keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

333: Maaliskuu

Klikkaa isommaksi.
Maaliskuusta ei mitään raportoitavaa. En ostanut mitään enkä kyllästynyt vaatteisiini. Jälleen moni jäi jopa käyttämättä. Talvikausi on niin tylsä, että en edes odottanut erityisen innolla uusien vaatteiden valintaa, joka nyt oli edessä huhti-kesäkuu-kaudelle. Se on myös melkoinen show ja huomattavasti helpompaa olisi jatkaa samoilla vaatteilla kuin tähänkin asti ja täydennellä kokoelmaa kaupasta välillä. Mutta ei. Urheasti kaivoin jälleen tyhjiöpakkaukset vaatekomeron ylähyllyltä, levittelin kaikki vaatteeni ympäriinsä ja sovittelin niitä päätyäkseni järkeviin valintoihin.

Nämä vaatteet valitsin huhti-kesäkuuksi:

  • 2 takkia (kevät- ja keväisempi)
  • 4 farkut (squin, kahdet suorat ja leveälahkeiset)
  • 2 mustat leggingsit
  • 1 printtihousut (odottakaas kun näette!)
  • 2 neuletakkia (pinkki ja musta)
  • 1 neulepaita
  • 4 t-paitaa
  • 12 pitkää paitaa/tunikaa/mekkoa (kyllä vaan, keväällä mekkoillaan!)
  • 2 pitkähihaista paitaa

Vaatteita oli tässä 30. Jätin pari paikkaa auki uusia ostoksia varten, sillä tarvitsen (Armanin mielestä jo varmaan kuudetta vuotta putkeen) ainakin uuden kevättakin. Lisäksi, koska kevät vappupalloineen ja pörriäisineen on hulluttelun aikaa, tarvitsen ainakin yhden ylivärikkään mekon. Niitä löytyy onneksi jo vaatehuoneestani Desigualin muodossa. Tiedetään, merkki alkaa olla vähän out, koska sitä on nykyään kaikilla. Koska kuitenkin väitän olevani ensimmäinen maailmassa, joka sen löysi - ennen kuin sitä sai Suomesta muualta kuin Stockmannilta - pidätän oikeuteni käyttää sitä edelleen. Lisäksi pidätän oikeuteni käyttää juttuja joista tykkään siitäkin huolimatta, että ne olisivat out.

Nyt on mahdollisuutenne päästä vaikuttamaan, sillä saatte valita, mikä Desigual-mekoistani pääsee mukaan huhti-kesäkuun vaatekarnevaaleihin! Katso kuva alla ja vastaa kyselyyn tämän postauksen oikealla puolella. Vastausaikaa on viikko tästä hetkestä.


Olisi pitänyt ottaa kuvat mekoista päälläni, mutta olkaa luottavaisia: nämä istuvat kaikki paremmin kuin mitkään muut vaatteeni ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti