Scifihaaste 5/12

Hugo-voittaja
Vonda N. McIntyre: Unikäärme (1978)
Suom. Paula Merjamaa

Jahuu, edelleen täpärästi aikataulussa! Siitepölyn aiheuttama suuri kärsimys alkaa hiljalleen väistyä ja niinpä onnistuin kahlaamaan loppuun tämän kirjan, jota jo kolme viikkoa olen lukenut. Kirja voitti aikanaan Hugon lisäksi Nebula- ja Locus-palkinnot, ja sitä pidetään jo modernina klassikkona.

Päätäni alkoi jossain vaiheessa särkeä kun yritin ymmärtää, miksi kirja on juuri scifiä. Valistunut arvaukseni, jos en olisi scifiluokituksesta tiennyt, olisi kallistunut fantasian puolelle. Molemmat lajit ovat minulle kuitenkin aika vieraita ja luovuinkin näistä pohdinnoista nopeasti.

Kirjan maailma jää aika etäiseksi ja vihjaukset tapahtumista ovat hyvin hienovaraisia. On mahdotonta sanoa, mihin aikaan tai mihin paikkaan kirjan tapahtumat sijoittuvat. Uudesta maailmasta ymmärsin sen verran, että takana on ilmeisesti jonkin sortin ydinsota. Aavikolla kohoaa mystisiä kupoleita, joita ei sen tarkemmin selitellä. Ehkä ihmiset niiden alla selvisivät hengissä säteilyuhan keskellä? Lääketiede on (taantunut, kehittynyt, tai vain on) eri tasolla kuin se jonka itse tunnemme. Parantajat, jollainen kirjan päähenkilö Käärmekin on, ovat kunnioitettuja ja samalla pelättyjä hahmoja, sillä heidän parannuskeinoinaan ovat erilaiset käärmeet. Käsittääkseni parantajat valmistavat erinäisiä parantavia seerumeja, joita sitten juottavat käärmeille, jotka sitten käyttävät hampaitaan rokotusneulan tavoin ja iskevät sairaaseen kohteeseen. Prosessi jäi hieman epäselväksi minulle.

Käärmeellä on kirjan alussa kolme erilaista käärmettä eri tarkoituksiin. Kenties tärkein niistä on unikäärme, jonka myrkky ei tapa, vaan saa ihmisen näkemään ihania unikuvia. Unikäärmeellä onkin tärkeä tehtävä siinä vaiheessa, kun henkilöllä ei ole enää toivoa elämästä. Unikäärme johdattelee kuolevan turvallisesti ja mukavasti ihanien mielikuvien kautta ikuisuuteen. Tämä tunne saa jotkut käyttämään unikäärmeitä kuin huumausainetta. Mikään ei siis lopulta ole niin kovin erilaista kuin omassa maailmassamme.

Kirjan alussa ennakkoluuloiset ja pelokkaat ihmiset tappavat Käärmeen unikäärmeen. Ilman sellaista parantaja ei voi olla oikea parantaja. Unikäärmeet ovat kuitenkin superharvinaisia, koska parantajien yhteisö ei ole keksinyt, miten ne saataisiin lisääntymään. Niinpä Käärmeen koko ura on vaakalaudalla, mikäli hän ei löydä uutta unikäärmettä. Tämän etsinnän ympärille tarina kietoutuu.

Matkallaan Käärme kohtaa sairaita ja hulluja, seikkailuja ja seksiä, hengenvaaran ja uusia ystäviä. Aavikolla vaeltelu ja väsymys, jatkuva ratsastelu, kuumuus ja kaikkinainen tuska ja kurjuus pienten onnenhetkien kiitäessä nopeasti ohi, teki kirjasta aika ajoin hyvin samanlaisen lukukokemuksen kuin Maailmojen sota oli. Siteeraan itseäni: "Joka bussimatkalla tuntui kirjassa tapahtuvan täsmälleen samat asiat: jossain tapellaan, jonnekin hyökätään, jostain sännätään jonnekin, joku uusi tyyppi tavataan tai hylätään ja niin edelleen." Kirja onnistuu kuitenkin pelastautumaan olemasta täysin tylsä, sillä kun sitä malttaa lukea parikymmentä sivua kerralla, huomaa kyllä, että koko ajan tapahtuu.

Ehkä kiinnostavin asia kirjan maailmassa on sen seksuaalimoraali ja käytetyt ehkäisykeinot. Tai siis ehkäisykeino: biohallinta. Ihmisillä on nuoruudessaan jonkinlainen opettaja, joka opettaa heille, kuinka seksin aikana säädellään ruumiinlämpöä siten, ettei ei-toivottuja lapsia synny. Jos joku ei tätä opi, se on sukupuolitaudin kantamiseen rinnastettava suuri häpeä. Ne, jotka oppivat, voivat kuitenkin paritella kenen kanssa tahansa, molemmat sukupuolet mukaanlukien, eikä kahdenkeskisiä seurustelusuhteita tai mustasukkaisuutta tunneta. Vieraissa paikoissa on aivan tavallista, että palvelijat tai isäntäväki tarjoutuvat vieraan vuodekumppaniksi kysyen: "Voinko tehdä jotain hyväksesi?" Ihmiset eivät myöskään yleensä muodosta kahdenkeskisiä parisuhteita, vaan kumppanuusliittoja, joihin saattaa kuulua useita eri ikäisiä ja eri sukupuolta edustavia ihmisiä.

Tätäkään asiaa ei kovin syväluotaavasti käsitellä, eikä selviä, miten tällaiseen systeemiin on päädytty, mikäli siis oletettaisiin, että kirja sijoittuu johonkin tulevaisuuteen, jossa ydinsota on käyty ja kaikki mullistunut. Teoksesta on niin vaikea vetää mitään yhdistäviä viivoja tosielämään, että kenties juuri sen vuoksi siitä syntyy vaikutelma enemmänkin fantasiasta kuin scifistä.

Loppupäätelmäni kirjasta on se, että Unikäärme on juuri sellainen kirja, joita yleensä kartan, ja aion myös karttaa jatkossa. Tavallaan se on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen tapaus ja olen iloinen, että scifihaaste on saanut minut tutustumaan juuri sellaisiin kirjoihin, joita muuten en koskaan tulisi lukeneeksi. Nyt koen taas olevani astetta sivistyneempi.