165. kulttuuriteko 1.7.2011
Nelinpeliä (Four Play) (2002)
Leffan takakansi lupaa ”purevaa komediaa ja puhuttelevaa parisuhdepohdintaa”. Edes Colin Firth ei kuitenkaan onnistunut pitämään mielenkiintoani yllä, vaan nukahdin taas. Elokuvan konsepti on lievästi vastenmielinen, eikä sen toteutus ole originelli muuten kuin omituisuudessaan.
Naimisissa olevat Carly ja Allen sekä heidän ystävänsä Fiona ja Ben puuhaavat kaikki saman Seinfeldin kaltaisen sitcomin kimpussa. Koska aviopari on jo vähän kyllästynyt toisiinsa, he yrittävät saada Fionan ja Benin lankeamaan kanssaan samaan avioliiton laimeuteen. Paritus onnistuukin ja hääkellot soivat. Kaiken aikaa Ben ja Carly kuitenkin himoitsevat salaa toisiaan. He järjestävät Allenin ja Fionan kaksin hotelliin saadakseen heidät pettämään ja hankkiakseen siten oikeuden omille puuhilleen. Tämäkin suunnitelma onnistuu, mutta Allenin ja Fionan nautinnollinen voihkinta saakin heidät menettämään mielenkiintonsa toisiaan kohtaan. Kun Ben on menettänyt vaimonsa toiselle, hän alkaa pakkomielteisesti himoita tätä. Carly taas haluaisi kai lähinnä jonkun maksamaan luottokorttilaskunsa. Allen ja Fiona sen sijaan vaikuttavat olevan onnellisia yhdessä, ainakin hetken.
Hämmentävää käyttäytymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti