Argh. Olen kirjoittanut tätä tekstiä noin viikon ajan lauseen silloin tällöin ja nyt päätin vihdoin myöntää itselleni, että olen kohdannut bloggaajan blokin, eikä tästä sen kummempaa tule. Sitten kirjoittelin vähän lisäyksiä viimeisen puolen tunnin ajan ja Blogger meni ja hävitti ne kaikki. Huuto!
Antaa olla, kohtaan blokin kuin nainen ja päästän tämän vajakkitekstin ilmoille sellaisenaan. Anteeksi. Tämäkin kirja olisi ansainnut syväluotaavamman analyysin. Pääni on pari viikkoa ollut niin täynnä räkää, ettei siellä oikein aatos mahdu lentämään.
Rosamund Lupton: Sisar (2012)
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Viime aikoina nämä kadonneista kertovat kirjat ovat jotenkin päässeet kasautumaan. Onkohan kyseessä trendikäs aihe vai valikoinko alitajuisesti nämä kirjat kaikkien muiden ohi jostain mystisestä syystä? On totta että katoamistapaukset kiinnostavat minua, mutta en osaa sanoa miksi.
Nyt minulla on ollut onni lukea putkeen monta sellaista kirjaa, jotka koukuttivat heti ensimmäisillä sivuilla. Siitepölyn pitäessä minua hereillä melko tuskallisella tavalla tämä kirja oli seuranani ja viihdytti onnistuneesti loputtomilta tuntuneina yön tunteina.
New Yorkissa asuva Beatrice saa kesken illallisen puhelun äidiltään, joka ilmoittaa Beatricen sisaren Tessin olevan kadoksissa. Beatrice syöksyy Lontooseen ja alkaa poliisin avustuksella etsiä Tessiä. Petyin hieman kirjan juoneen, sillä jo aika alkumetreillä selviää, että Tess on kuollut. Todisteet puhuvat itsemurhan puolesta, mutta Beatrice kieltäytyy uskomasta siihen ja aloittaa omat kuulustelunsa. Poliisi ei lotkauta korvaansakaan, vaikka monella tuntuisi olleen motiivi Tessin murhaan ja todisteitakin alkaa kertyä hyvää vauhtia.
Sisar toi lukukokemuksena jotenkin mieleeni edellisen lukemani katoamistarinan, Kadonnut. Tämäkin oli kirjastossa sijoitettu dekkarihyllyyn, vaikkei se kovin perinteinen dekkari olekaan. Molemmat näistä kirjoista yrittävät olla jotain uutta ja mullistavaa. Ne vastaavat massojen jännityksenkaipuuseen, mutta tarjoavat sen rinnalla syväluotaavampia tutkielmia ihmismielestä ja ihmissuhteista. Ehkä luin kirjat liian lähekkäin, sillä niissä, vaikka ne ovatkin aivan erilaisia, on jotain selittämätöntä samankaltaisuutta, joka kenties sai minut suhtautumaan hieman kyynisesti Sisareen. Ja ehkä sekin johtuu Kadonneen epäuskottavasta lopusta ja osaltaan myös Poikani Kevinin epäluotettavasta kerronnasta, että loppupuolen käänteet olivat mielestäni täysin ennalta-arvattavia ja vähän hölmöjä.
Mutta siis koukussa olin alusta loppuun.
Suomennos töksähtelee aika ajoin, erityisesti niissä kohdissa, joissa eritellään brittienglannin ja amerikanenglannin eroja. No olisi kai epäreilua edes odottaa, että suomennos pystyisi niitä uskottavasti havainnollistamaan, mutta vähän enemmän yritystä olisin kaivannut. Tai vaikka suom. huom. -merkintöjä.
Lopussa minua pänni suuresti katkelma Luptonin seuraavasta kirjasta Afterwards. Kirja julkaistaan suomeksi ensi vuonna ja lukunäytteen perusteella se vaikuttaa yhtä koukuttavalta ja traagiselta kuin Sisar, joten en voi olla odottamatta sitä innolla. Kuitenkin tämän lukunäytteen tunkeminen kirja loppuun on mielestäni vähän mysteryclubmainen ratkaisu. Kyllä tämä kirja sen verran hyvä on, että se puhuu jo itsessään kirjailijan muidenkin teosten puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti