää. Koska Portlandin pormestari on vastarinnan ylin inhokki ja vihamies, Hana ja Lenakin ovat periaatteessa koko tarinan ajan vastakkaisilla puolilla - tosin itse sitä tiedostamatta.

Vähän tässä sarjassa nyt tietysti ärsytti se, että siihen on kuin onkin tungettu nykyajan nuortenkirjallisuudessa ah-niin-muodikas kolmiodraama, joka melkeinpä jo itsessään kertoo, ettei tunteet vesittävä proseduuri ehkä sittenkään ole ihan niin huono juttu. Maailmassa, jossa on rakkautta, ei kukaan koskaan ole vapaa, sen saa myös Lena havaita kamppaillessaan tunteidensa ristiaallokossa (ah ja voih).

Sivuraide: Jos joku kirjoittaisi nuortenkirjan, jossa päähenkilönä olisi teini-ikäinen poika, joka rakastaa kahta tyttöä ja kamppailee tunteidensa ristiaallokossa (ah ja voih?), mikä mahtaisi olla lukijoiden reaktio? Ja entä lukijakunta? Poikia nyt ei taatusti kiinnostaisi, mutta haluaisivatko tytöt lukea moisesta kuviosta ja saisivatko he siitä traumoja? Mutta minkälaista kuvaa miehistä ja naisista välittävät nämä monituiset tarinat, joissa miehet lankeavat ihan tavallisten ja mahdollisesti vielä kömpelöiden naisten jalkoihin ja naisen haastavaksi ja raastavaksi tehtäväksi jää vain valita, kuka kosijoista on kuumin? Maailma on kaksinaismoralistinen paikka, sillä sukupuoliasetelmaa vaihtamalla kuvio muuttuisi monen mielestä jopa sovinistiseksi.

Vallankumouksen rakentaminen jää kirjassa hieman kolmiodraaman ja muiden myllerrysten jalkoihin ja lopulta tarina päättyy mielestäni hieman töksähtäen ja jopa liian avoimesti, sekä yhteiskunnallisella että henkilökohtaisella tasolla. Loppuun ympätty Alexin näkökulmasta kerrottu luku on suorastaan turha, eikä toiveistani huolimatta tuo tarinaan mitään jännittävää viime hetken twistiä. Kokonaisuutena trilogia on kuitenkin hyvin rakennettu, toimiva ja ennen kaikkea matkan varrella kasvava. Hahmot kehittyvät ja maailmasta paljastuu jatkuvasti uusia yksityiskohtia.

Ps. Fox tilasi pilotin Delirium-trilogiaan perustuvaan sarjaan, mutta päätti lopulta olla tekemättä koko sarjaa. Seurauksena on tänä vuonna valmistuva, epäilemättä aivan uskomattoman laadukas tv-elokuva.