Kunnes syöpä meidät erottaa

148/365

Kluun: Vaimo kävi lääkärissä (2007)

Suom. Sanna van Leeuwen

Jostain omituisesta syystä meneillään tuntuu olevan kirjallinen suvantovaihe, millä tarkoitan sitä, ettei kirjastosta ole pitkään aikaan löytynyt mitään, mikä olisi ihan pakko lukea. Olen tällä hetkellä aika kaikkiruokaisella tuulella, joskin kaipaan kesäkirjoilta tietynlaista helppoutta ja vetävyyttä. Niinpä olenkin tullut lueskelleeksi omassa kirjahyllyssäni pölyttyviä teoksia, joille ei koskaan oikein tunnu olevan aikaa. Hyvä juttu Kirjavuori-haasteen kannalta.

Tämän kirjan lukemiseen juuri nyt sain oikeastaan kimmokkeen Pihiltä naiselta, joka luki sen lukumaratoninsa aikana. Heti perään Pihi nainen luki Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen, joka on myös loistava kirja samasta aihepiiristä - erityisen hyvä nuortenkirjakategoriassa. Kyseinen kirja kummitteli mielessäni moneen otteeseen tätä lukiessani ja melkein alkoi mieltä syyhyttää lukea se uudestaan. Nyyhkyfiktioon nimittäin jää koukkuun, suuria tunteita alkaa kaivata lisää. Taidan kuitenkin jättää uusinnan väliin tällä erää, sillä ensimmäiselläkin kerralla sain kirjasta niin suuret traumat että näin painajaisia monta yötä ja laadin epävirallisen testamentin.

Vaimo kävi lääkärissä lienee vahvasti omaelämäkerrallinen romaani, sillä takakannessa kerrotaan Kluunin vaimon menehtyneen syöpään 36-vuotiaana heidän tyttärensä ollessa kolmevuotias. Lukija osaa siis odottaa, että tarina ei pääty onnellisesti. Olen vältellyt kirjaa ehkä sen vuoksi, että ideana vaimon syövän ja miehen uskottomuuden ymppääminen samaan tarinaan kuulostaa varsin vastenmieliseltä.

Stijn, kirjan kertoja, on tai ainakin väittää olevansa monofobinen, eli pelkäävänsä sairaalloisesti seksuaalista yksiavioisuutta ja hankkiutuu sen vuoksi toistuvasti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Alussa käy ilmi, että Stijn on kerran kärähtänyt vaimolleen Carmenille, jolloin tämä on harkinnut avioeroa. Lopulta Carmen on kuitenkin päättänyt kestää ja hyväksyä tilanteen, kunhan Stijn ei vain jää enää kiinni pettämisestä. Tällainen järjestely tuntuu aika hurjalta, etenkin kun Stijn käy säännöllisesti joka perjantai bailaamassa, aina oletettavasti pettäminen mielessään, kun Carmen hoitaa pariskunnan Luna-tytärtä kotona. Avioliitto vaikuttaa kuitenkin toimivan: Stijn toteuttaa itseään vapaasti, Carmen on kuin ei tietäisikään ja perhe on kaikin puolin onnellisen oloinen, kunnes Carmenilla todetaan rintasyöpä.

Ennuste on alusta asti huono, mutta Carmen käy epätoivoisesti läpi kaikki mahdolliset hoitomuodot ja psykologiset vaiheet ennen kuin hyväksyy väistämättömän. Sairaalareissut, suuret tunteet ja yksityiskohtaiset riutumiskuvaukset ovatkin tuttua kamaa kaikesta aiemmasta syöpäfiktiosta. Niinpä inhalta vaikuttanut pettämisaspekti tuokin tarinaan uuden ulottuvuuden.

Se, että tarina on kerrottu nimenomaan Stijnin näkökulmasta, on hyvä ratkaisu ja tuo kirjaan kepeyttä, jota surullinen kertomus kaipaakin. (Carmenin näkökulmasta kerrottu tarina olisi varmasti paljon surkeampi.) Stijn on vähän keskenkasvuinen tyyppi, joka kyllä rakastaa vaimoaan ja on tämän tukena, mutta pitää myös koko ajan kiinni oikeuksistaan, joista tärkein on Stijnin Jokaperjantainen Bailausilta. Stijn käy sairauden edetessä läpi omia vaiheitaan, tukee, rakastaa, pelkää, bailaa, ahdistuu ja alkaa epäillä rakastaako enää vaimoaan. Tapahtuu myös jotain aivan uutta: Stijn ryhtyy ensimmäistä kertaa avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, hankkii yhden illan juttujen sijaan rakastajattaren, josta tulee hänelle henkireikä, lohtu ja pakopaikka. Elämästä tulee kiireistä, salailun ja varastettujen hetkien myötä kliseistä, rakastumisen ja ristiriitaisten tunteiden takia repivää. Carmenin ja Stjinin avioliitto ajautuu kriisiin viime metrillä.

Luin kirjan vauhdilla ja tykkäsin siitä hulluna. Tarina sijoittuu Amsterdamiin ja Stijn esittelee bailatessaan kaupunkia monipuolisesti. Amsterdam on yksi suosikkikaupungeistani ja oli mukava bongailla tuttuja paikkoja kirjan sivuilta - joskaan yhtään baaria en nimeltä tunnistanut. Kirja on rakenteeltaan moderni ja hauska, vähän kuin matkaopas Stijnin mielenmaisemaan ja konkreettisiin maisemiin. Tekstin sekaan on sijoiteltu tekstistä irrallisia "faktalaatikoita", joissa kerrotaan yksityiskohtaisemmin henkilöistä, kahviloista, yökerhoista, sairaaloista ja milloin mistäkin. Alkuun laatikot ärsyttivät ja häiritsivät lukemista, koska niiden sijoittelu ei ole sellainen, että niiden tekstit voisi sujuvasti lukea tekstin lomassa, vaan välillä täytyy palata takaisinpäin sivuilla ja tehdä päätöksiä, missä järjestyksessä tekstit lukee. Laatikot kuitenkin joko "rauhoittuvat", vähenevät tai sitten niihin vain tottuu nopeasti, eivätkä ne kauan häiritse. Tykkään myös kovasti siitä, että kirjan jokainen luku alkaa sitaatilla - yleensä biisinsanoituksilla - joka kuvaa tulevan luvun tunnelmaa kiteytetysti.

Kaikkiaan ihana kirja. Varoitan kuitenkin, että puolivälin jälkeen romaania ei enää kannata lukea julkisilla paikoilla, sillä kyyneleet saattavat olla paatuneimmallakin herkässä.