Joululahjavinkki eli tapaa mun uus BF!

240/365

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (2013)

Tämä kirja jos mikä on loistava esimerkki onnistuneesta ulkoasusuunnittelusta. En kerta kaikkiaan voinut vastustaa näin pinkkiä ja hohtavaa kirjaa (sivujen reunatkin ovat pinkit!), olisipa sen aihe ollut mikä tahansa - no, melkein mikä tahansa. Tai siis olenhan minä tietysti kiinnostunut vaatteista, se on selvä. Paitsi etten olekaan, sillä kuten kirjasta opin, olen ollut ennen kaikkea kiinnostunut vaatteiden kuvista. Yleensä kiinnostukseni rajoittuu kuitenkin niiden ostamiseen ja käyttämiseen, sulkien pois niistä lukemisen. Koska olen viime aikoina leikkinyt informaatioammattilaista, päätin kuitenkin lukea kirjan ihan vain koska se on pinkki lukeakseni edes yhden tietokirjan vuodessa.

"Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat", julistaa kirjan kansi. Kyseessä lieneekin suhteellisen harvinaislaatuinen kirjatapaus, joka kattaa tietoa vaatekaapin tapahtumista näin kokonaisvaltaisesti. Tekijän onneksi ei kansisuunnittelussa ole keskitytty teoksen viherpiiperrysosion korostamiseen, sillä sellainen kirja olisi niin minulta kuin monelta muultakin henkiseltä teiniltä jäänyt lukematta.

Ensin kirjassa keskitytään suunnilleen 70 sivun verran nimenomaan muotimaailman epäkohtiin. (Henkinen teini, voit skipata tämän osion, sillä opit vaivihkaa samat asiat myöhemminkin tulevilla sivuilla, jos et kestä moista jaaritusta.) Sanoma on aika karu: mikään vaatteissa käytetty materiaali ei ole täysin eettinen, ja jos joku sattuisi sellainen olemaankin, se ei kestäisi pitkään käytössä. Toiseksi, mikään vaatemerkki tai -liike ei ole täysin eettinen. Et siis saa listaa vaatemerkeistä, joita on turvallista ostaa - ja samalla tekosyytä ostaa kalliimpia vaatteita. Mutta, koska olen ikuinen optimisti, pyrin kuitenkin löytämään juuri sellaisen - ja löysin!

Rank a Brand -sivusto pyrkii nimenomaan vastaamaan kysymyksiin siitä, miten eettisesti eri firmat ja brändit toimivat. Projekti on pahasti vaiheessa, sillä siihen pätevät samat ongelmat kuin Saramäki kirjassa esittää: vaatebisnes on hyvin salamyhkäistä. Tietoa eettisyydestä on miltei mahdotonta saada. Valitettavasti Rankabrand.org rankkaa merkit, joista ei ole tietoa, huonoimpaan mahdolliseen eli E-kastiin. Tällöin syntyy ikävä vinouma, joka saa avoimesti asioistaan kertoneen Hennes & Mauritzin (B-rank) näyttämään super-eettiseltä verrattuna vaikkapa Louis Vuittoniin (E-rank). Niinpä paljon vettä saa edelleen kulkea sillan ali ennen kuin tämäkään sivusto voi antaa totuudellisia vastauksia.

Nyrkkisääntö tosin lienee, että mitä avoimempi yhtiö on tuotantoprosesseistaan, sitä eettisempi se todennäköisesti on. Salaa ei kannata olla hyvis, sillä siitä aiheutuu aina lisäkustannuksia - tosin ei niin paljon kuin kuluttajille uskotellaan. Saramäki kertoo kirjassaan myös sen, ettei yksittäisen vaatteen hinta Henkkamaukassa nousisi kuin parilla eurolla, mikäli kaikki sen tuotannossa tavalla tai toisella mukana olleet henkilöt saisivat perheensä ruokittua ilman että ovat itse uupumuskuoleman partaalla.

Kun kirjassa päästään eettisyyspaasauksen ohi - joka sinänsä on kirjoitettu ihan vetävästi ja kiinnostavasti niin ettei sen lukeminen tosiaan ole tuskallista muuten kuin siksi, että omat kulutustottumukset alkavat kenties synnyttää kuvotusta - alkaa mielenkiintoinen vaihe: matka kohti hyvän mielen vaatekaappia. Tässä vaiheessa opin aidosti vaikka mitä uutta.

Vähemmän on enemmän -ajattelu voi tuntua masentavalta ja tylsältä ja siltä, ettei vaatekaapista koskaan löytyisi mitään, jollei se tursuilisi satoja vaihtoehtoja. Ainakin minusta tuntui. Sitten uusi bestikseni Rinna Saramäki selitti minulle, että joka aamu kun pukeudun, aivoni joutuvat tietämättäni tekemään alitajunnassani töitä hylätessään kaikki ne vaatteet, joita en sinä päivänä päälleni laita. Laaja vaatekaappi rassaa siis jatkuvasti jopa aivokapasiteettiani. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa isosta valikoimasta on löytää yhteensopivia asukokonaisuuksia.

Oletteko joskus kokeneet sen, että asukokonaisuudessa on aina jokin pienenpieni virhe - ja kun yritätte korjata sen, päädytte aina siihen, että jokin muu vaatekappale pitää vaihtaa? Lopputulos on yleensä epätyydyttävä. Tämä johtuu hyvin luultavasti siitä, että omistat liikaa vaatteita.  Jos olet hyvä matikassa - mitä itse en ole - osaat laskea, miten monta erilaista asukokonaisuutta voit saada jos omistat vaikka vain viidet kengät, viisi paitaa, viisi hametta ja viidet erilaiset leggingsit (kieltäydyn vakaasti uskomasta, että leggingsit muka olisivat out!). Sekoita toki pakkaa lisäämällä valikoimaan viidet farkut ja viisi mekkoa, joita voi mahdollisesti osaa käyttää myös farkkujen kanssa, mitä suuresti suosin talvikaudella. En muista tai osaa arvata, mikä on tarkka lopputulos, mutta veikkaan, että näistä saat satoja, ellet tuhansia erilaisia yhdistelmiä. (T, laske tämä jos luet tätä, jää muuten vaivaamaan!) Onko sitten ihme jos on vaikea löytää täsmälleen oikeaa yhdistelmää?

Jos päädyt usein tuskailemaan sitä, ettei tursuavasta kaapista löydy mitään päällepantavaa, kärsit mitä luultavimmin tunneshoppailusta. Saramäki kuvaa hienosti sen hetken kun näet jotain aivan ihanaa, joka on aivan pakko saada, koska näet jo itsesi tanssimassa aamuun asti se päälläsi kukkakedolla tai jotain muuta yhtä höhlää, koska jos pysähdyt hetkeksi tarkastelemaan ihanuutta, huomaat sen moninaiset viat, ja että kaapistasi luultavasti löytyy jo parempi asu kyseiseen tilanteeseen, joka ehkä kerran elämässäsi sattuu eteen.

Saramäki kertoo kirjassa mm. Project 333 -haasteesta, jossa ihmiset kokeilevat elämää 33 vaatteen valikoimalla 3 kuukauden ajan. Natseilun määrän voi itse päättää ja joko sisällyttää lukuun asusteet tai pitää ne erillään siitä. Alusvaatteita, yövaatteita, kotoiluvaatteita tai urheiluvaatteita ei lukemaan sisällytetä, eli saat kokonaista 33 julkisuuskelpoista vaatekappaletta, mikä kuulostaa oikeastaan aika paljolta. En kuitenkaan edes halua tietää, montako niitä vaatehuoneestani löytyy...

Olen melkeinpä vahingossa tullut eläneeksi 333:n mukaan viimeiset kolme kuukautta harjoittelussa ollessani, sillä luonnollisesti en ole onnistunut raahaamaan koko vaatehuoneellistani tänne, vaikka olenkin käynyt kotona joka viikonloppu. Olen kuitenkin shoppaillut jokusen vaatteen täällä ollessani, mitä projektin aikana tietysti vältetään ja jos siihen sorrutaan, viedään jokin toinen vaate kellariin. Sillä kellarissa ne loput vaatteet projektin aikana ovat - ja kun sitten haet ne sieltä kolmen kuukauden päästä, niissä on valtava uutuuden hehku - tai hyvällä tuurilla vaateloota on pöllitty sieltä ja saat shopata vaikka mitä uutta!!! aloittaa vaatekaapin kokoamisen järkevin perustein puhtaalta pöydältä.

Saramäki opastaa hyvin konkreettisesti järkevään ostamiseen, materiaalien valintaan, vaatekaapin suunnitteluun ja siitä nauttimiseen. Luonnollisesti kirjaa lukiessa teki jatkuvasti mieli vaatekaupoille, sillä se saa asian pyörimään jatkuvasti mielessä ainakin jonkin aikaa. Saramäen neuvot kuitenkin jäivät jankuttamaan takaraivooni ja olen varmasti onnistunut jo välttämään monta virheostosta kirjan avulla. Eräs ihan konkreettinen neuvo, jonka haluan jakaa teidänkin kanssanne, on että akryylia ei missään tilanteessa, koskaan, kannata ostaa. Saramäen mukaan yli 15% akryylia vaatteessa on liikaa. Yritäpä mennä tällä periaatteella ostamaan itsellesi lämmin neule - rahaa säästyy sellaista tahtia, että alat melkein tienata!

En ala jäljentää kaikkia Saramäen elämänohjeita, mutta siltä varalta ettet jaksa lukea koko kirjaa, tsekkaa tämä blogipostaus - muutama hyvä vinkki löytyy jo siitä. (Ja Rinna Saramäen blogi löytyy muuten täältä.) Sitten ostat tämän kirjan tyttöystävällesi tai tyttöystävällesi joululahjaksi sen nopeasti nyppyyntyvän ja hiostavan akryylineuleen sijaan, jonka meinasit, ja vapautat häneltä paljon aivokapasiteettia vaikkapa pesulappujen tarkempaan lukemiseen. Ja siinäpä vielä vinkki kuin vaivihkaa: tutki niiden vaatteidesi pesulappuja, jotka ovat pysyneet pisimpään hyvässä kuosissa. Mistä ne on tehty? (Pakko spoilata: viskoosi on aika kingi!) Ja sitten palaa kirjan sivuille tutkimaan, miksi kyseinen materiaali kuitenkin on jotenkin paha asia.

Jos epäeettisyys liikaa ahdistaa, osta vaatteita vain kirppikseltä. Siellä näkee sen, mihin kuntoon vaate menee käytössä ja lapsityövoimaa tukevan ostopäätöksen on alun perin tehnyt joku muu - sinä vain kierrätät.

Kunhan täältä pääsen ja ensi vuosi pyörähtää käyntiin, siivoan vaatekaappini terveessä hengessä ja kokeilen 333-projektia oikein kunnolla. Ehkä tästä sitten tulee lopultakin tyyliblogi - maailma kaipaa jatkuvasti lisää niitä! Ja nyt, hengästyttävän kuitumatkan päätteeksi seuraa kolmen pisteen vihje! Joko alatte olla kartalla? Kuva on muuten näpätty syksyllä. Nyt täällä on l-u-n-t-a.