Toinen mahdollisuus (En chance til) (2014)
Tämä ei millään muotoa ole jatkokertomus, mutta mikäli Susanne Bier kiinnostaa, kannattaa lukea myös näytökset yksi, kaksi ja kolme. Näiden lisäksi katselin muuten viime kesänä Bierin tuotannon luultavasti kevyimmän pätkän, Love is all you need, mutten saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä(kään). Tanskalainen Susanne Bier on ehdottoman suositeltava tuttavuus ja pidän häntä paremman puutteessa suosikkiohjaajanani. Nyt on kuitenkin todettava heti alkuun ihan suoraan, etten suosittele aloittamaan Bieriin tutustumista tästä elokuvasta.
Leffan keskiössä ovat tuoreet vanhemmat, Andreas (Nikolaj Coster-Waldau) ja Anna (Maria Bonnevie). Heidän perheonnensa kukoistaa ja kaikki on joulun alla idyllistä ja lämpöistä. Andreas, joka on poliisi, joutuu leffan alussa keikalle huumepariskunnan, Tristanin (Nikolaj Lie Kaas) ja Sannen (Lykke May Andersen) luo. Heillä on suunnilleen samanikäinen poikavauva kuin Andreasilla itsellään ja laiminlyödyn, omissa jätöksissään kierivän lapsen näkeminen järkyttää häntä. Hän haluaisi saada lapsen huostaanotetuksi, mutta byrokratia ei anna myöten, koska vauva on kaikesta huolimatta terve. Kontrasti kahden perheen välillä on jyrkkä. Aina kameran viipyillessä Tristanin ja Sannen luona katsojaa ahdistaa, kun taas Annan ja Andreasin luona oltaessa voi melkeinpä hengähtää helpotuksesta.
Leffan juonesta ei kannata kertoa liikoja, sillä sen teho riippuu paljolti siitä, ettei tiedä mitä on tulossa. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti trilleri, onnistuu elokuva yllättämään ja shokeeraamaankin useampaan otteeseen. Elokuva on tehokas ja tuntuu välillä kairaavan suoraan sydämeen tavalla joka on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Ällötyksiin ei silti sorruta.
Susanne Bier ohjaa yleensä elokuvia rankoista aiheista, mutta niin, ettei maailma kuitenkaan tunnu mustaakin mustemmalta paikalta. Lopussa viimeistään pilkahtaa aina toivo. Syy siihen, etten suosittele tutustumaan Bieriin tämän leffan kautta on se, että Toinen mahdollisuus on ehdottomasti raskain tämän elokuvista ja varmaankin synkin leffa, jonka olen pariin vuoteen nähnyt. Jossain vaiheessa elokuvaa mieleeni putkahti, että Jahti (2012) oli tähän verrattuna suorastaan hilpeä. (Huikea leffa ja suuri vääryys, että jäi ilman Oscaria.) Vertaus ei ole hatusta vedetty, sillä molemmat ovat tanskalaisten ex-dogmaryhmäläisten tuotantoa ja jotain samaa fiilistä niissä taatusti on.
Toinen mahdollisuus on Bierin luottokäsikirjoittajan, Anders Thomas Jensenin kynästä lähtöisin ja tiimin yhteistyö lienee vuosien saatossa hioutunut niin saumattomaksi, että pelottaisi melkein nähdä Bierin elokuva, joka ei olisi Jensenin käsikirjoittama. Kenties viime vuonna julkaistu Hollywood-tuotanto Serena, jossa näyttelevät hetken kuumimmat starat Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper ja joka Suomessa hyppäsi suoraan dvd:lle, floppasikin juuri siksi, ettei Jensen ollut sitä kirjoittamassa.
Loppujen lopuksi tykkäsin kyllä Toisesta mahdollisuudesta, josta etäisesti tuli mieleen myös keskenkasvuisempi suomalainen serkkunsa Henkesi edestä. En vain kerta kaikkiaan odottanut Bieriltä näin synkeää leffaa ja lopun perinteisestä toivonpilkahduksesta huolimattakin siitä jäi jokseenkin raskas olo. Ajatuksiakaan se ei heti jättänyt rauhaan, vaan kävin elokuvaa mielessäni uudelleen läpi useamman päivän ajan. Ja tajusin muuten vasta tätä kirjoittaessani, mitä leffan nimi oikeastaan tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti