Sitoumuksen äärellä

Sitoudu tyyppiin joka tahtoo sinut kerran toisensa jälkeen!

Seitsemisen vuotta sitten onnistuin suppean empiirisen tutkimuksen jälkeen kehittämään teorian miehistä. Kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta koska olen teini-iästä lähtien yrittänyt laatia miehistä erilaisia teorioita ja ymmärtää tätä toiselta planeetalta kotoisin olevaa sakkia, on merkittävää, että olen onnistunut kehittämään yhden teorian, joka ei vuosien saatossa ole romuttunut. Uskomalla teoriaani saatat välttää särkyneen sydämen, siispä lue tarkkaan, tässä se tulee:

Miehet, jotka eivät kykene sitoutumaan tv-sarjan seuraamiseen, eivät kykene sitoutumaan naiseenkaan.

Kehitin teorian puolivahingossa aikana, jolloin piratismi ei vielä ollut ihan niin yleistä kuin nykyään. Silloin useimmilta ihmisiltä vaati todellista sitoutumista katsoa jotakin sarjaa telkkarista. Silloin ei myöskään joka ikistä sarjaa näytetty uusintana kolme kertaa viikossa. Koska sarjojen seuraaminen on nyt niin paljon helpottunut, on entistäkin hälyttävämpää, jos mies ei seuraa yhtäkään telkkarisarjaa. Vaihtoehtojahan nimittäin kyllä piisaa.

Kuvittelin pitkään, että avomieheni muodostuisi kapulaksi tämän teorian rattaissa, ja mietin monta vuotta, miten on mahdollista, että hän on parisuhteeseensa niin sitoutunut, eikä kuitenkaan jaksa olla tv-sarjojen kanssa pitkäjännitteinen. Monet sarjat, joita yritimme katsoa yhdessä alkuaikoina jäivät vain kesken, koska en aistinut hänessä vaadittua innostusta jatkaa. Aina tuntui olevan parempaa tekemistä kuin katsoa niitä. Toisaalta syytä saattoi olla minussakin, sillä olin kerrassaan tuskastunut ja ymmällä avomieheni katselutahdista. Yksi tai kaksi jaksoa illassa! Ihan naurettavaa. Olin tottunut katselemaan uudet jaksot aina nopeasti, Täydellisten naisten uusi kausi oli katsottu kahdessa päivässä (ja yössä). Tavallaan kävikin siis ilmi, että minä olin meistä kahdesta se sitoutumiskammoinen. Avomieheni olisi saattanut onnellisena katsella Gilmoren tytöt alusta loppuun yhden jakson päivätahdilla ja siihen olisi kulunut puoli vuotta! Minä en ollut valmis sitoutumaan näin pitkään projektiin, kun sen olisi voinut hoitaa kuukaudessakin pois alta.

Yrityksemme katsoa Gilmoren tyttöjä sijoittui suhteemme alkutaipaleelle, emme muistaakseni edes asuneet yhdessä vielä silloin. Jälkikäteen tämä tietysti pistää miettimään, pelkäsinkö ehkä itse sitä, ettei suhde kestäisi, kun en ollut valmis sitoutumaan puolivuotiseen tv-sarjaprojektiin. Viime vuonna tapahtuikin sitten jotain kummallista. Yhtäkkiä olimme synkassa, vaikka mikään ei ollutkaan muuttunut. Olen edelleen se sama ihminen, joka haluaisi katsoa kahdeksan jaksoa putkeen. Jokin kuitenkin oli muuttunut. Aloitimme Seinfeldilla, jonka jaksot ovat niin lyhyitä ja kevyitä, että avomieheni jaksoi joskus katsella jopa neljä saman illan aikana! Sitten väliin tuli Lost, joka on yksinkertaisesti niin koukuttava, ettei avomieheni jaksanut taistella vastaan kun ruinasin ja anelin lisää. Sitäkin saatoimme joskus katsoa jopa kolme jaksoa illassa.

Lost-projektiin kului todellakin puoli vuotta, mutta jotenkin se aika tuntui hujahtaneen ohi aika vauhdilla. Seinfeldiin kului yli vuosi, mutta se johtui Lostin väliintulosta. Ja näin teoriani miehistä piti sittenkin paikkansa: myös avomieheni on kyvykäs sitoutumaan sekä parisuhteeseen että tv-sarjaan.

Tarkemmin ajatellen teoria koskee hyvin luultavasti myös naisia. (Sitä laatiessani maailmankuvani oli kenties niin mieskeskeinen että tulin ajatelleeksi vain toista sukupuolta.) Mummoni on nimittäin seurannut Kauniita ja rohkeita koko sen ajan kun sitä on Suomessa esitetty, siis kahdenkymmenen vuoden ajan viitenä päivänä viikossa - ja hän oli myös naimisissa kuutisenkymmentä vuotta (seitsemänä päivänä viikossa), aina siihen päivään asti kun pappani viime vuonna kuoli. Kyseessä on siis sitoutumisen rautainen ammattilainen.

Äitini puolestaan on ilmiselvästi perinyt sitoutumisgeenin äidiltään, sillä hän on seurannut Kotikatua jo seitsemäntoista vuoden ajan joka viikko - ja pysytellyt naimisissa koko elinikäni (26 vuotta), vaikka se onkin hänen mukaansa ihme. Tästä sitoumuksesta tekee erittäin kunnioitettavan se seikka, että kesken koko urakan digiaika tuli ja pilasi kaiken. Äitini boikotoi vielä tänäkin päivänä koko uudistusta, eikä ole suostunut digiboksia hankkimaan. YLE Areenan läppäriltä tapittamiseen sitoutuva saa kyllä olla sarjalleen äärimmäisen uskollinen.

Entäpä sitten kolmas sukupolvi eli minä? Olen aina osoittanut suurta sitoutumishalukkuutta mitä tv-sarjoihin tulee. Olen myös lähes aina osoittanut suurta sitoutumishalua mitä miehiin tulee. Olen kuitenkin vielä niin nuori, etten ole ehtinyt sitoutua kymmenien vuosien ajan johonkin tiettyyn sarjaan - miehestä puhumattakaan. Olen aina ollut kokeilunhaluinen. Olen seurannut säännöllisesti (nauhoittanut VHS:llä joka jakson jos olin sarjan esitysaikana poissa kotoa niinä vanhoina hyvinä aikoina kun se oli mahdollista) mm. seuraavia sarjoja: O.C., Viiden juttu, Kauniit ja rohkeat, Kotikatu (kymmenen vuoden ajan), Twin Peaks, Muodon vuoksi, Everwood, Täydelliset naiset, Sinkkuelämää, Melrose Place, Mullan alla ja Emmerdale. Siis vain muutaman mainitakseni.

Näistä kaikista pidin paljon ja niistä jokaisessa oli oma aivan erityislaatuinen viehätyksensä, joka toi elämääni iloa. Mutta Tosirakkautta, sitä olen kohdannut täsmälleen kolme kertaa.

Ensimmäinen tosirakkauteni oli Muumilaakson tarinoita. Jaksoin katsoa muumijaksoja videolta vaikka joka päivä, ja aina kun olin kipeä, seurasi yötäpäivää jatkuva muumimaratoni. Tätä vaihetta kesti suoraan sanoen hyvin kauan ja virallisesti se loppui vasta kun kohtasin seuraavan Suuren Rakkauteni, Ally McBealin. Nykyään sarja herättää minussa hieman hämmennystä. Silloin, 15 vuotta sitten, kun se alkoi tulla telkkarista, kuvittelin luultavasti, että sellaista aikuisten elämä todella on. Jos taas nykyään palaan Ally-jaksojen pariin (kyllä, sitä tapahtuu yhä: rakkauteni ei kuole koskaan), minua hämmästyttää se, kuinka Ally voi olla niin samanlainen kuin minä 15 vuotta sitten. Miten kukaan, varsinkaan mies, tulee luoneeksi sellaisen kolmikymppisen naishahmon, jonka sielunelämä on puolet nuoremman naisihmisen mielenmaiseman tasolla? Ja miten ihmeessä sellainen sarja voi menestyä? Vaikka sarjaa aikanaan markkinoitiinkin aikansa Sinkkuelämänä (siis aikana ennen Sinkkuelämää), uranaisille, liian kiireisille sitoutumaan, suunnattuna hilpeänä ohjelmana, uskon, että sen suurin katsojaryhmä on todellakin koostunut esiteini-ikäisistä tytöistä. Sarja on kieltämättä vieläkin jotenkin ainutlaatuinen kaikkine outoine fantasiaelementteineen.

Sitoudu tyyppiin joka tekee jokaisesta päivästä vähän hauskemman.

Kolmas ja samaan aikaan sekä kypsin että voimakkain Tosirakkauteni on Gilmoren tytöt. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, mitä kaikkea sarja minulle merkitsee. Kohtasin sen kerran vahingossa kesäisenä iltapäivänä, luultavasti ensimmäisellä uusintakierroksellaan, ja me olimme ensi hetkestä lähtien yhtä. Olimme Roryn kanssa saman ikäisiä, haaveilimme samasta ammatista, kulutimme bussimatkamme ja ruokatuntimme lukien ja kävimme läpi samankaltaisia parisuhdekuvioita. Kun katsoin Gilmoren tyttöjen viimeisen jakson ikinä, itkin eniten sitä, että menetin ikätoverin, jonka kanssa olin kasvanut teinistä aikuiseksi. Sitä, että vastedes liukuisin jatkuvasti kauemmas Rorysta, joka pysyisi ikuisesti 23-vuotiaana.

Olen aikeissa sitoutua avomieheeni loppuiäkseni. Olen myös valmistautunut kohtaamaan Täydellisten naisten lopun. Se on viimeinen minussa suuria tunteita herättävä sarja, jonka kanssa suhteeni on vielä aktiivivaiheessa, vielä hylkäämättä kirjahyllyyn pölyttymään ja odottamaan sitä päivää kun minulla taas on aikaa sitoutua kahdeksan kauden mittaiseen projektiin.

Tällä hetkellä en seuraa mitään sarjaa telkkarista. En yksinkertaisesti jaksa sitoutua, koska nykyään lähetysajat tuntuvat pomppivan mielettömästi sinne tänne, enkä koskaan muista katsoa jaksoja netistä ajoissa. Siispä viimeinen opetus tälle päivälle olkoon tämä:

Jos haluat että toinen ihminen kokee voivansa sitoutua sinuun, ole säännöllinen. (Jännittävä epäluotettavuus ei ole cool, katsokaa vaikka miten Jessille kävi.) Saavu paikalle täsmällisesti, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Toinen ihminen raivaa sinulle tilaa kiireisestä aikataulustaan. Kunnioita sitä!

Sitoudu tyyppiin joka ottaa sinut kiinni aina kun olet kaatumaisillasi.