All Good Things (2010)
Jos joku leffa on huono valinta firman pikkujoulujen jälkeiseksi illaksi niin se on kyllä tämä. Kauhean masentava alusta loppuun, vailla minkäänlaista ilon pilkahdustakaan, ja kaiken lisäksi perustuu vielä tositapahtumiin. Tällaiset leffat ovat minulle myös mysteerejä siinä mielessä, etten tajua, miten kaksi tämän hetken kuumaa näyttelijänimeä (Ryan Gosling ja Kirsten Dunst) keskellä menestyksensä huippua päätyy näyttelemään näin keskinkertaisessa jutussa, jota ei kukaan muista viikon päästä, ja joka menee Suomessa suoraan dvd:lle. En ymmärrä.
No niin, lähdettiinpä taas negatiivisesti liikkeelle. Eihän tämä leffa siis huono ole, mutta olosuhteisiin se oli täysin väärä. Lisäksi siinä ei ole mitään yllätyksellistä, jännittävää kutkutusta, vaan pelkästään masentavaa tunnelmaa.
David Marks on rikkaan kiinteistöimperiumin perijä, jonka isä painostaa tämän firmaansa töihin, jotta David voisi tarjota tuoreelle vaimolleen Katielle kaiken mitä tämä tarvitsee. Käy kuitenkin ilmi (ylläri), ettei raha ole se, mikä Katien tekisi onnelliseksi. Se, mitä tämä kaikista eniten haluaa, on Davidille kuitenkin mahdotonta. Suhde lähtee heti avioliiton alussa väärille raiteille kun Katie tekee Davidin vuoksi elämänsä suurimman uhrauksen. Eikä siinä vielä kaikki. David alkaa käyttäytyä yhä arvaamattomammin ja naapurit saavat todistaa useita äänekkäitä riitoja ja mustia silmiä. Kuitenkaan Katie ei pääse suhteesta irti, ja kun hän viimein yrittää, taloudellinen tilanne tekee sen mahdottomaksi. Lopulta Katie katoaa, eikä katsojalle jää epäselväksi, kuka sen on saanut aikaan.
259. kulttuuriteko 29.11.2011
Klikkaa mua (2011)
Voi, tämä loppui aivan liian pian! Johanna Vuoksenmaan syksyn kotimainen sarja keskittyi nettideittailun ympärille, mutta lopulta siitä muodostui vain kehys ja kaikki merkittävä tapahtui muualla.
Ella on nelikymppinen kahdesti eronnut kolmen lapsen äiti, joka alkaa kaivata elämäänsä parisuhdetta ja rekisteröityy nettideittipalveluun. (Olen pitkään jotenkin inhonnut Minttu Mustakalliota, mutta tähän sarjaan hän sopii niin loistavasti, että käänsin kelkkani täysin.) Jokainen sarjan jakso on nimetty jonkun miehen mukaan, jonka Ella tapaa. Suurin osa netistä löydetyistä miehistä on ihan mahdottomia tapauksia, ja enemmän alkaakin kyteä Ellan ja tämän työkaverin Eeron välillä - vaikka Eero on naimisissa ja yrittää vimmatusti puuhata lasta. Oman lisävärinsä touhuun tuovat Ellan ex-miehet, joista molempien kanssa Ellalla on lapsia, eikä hän niin ollen pääse kummastakaan eroon. Krista Kosonen tekee valtavan sympaattisen roolin ex-mies-Karin uutena tyttöystävänä (mutta Kristasta olenkin tykännyt aina).
Ellalla on trendikäs työpaikka sisustusohjelman juontajana ja kaksi läheistä ystävää, joita hän joutuu tukemaan aina silloin kun he eivät tue häntä syöttämällä suklaata ja juottamalla viiniä. Toinen on onnellisesti naimisissa, mutta elämän ainoa ilo vaikuttaa olevan alkoholi. Toinen taas on nelikymppisenäkin iloinen sinkkutyttö, jonka elämä keikahtaa nurin kun hän rakastuu palavasti naimisissa olevaan mieheen. Kaikkien naisten elämää seurataan omilla tahoillaan, mutta Ella on kuitenkin pääosassa.
Välillä Ellan elämää oli suorastaan ahdistavaa seurata, koska hänellä on jatkuvasti ihan uskomattoman kiire. Kun hän sitten viimein saa kalenteristaan varattua aikaa treffeille, menee yleensä viisi minuuttia ennen kuin lapset, exät tai ystävät tarvitsevat häntä ehdottomasti johonkin. Niinpä ei olekaan yllättävää, että vaikka Ella viimeisessä jaksossa tapaa ihan lupaavan miehen, hän joutuu toteamaan, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa rakastua.
Tykkäsin tästä sarjasta tosi paljon. Se eteni vauhdikkaasti eikä jäänyt junnaamaan tylsien ongelmien kimpussa. Keski-iän kynnyksellä tepastelevien naisten ongelmia kuvataan monipuolisesti ja lämpimästi, eikä niihin oteta moralisoiden kantaa. "Miespääosan" esittäjä on symppis, ja kaikkiin erilaisiin naisiin voi kiintyä eri tavoin. Ella on kyllä välillä aika ärsyttävä, mutta hänen uskollisuutensa ystävänä on verrattavissa Sinkkuelämää-porukkaan.
260. kulttuuriteko 2.12.2011
Claudie Gallay: Rakkaus on saari (2011)
Suom. Titia Schuurman
Tämä kirja on rakenteeltaan juuri sellainen mistä tykkään: paksu, mutta väljästi kirjoitettu ja luvut ovat lyhyitä. Kerronnan saati sitten tarinan tasolla se ei ole suosikkityyppiäni. Kerronta on jotenkin niin periranskalaista ettei se oikein uppoa. Tarinakin koostuu vanhoista kliseistä, erotiikasta ja aviorikoksesta, taiteesta ja tuskasta. Suuret tunteet yritetään esittää minimalistisessa muodossa niin että rivien välistä pitää lukea kaikki olennainen. Muoto kuitenkin rohkaisee nopeaan lukemiseen, eikä tue ajattelemaan pysähtymistä.
Helteisessä Avignonissa vietetään teatterifestivaalia, mutta siitä ei meinaa tulla mitään, koska teatteriporukka päättää lakkoilla juuri festareiden aikaan. Ohjaajat, näyttelijät, festivaaliyleisö ja lukija ovat tästä turhautuneita. Lakon sanoma ei missään vaiheessa tule selväksi, vaikka festivaali onkin ollut tulehtunut jo vuosia.
Kaunista entistä rakastettuaan vuosien jälkeen yhä odottava ohjaaja Odon palkitaan, kun rakastettu saapuu menestystä uhkuen näyttelemään Hiljaisia siltoja kaupunkiin. Odonin ohjaama näytelmä Punainen yö saadaan esitettyä pari kertaa lakkolaisista huolimatta, ja sitä on saapunut katsomaan vähintäänkin häiriintynyt Marie, kuolleen näytelmäkirjailijan sisar.
Vanha nainen, Isabelle, majoittaa taloonsa nuoruuden intoa hehkuvia näyttelijöitä ja taiteilijoita ja ihailee heitä, hänellä itsellään kun ei merkittäviä lahjoja ole millekään alalle.
Jeff, joka tekee jotain hanttihommia Odonille - vaikkei saa niitä koskaan tehtyä - haaveilee maksavansa velkansa exälleen, Odonin siskolle, ja lähtevänsä sitten haaveiden Michiganiin. Kun unelma on lähellä toteutua, iskee kuitenkin rimakauhu.
La Jogariksi nimensä muuttanut Mathilde ei voi olla Odonin kanssa samassa huoneessa haluamatta rakastella tämän kanssa, mutta ah ja voih, kuinka kaikki on vaikeaa, ja eih ja voih, jostain lukijalle käsittämättömästä syystä he eivät vaan voi olla yhdessä. Voih, traagista.
Julie, Odonin tytär, on näyttelijä, mutta ennen kaikkea rakastunut Damieniin. Vai kumpi on enemmän rakastunut? Jotain hirveitä ongelmia heilläkin on.
Lopussa on tarjolla pari yllätystä, vaikka kirja ei missään nimessä lunasta takakantensa lupauksia "tragediasta, jollaista tuskin kukaan osasi kuvitella". Kaikki on kuitenkin niin lakonisesti esitettyä, ettei henkilöiden kohtalosta jaksa oikein kiinnostua.
Lopulta tätäkin kirjaa voisi markkinoida sanoilla: "Tarina syyllisyydestä, kostosta ja anteeksiannosta". Haaaukotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti