Olen jo pitemmän aikaa varovaisesti tuumaillut blogin elvyttämistä uudelleen, mutta toistaiseksi se on jäänyt tuumailun tasolle. Se on nimittäin totta, mitä graduseminaarini johdantoläpyskässä sanottiin: uudelleen aloittaminen on sitä vaikeampaa, mitä pitemmäksi aikaa tekeleen on jättänyt pöytälaatikkoon. Eilen kuitenkin julkistettiin Oscar-ehdokkaat, mikä tuli yllätyksenä, kuten joka vuosi. Näin siinä tilaisuuteni. Pari kuukautta ohjelmoitua leffassa ravaamista vaikuttaa sopivalta startilta uuteen blogivuoteen. Olen ollut viime ajat niin pihalla siitä, mitä ylipäänsä pitäisi katsoa (kirjoista olen hieman paremmin perillä, koska olin kesätöissä kirjastossa), että valmis lista tuntuu tällä hetkellä huojentavalta. Perinteiseen tapaan julkaisen tuon listan seuraavaksi ja jatkossa löydätte sen oikealta Projektit-otsikon alta, kuten tavallista.
Mutta mitä tälle blogille sitten tapahtui? Jossain vaiheessa se oli niin keskeinen osa elämääni ja sitten yhtäkkiä ei lainkaan. No, lyhyesti sanottuna muu elämä tuli tielle. Valitettavasti ei mitenkään mukavalla tavalla, vaan pikemminkin aika väkivaltaisesti. Jotkut ehkä osaavat huonoina aikoina käyttää bloggaamista henkireikänään, mutta minulla meni sekin henkireikä tukkoon kun räpiköin niin syvällä.
Heinäkuussa muutimme Armanin ja Mustakaavun kanssa uuteen asuntoon eri puolelle kaupunkia. Muutto itsessään oli niin "pain in the ass" -kokemus kuin muutto vain voi olla ja itkin sen jälkeen kolme päivää, mutta kämppä on ihana ja henkii jotain kotoisuutta, mitä en koskaan edellisessä asunnossa tuntenut. Tykkään myös uudesta ympäristöstämme huimasti enemmän kuin entisestä ja koiranulkoilutusreittejä riittää täällä päin enemmän. Mustakaavun kanssa ulkoilu onkin muodostunut kaiken keskellä siksi henkireiäksi, joka on pitänyt järjen päässäni kaiken keskellä.
Kesä meni muuttolaatikoita purkaessa ja samalla kävin eräässä kirjastossa töissä. Päivät menivät nopeasti ja olivat uuvuttavia, etenkin silloin kun hypin iltavuorosta aamuvuoroon ja toisin päin läpi viikon, mitä tapahtui usein. En siis edes tavannut Armania kovin paljon, mutta kaiken (siis kaiken) sen ajan kun olimme yhdessä (jokaisen viikonlopun ja vapaapäivänkin) käytimme jonkin käsittelyyn, mitä voisin tässä kaunistellen kutsua vaikka "seitsemännen vuoden kriisiksi". Kesän mankelin jälkeen olimme molemmat valmiit hermoparantolaan, mutta loppusyksystä asiat viimein tuntuivat järjestyvän ja rauha laskeutui maahan.
Syksyn aikana suoritin yliopistolla kursseja, joita olen seitsemän(!!!) vuoden ajan vältellyt, kuten esimerkiksi puheviestinnän (uh!) ja pusersin samalla itsestäni kandidaatintutkielman. Siispä, kiirettä on pitänyt ja elämä kulttuuririntamalla on ollut jokseenkin hiljaista. Viime vuonna kävin tosi vähän elokuvissa, vain väkisin poikkesin parilla leffafestarilla ja luin kirjoja sentään jonkin verran, koska se on minulle niin luontaista toimintaa. Liityin kyllä elokuvakerhoon, mutta olen ollut varmaankin sen historian passiivisin jäsen. Ai joo, ja kävin kerran teatterissa! Lisäksi käytin ystäväni kanssa melkein vuoden siihen, että katsoimme Veronica Marsin alusta loppuun sunnuntaisin tai maanantaisin ja päätimme sitten maratonin Veronica Mars -elokuvaan - joka ehti tulla Netflixiin sillä aikaa kun ahkeroimme sarjan kimpussa! Armanin kanssa työstimme parisuhteen lisäksi viime vuonna mm. Breaking Badia.
Joka tapauksessa "kulttuuririentojen" ympärillä pyörivä elämä on alkanut tuntua aika kaukaiselta. Ja nyt on aika ottaa se takaisin! Alkakoon uusi aamu siis kepeällä Oscar-hölkällä.
PS. En muista mikä vastaus aikanaan voitti tekstin tasaamista koskeneen kyselyn, mutta aion edelleen tasata sen, koska tykkään siitä ite. Nih!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti