Vuosi alkoi kuten tavallista Oscar-huumalla. Onnistuin näkemään kiitettävän määrän ehdokasleffoja ja olin voittajiin suurin piirtein tyytyväinen. Ensimmäistä kertaa jaettiin tänä vuonna myös Rascal-palkinnot. (Jiihaa, kohta se alkaa taas!)
Helmi-maaliskuussa etsin kuumeisesti unelmieni hääpukua (joka todella osoittautui unelmien puvuksi, vaikka oli aivan erilainen kuin unelmissani) ja salailin häitä suurimmalta osalta tuttavapiiriäni, mikä oli stressaavaa ja haastavaa. Niinpä täytyy sanoa, etten juuri muista Elävän Kirjallisuuden Festivaalia, jolla kalenterini väittää minun käyneen. Niagaran julistemyynti sen sijaan on jotenkin jäänyt mieleen. (Enkä muuten ole vieläkään keksinyt sijoituspaikkaa ostamilleni julisteille.)
Maaliskuussa alkoikin sitten festarikausi Tampere Film Festivalin myötä. Näin lukuisia mielenkiintoisia ja kenties vielä useampia unettavia leffapläjäyksiä, joista ehdottomasti ihanin oli Kovasikajuttu. Dokkarin tv-ensi-ilta on YLE:llä 7.1.2013 klo 21.30. Silloin kannattaa olla boksi valmiina tallentamaan tämä Suomen dokumenttihistorian merkkipaalu. Heti Filkkareiden jälkeen Tampereen valtasivat Tomaatit eli stand up -festivaali, joille osallistuin ensimmäisen kerran katsomalla Krisse Salmisen show:n Yo-talolla. (Tästä keikasta muistan todenneeni, että stand up ei ole sellainen juttu jota kannattaa mennä katsomaan yksin. Kaikilla muilla on niiin hauskaa, että yksin siellä tulee väkisinkin yksinäinen olo.)
Huhtikuussa ensi-iltansa sai kauan odotettu Poikani Kevin ja puoliväkisin pakottauduin katsomaan myös julmetusti kohkatun Iron Skyn, joka ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. Kävin Tampereen Kirjamessuilla ja muistaakseni myös Tampere Kupliissa, joskaan yksityiskohdat eivät ole takertuneet mieleeni. Toukokuussa palelin toisena peräkkäisenä vuonna Museoiden yössä - joskin palella-verbin käyttö vaikuttaa nykyisissä olosuhteissa hieman kyseenalaiselta.
Sodankylän Midnight Sun Film Festival kiskaisi minut kesäkuussa jäätävään pohjoiseen jo toista kertaa. Tällä kertaa onnistuin keplottelemaan itseni tiedottajatiimiin, siis melkein oikeisiin töihin, joista sai työtodistuksen (!) ja olin saavutukseeni melko tyytyväinen. Hommassa oli kuitenkin enemmän paineita kuin lätynpaistossa (jossa tosin olin surkea) ja näin siitä painajaisia silloin kun ehdin hetken nukkua. Tiedotteiden kirjoittaminen ei tosin ollut haastavaa, mutta stressasin etukäteen tilaisuuksia, joista ne piti kirjoittaa, sillä tärkeät pointit piti napata nopeasti ylös monesti englanninkielisestä monologista. Positiivisia puolia työssä olivat se, että se tapahtui pääosin sisällä ja se, että pääsin sitä kautta osallistumaan tilaisuuksiin, joihin en muuten olisi tullut menneeksi.
Heinäkuussa ehdin piipahtaa perinteikkäälle retkelle Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiville, joilla vierailivat myös tuore kultturelli presidenttimme kauniin runoilijattarensa kanssa.
Kahta kolmasosaa tästä vuodesta leimasivat luonnollisesti häät, joita vietettiin elokuussa. Niillä olikin monenlaisia vaikutuksia blogiini ja kuluttamiini kulttuurituotteisiin. Ensinnäkään bloggaamiselle ei jäänyt kaikelta tohinalta aikaa saati energiaa. Toisaalta myöskään lukemiseen tai ylipäänsä mihinkään älylliseen toimintaan ei jäänyt voimavaroja. Katsoin tänä vuonna varmasti enemmän hömppää ja luin vähemmän kirjoja kuin koskaan ennen. Tiirailin hääleffoja ja telkkarin runsasta hääaiheisten ohjelmien tarjontaa silmät kiiluen ja katsoin Kauniit ja rohkeat: Parhaat häät -boksin lähes kokonaan läpi. Hääviihteestä parhaimmin jäivät mieleen Bridezillas-ohjelma ja Bridesmaids, joka yllättäen oli myös ehdolla parin Oscarin saajaksi.
Hömpän toinen ääripää oli ihastukseni Van Dammeen, jonka TV Viisi oli ottanut kesän toimintasankarikseen. Mikä parasta, Van Damme -leffat tulivat niin myöhään iltaisin, että ne sopivat täydellisesti työvuoroihini ja vireystilaani. Tyhjänpäiväisen viihteen tuijottamista edesauttoi myös se, että onnistuin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kuluttamaan jälleen yhden dvd-soittimen käyttökunnottomaksi. (Viimein sain uuden joululahjaksi, mahtavaa!)
Finncon, joka viimein olisi ollut Tampereella, meni ohi, sillä vietimme sen sijaan porukalla mahtavan ja tapahtumarikkaan illan nimeltämainitsemattomassa aviomieheni synnyinkylässä nimeltämainitsemattomilla pienoisfestareilla. Pian sen jälkeen taas juhlittiin polttareitani, joissa meno oli kuin - en keksi tarpeeksi hyvää vertauskuvaa, sillä päivä oli kerrassaan ainutlaatuinen. (Kiitos!)
Häävalssia tanssittiin iki-ihanan Ville Leinosen tahtiin, joka aivan ansaitusti kaappasikin marraskuussa Pirkanmaan taidepalkinnon. Kimpassa komppasi niinikään iki-ihana Janne Laurila (kuvassa). (Kiitos hääkuvista Leo, Sami, Teemu, J'woww ja kaikki muut joilta niitä sain!)
Välittömästi häiden jälkeen pakenimme ulkomaille ja vietimme unohtumattomia hetkiä toistemme, kulttuurin ja kauan etsittyjen pesukarhujen parissa.
Syksy tuli äkkiä kun kesä oli humahtanut töissä ja häissä. Kunnon radikaalifeministinä lopetin työt välittömästi kun pääsin naimisiin ja aloin sen sijaan panostaa opiskeluun. Kävin paljon teatterissa yrittäessäni viime hetkillä hyödyntää Hevijuuseri-korttiani ja vierailin ahkerasti kirjastossa.
Tampereen pääkirjastoon hankittiin tänä vuonna Eero Aarnion suunnittelema legendaarinen pallotuoli, joka osoittautui taivaalliseksi lukupaikaksi - enkä valitettavasti ollut ainoa, joka sen huomasi. (Kuva on lavastettu: siinä en ole minä, eikä siinä oleva ystäväni oikeasti lukenut Fifty Shadesia.) Lukemisen ja pallotuolin välinen symbioottinen yhteys selvisi myös Helsingin Kirjamessujen mainospostikortista.
Scifihaaste, jonka vuoden alussa otin suorittaakseni, jäi puolitiehen ja syyllinenkin sen tappamiseen on tiedossa: Neurovelho! En aio luovuttaa, mutten myöskään aktiivisesti työskennellä haasteen kimpussa, vaan lupaan itselleni seuraavalla kerralla valita haasteen, joka on hieman lähempänä kirjallisia makutottumuksiani.
Syksyllä tutustuin myös Netflixiin (toimii hyvin Wiillä, huonosti läppärillä) ja sitä kautta henkilöön, josta tuli hetkeksi paras ystäväni, esikuvani ja kaikkeni: Veronica Marsiin. Suosittelen lämpimästi sarjan katsomista, etenkin ensimmäistä tuotantokautta.
Lokakuussa Filkkarit ja Sodiksen jo valloittaneena otin lyhyesti haltuun Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin. (Vau, olenpas tosiaan ollut aikaansaava.)
Marraskuussa piipahdin Niagarassa VinoKinossa (karmea leffa, laulavia lesboja) ja yksi aikakausi saavutti päätepisteensä kun Twilight-saagan viimeinen elokuvasovitus valtasi teatterit. Mutta eipä hätää, sillä Stephenie Meyerin kirjaan perustuva Vieras (The Host) saa Suomen ensi-iltansa 29.3.2013. Kirja oli melkeinpä niin huono, että elokuvan täytyy olla parempi.
Joulukuun alussa tein lyhyen comebackin entiseen työpaikkaani ja suorastaan shokeeraannuin siitä, miten syvältä työnteko oikeastaan onkaan. Pikavisiittini vakuutti minut lopullisesti autuudestani siitä, että saan viimein elää rauhallista opiskelijaelämää.
Itsenäisyyspäivänä katsoin ensimmäistä kertaa kunnolla Linnan juhlia ja yritin tiirailla pukuja sillä silmällä, että sitten kun olen Saavuttanut Elämässäni Jotain ja minut kutsutaan sinne juhlimaan, voinko laittaa hääpuvun päälleni. Johtopäätös: en. Parasta alkaa etsiä iltapukua jo hyvissä ajoin...
Juhlin myös yhteissynttäreitä Rohkelikko-kaulahuivin saaneen ystäväni kanssa. Teemana oli kasari-glitter-glamrock-teinix, asumme olivat onnistuneita, bileet hauskat ja säkenöimme glittereissämme kuin timantit (ilmaisu jonka omaksuin Scene it: Twilight -pelistä: "You shine like a diamond!").
Joululoma, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu on kulunut joululeffojen, huonojen komedioiden, joululahjarallipelin ja tyttökirjojen parissa. Olen tullut opiskelleeksi kirjallisuutta jo yli tarpeiden, joten valmistaudun huuli väpättäen kirjoittamaan siitä viimeiset loppusuoritukset vuodenvaihteessa. Sen jälkeen keskityn tylsääkin tylsempään informaatiotutkimukseen ja kohtaan pelottavan ajatuksen siitä, että opiskelun pitäisi muka tähdätä valmistumiseen. Hui!
Huh, kylläpä pitikin kiirettä. Huomaan tehneeni vaikka mitä, vaikka blogitekstejä onkin kertynyt kerrassaan surkea määrä. Yritän parhaillaan keksiä, millä keinoin kannustaisin itseäni oikeasti kirjoittamaan kaikista jutuista ensi vuonna. (Sekin kenties auttaa ettei enää tarvitse järjestää häitä. Toinen kaasoistani menee ensimmäisenä ystäväpiiristäni naimisiin helmikuussa ja odotan innolla pääseväni nauttimaan juhlahumusta vailla stressiä.)
Nyt kuitenkin tämän postauksen suosikkiosiooni, brassailuun.
Vuoteni julkkisbloggarina!
... no melkein. Oikeasta julkisuudesta en toki haaveile, sillä sellainen voisi olla vallan ahdistavaa, mutta muutamat tänä vuonna saamani huomionosoitukset kieltämättä lämmittivät sydäntäni. (Nappasin niistä screenshotit voidakseni paistatella internet-auringossa aina kun oikea aurinko on jo laskenut herätessäni.)
Vanhan kirjallisuuden päivien Facebook-ryhmä aloitti huiman vuoden linkittämällä viimevuotisen blogitekstini seinälleen.
Menestystarinani Facebookissa jatkui käytyäni katsomassa Kovasikajutun Filkkareiden ensi-illassa. Sitaatti jonka ryhmä on tekstistäni poiminut saa minut vaikuttamaan kerrassaan ammattimaiselta ja aivan erityisesti pidän alla olevasta kommentista!
Edellisen innoittamana linkin blogitekstiini jakoi myös Doc Lounge.
Näiden lisäksi löysin blogini vielä Tampere Film Festivalin linkkilistalta (tsekkaa jos et usko). Eikä siinäkään vielä kaikki. Tänä vuonna Pihi nainen muisti minua ensimmäisellä saamallani blogitunnustuksella ja Bazar-kustantamo ensimmäisellä arvostelukappaleellani. Huh tätä suosion määrää!
Ylivoimaisesti suosituin tänä vuonna kirjoittamani teksti on muuten Näin luistelet leffateatterien riistohintojen ohi!, joka on luettu 263 kertaa kymmenen kuukauden aikana. Klassikkomateriaalia. Toiseksi suosituimmaksi kipitti TFF 2: Kovasikajuttu 206 lukijan voimin.
Nöyrin kiitos kuluneesta vuodesta lukijoilleni, kaikille seitsemälle Facebook-tykkääjälleni, kaikille linkittäjilleni, aviomiehelleni, vanhemmilleni, anopilleni, ystävilleni ja pehmoeläimilleni, opiskelutovereilleni, joita en juuri tunne, mutta jotka ovat tarpeellisia luomaan sosiaalista hälyä ympärilleni, ja niin edelleen. Inspiroivaa vuotta 2013!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti