Tassunjälkiä Euroopassa

Aloitin tämän tekstin jo viikko sitten. Kuvittelin, että töiden lopettaminen tylsistyttäisi minut hengiltä alle viikossa, mutta vielä mitä. Yliopistossa ihminen saa ihan oikeasti pidettyä itsensä kiireisenä, jos ei lopeta kursseja kesken siksi, että niillä pitää tehdä ryhmätöitä. (Suurta tuskaahan ne tuottavat, mutta tästä eteenpäin yritän sinnitellä.) Olen ehtinyt olla nyt reilun kuukauden naimisissa ja tähän mennessä voin suositella kokemusta kaikille. Suurin syy siihen on se, että mikään ei ole muuttunut - ja silti olen monta kokemusta rikkaampi. Lahjarahat törsättiin Berliinissä, Prahassa, Wienissä ja Hampurissa bubble teahan ja erinäisiin pääsylippuihin. Notta kiitosta vaan. Tässä tulee kuvallinen tiivistelmä reissusta.

Matkakertomuksen muodostaminen näin jälkikäteen tuntuu aina kovin riittämättömältä ja pintapuoliselta. Sen takia kirjoitankin aina Euroopan-kiertueillamme matkapäiväkirjaa joutohetkinä. On hämmästyttävää, miten nopeasti pienet kameran tavoittamattomat jutut unohtuvat, kaupungit sekoittuvat muistoissa ja lopulta eri vuosina tehdyiltä reissuilta muistaa lähinnä niitä yhdistävät tekijät, eikä suinkaan sitä, mikä kustakin teki ainutlaatuisen. Koska koko matkapäiväkirjan skannaaminen olisi aika vaativaa ja tuhannesta valokuvasta on mahdotonta valita tyydyttävästi vain pientä määrää, poimin tähän vain joitakin hassuja pieniä yksityiskohtia.

Ensimmäiseen levähdyspaikkaamme Berliiniin päästyämme olimme jo molemmat armottoman kipeitä. Häästressi ilmeisesti purkautui sillä tavalla, sillä melkeinpä kaikki, joilla häiden suhteen oli stressattavaa ollut (anopit, kaaso, morsiamen isä...), raportoivat matkan aikana flunssastaan. Vietimme Berliinissä vain kaksi yötä ja yhden päivän, sillä huimaavan pitkien junamatkojen välillä on tarpeellista pitää mahdollisimman monta taukoa. Tuona päivänä Berliinissä nukuimme hotellissa pitkään ja vaeltelimme sitten ympäri kaupunkia päämäärättömästi. Löysimme tavaratalon, jonka lelu- ja paperiosasto oli kuin suoraan märistä unistani, ja vietimme siellä runsaasti aikaa. Onneksi häät olivat imeneet kaikki rahat tähän mennessä ja palkkapäivä siinteli vielä kaukana tulevaisuudessa, joten rinkkani ei täyttynyt pesukarhuista ja muistikirjoista, kuten olisi saattanut odottaa. Jouduin jättämään kauppaan myös häätamineissaan keikailevat Edwardin ja Bellan. Yhdennäköisyys Kristen Stewartin ja Robert Pattinsonin kanssa ei näillä Barbie-nukeilla tosin ollut päätä huimaava, mutta se että niitä löytyi kyseisestä tavaratalosta oli ainutlaatuista. (Saksassa Twilight vaikutti muutenkin olevan vielä kova juttu, mutta kun sitten siirryimme Itävallan puolelle, jopa kaikki kirjat vaikuttivat kadonneen hyllyistä. Sen sijaan siellä fanitettiin isosti ja näyttävästi Vampyyripäiväkirjoja.)

Saksassa pesukarhut ovat levittäytyneet jopa mainosalalle. Wikipedia kertoo: "Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1934 Hessenissä Ederseellä lintutarhuri Rolf Haag käski päästää Saksan luontoon kaksi paria pesukarhuja 'rikastuttaakseen kotimaista eläimistöä'. Tällä hetkellä Saksassa on arviolta 300 000-500 000 pesukarhua."

Prahassa Kafkan asuintalon paikalla sijaitsee nykyään pieni Kafka-museo ja kahvila.

Mucha-museo Prahassa sijaitsi aivan hotellimme (mahtava ja ultramoderni Fusion Hotel) vieressä, joten se oli itsestäänselvä alku museokierrokselle. Alfons Muchaa pidetään yhtenä art nouveaun tärkeimmistä edustajista ja hänen grafiikkansa ovat varmaan monelle muullekin ikään kuin salaa tuttuja.

Prahan vahamuseo ei tosiaan ollut Madame Tussaudin tasoa, mutta siinä oli kiitettävää asennetta ja kantaaottavuutta. Yksi huone oli omistettu pelkästään diktaattoreille, jotka seisoivat puhujanpöntössä veriroiskeiden tahraaman seinän edessä - lukuun ottamatta Hitleriä, joka huusi yksin tyhjyyteen lasikaapin uumenissa. Mukana oli paljon paikallisia suuruuksia, joista ehkä suurimpana Kafka, mutta myös prinsessa Dianan ja Michael Jacksonin kaltaisia julkimoita.

Prahassa osallistuimme myös Ghosts & Legends -kierrokselle, jonka aikana kävelimme oppaan johdolla kaupungin pimeitä kujia pitkin ja kuuntelimme ikiaikaisia kauhujuttuja golemista, hulluista munkeista ja mitä ikävämmin tavoin päätttyneistä rakkaustarinoista. Kierros oli ehkä enemmän humoristinen kuin kammottava, mutta kieltämättä kävin sydänkohtauksen partaalla pariin otteeseen kun palkatut haamut pomppivat esiin pimeyden keskeltä.

Kampan modernin taiteen museossa oli esillä toinen toistaan masentavampia teoksia, jotka tuntuivat kaikki tavalla tai toisella käsittelevän sotaa - jopa ne maalaukset joissa oli vain palloja tai raitoja. Vaihtuvana näyttelynä oli Goya's Visions, jonka synkeyden rinnalla tämänhetkinen yötaivaskin kalpenisi.

Tuore aviomieheni bongasi kadulta astronomisen kellon lähettyviltä Prahan suosituimman jazz-klubin ja suostuin mukaan kuuntelemaan Jotainrandombändiä ensinnäkin siksi, että olen Hyvä Vaimo ja toiseksi siksi, että olin utelias näkemään, millainen on oikea jazz-klubi, koska en ollut koskaan sellaisella käynyt. Paikka ei tuottanut pettymystä. Käsitykseni jazz-klubeista perustuu yksinomaan siihen Sinkkuelämää-jaksoon, jossa Carrie ja Kiho käyvät sellaisella ja Carrie iskee sieltä jazz-muusikon. Harvoin mikään asia tosielämässä on kuin telkkarissa, mutta jazz-klubi Agharta oli täsmälleen sellainen kuin Sinkkuelämää-sarjan jazz-klubi muistoissani. Niinpä keikasta teki jännittävän yksinomaan kellari, jossa se järjestettiin. Sain heti myös vaimopisteitä, sillä olin lähestulkoon ainoa paikalla olleista vaimoista, joka ei nukahtanut kolmituntisen keikan aikana.

Jazz-luolan jälkeen kävimme katsomassa astronomista kelloa, joka näyttää planeettojen asennot, ja josta ei sen vuoksi normaali ihminen tajua hölkäsen pöläystä. Kello on kuitenkin legendaarinen (ja vanha) ja turistien yksinkertaisesti kuuluu mennä tapittamaan sitä hieman ennen jotain tasatuntia, sillä silloin tapahtuu kummia. Ensimmäisellä kerralla kun pällistellessämme sen alla tosiaan tapahtuikin kummia, sillä mitään ei tapahtunut. Turistit buuasivat ja lähtivät hiljalleen päät riipuksissa pois paikalta. Toisella kerralla kun satuimme paikalle, tapahtui kuitenkin se mitä kuuluukin tapahtua aina tasatunnein: kellon yllä olevat ovet aukesivat ja yksitoista apostolia sekä Paavali kiersivät ovensuussa moikkaamassa yleisöä. Samalla Kuolema (kuvassa oikealla, pikkuruinen luuranko) heilutteli lyhtyä ja käänsi lopuksi tiimalasin ympäri. Varsinainen jännitysnäytelmä!

Liikuntaakin saimme Prahassa, sillä kävelimme eräänä päivänä kaupungin parhaalle näköalapaikalle, hiiskatin korkealle kukkulalle, joka oli mielettömän kaunista puistoaluetta. Sen laella kohosi Petrinin näkötorni, joka on pienoisversio Eiffel-tornista (muistaakseni kymmenesosa sen koosta) ja rakennettiin maailmannäyttelyä varten vuonna 1891 (ihan niin kuin Eiffel-torni rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyä varten joitain vuosia aiemmin).

Mielenkiintoinen ja jatkuvasti elävä turistinähtävyys Prahassa on Lennon-seinä. Alkuperäinen Lennonin kuva on kadonnut jo kauan sitten uusien maalikerrosten alle, sillä seinään voi vapaasti töherrellä omia rauhan, rakkauden tai Lennonin inspiroimia graffitejaan.

Alla lemmenlukkoja lähellä Lennon-seinää. Tampereen rakastavaisilla on vielä vähän kirimistä tällaisen lopputuloksen saavuttamiseksi. (Eikä asiaa yhtään edistä taiteilijoiden hinku sulattaa universaalista rakkaudesta harmaa möykky.)

1990-luvulla prahalaisissa kauhistusta herättänyt "Tanssiva talo", joka tunnetaan myös nimellä "Fred ja Ginger" keräsi liepeilleen paljon turisteja.

Ah, kyllä euro vaan on hyvä valuutta. Parasta siinä on se, ettei sitä tarvitse vaihtaa ulkomaille mennessään. Siis melkein koskaan. Prahassa rahanvaihdon kanssa piti kuitenkin vempuloida useaan otteeseen, eikä aina voi onnistua. Viimeisenä iltana meidät ryövättiin rahanvaihtopisteessä niin, että saimme suunnilleen puolet niistä kruunuista jotka meille olisivat kuuluneet. Tilanne johti meidät luultavasti häämatkamme ikimuistoisimman illallisen, Kentucky Fried Chickenin kanaämpärin äärelle! Hyi, hyi, ja vielä kerran hyi.

Wienissä kulttuurikierros saattoi jatkua. Alla olevan kuvan nappasin Sigmund Freudin työhuoneen ikkunasta. Inspiroiva näkymä, eikö totta?

Wienissä vietetään tänä vuonna Gustav Klimtin juhlavuotta. Sen kunniaksi jokainen kaupungin museo mainosti näyttävästi Klimtillä ja vaikuttikin siltä, että taiteilijan tuotanto oli jaettu kristillisesti tasan niin että kaikki saisivat osansa turistiryntäyksestä. Päädyimme Karlsplatzin museoon siksi, että sinne oli kuun ensimmäisenä sunnuntaina vapaa pääsy. Museo brassaili maailman suurimmalla Klimt-kokoelmallaan ja kieltämättä se olikin suuri. Maalauksia siellä oli kuitenkin vain kolme ja muuten kokoelma koostui luonnoksista.

Sinä samaisena ilmaisen museokierroksen sunnuntaina kävimme myös yhdessä Beethovenin lukuisista asunnoista...

 

 

Kunsthallen William S. Burroughs -näyttely oli mielenkiintoinen, sillä kirjallisuus on aina ollut taiteenlajeista lähinnä sydäntäni. Esillä oli toki myös käsittämättömiä töherryksiä, mutta eniten minua kiehtoivat Burroughsin tarkkaan dokumentoidut kirjalliset kokeilut.

Mielenkiintoista arkkitehtuuria löytyi Wienistäkin. Yllä Hundertwasserhaus, kapinallisen Hundertwasserin suunnittelema kerrostalo, jossa nykyään on kaupungin vuokra-asuntoja.

Wienin Schönnbrunnin eläintarha, maailman vanhin edelleen toimiva eläintarha, lisäsi uuden luvun valmisteilla olevaan romaaniini nimeltä Euroopan eläintarhat: ei ainuttakaan pesukarhua täällä ja jouduin tyytymään kultapandaan, joka on sekin ihan söpö otus.

Kun olimme jo kolunneet niin paljon museoita, pääkoppani suorastaan kerjäsi jotain hömppää. Niin päädyimme katsomaan Woody Allenin uusinta leffaa, To Rome With Love. Voi olla että lomalla oleminen vaikutti kokemukseeni, mutta tykkäsin tästä enemmän kuin mistään Allenista aiemmin, ellei Match Pointia lasketa.

Wienin historiallinen maailmanpyörä oli vaikuttava ja sitä ympäröivä huvipuisto kerrassaan... en keksi sanaa. Kaikkia laitteita oli vähintään kaksi, myös maailmanpyöriä. Koska pelkään korkeita paikkoja, kovaa vauhtia, kiljuvia lapsia ja ylipäänsä kaikkea mikä liikkuu tai mahdollisessa rinnakkaismaailmassa saattaisi mahdollisesti liikkua, rajoitimme huvipuistokokemuksemme karting-autoiluun Mario Kartin kunniaksi - ja kebabiin, kebabin kunniaksi. (Mutta maailmanpyörä oli hieno!)

Ja nyt, rummut pärisevät, sillä seuraa matkan kiistaton kohokohta.

Löysin ne! Ne piileskelivät kaikki nämä vuodet 20 kilometrin päässä Hampurista (erittäin, erittäin hankalan joukkoliikennekiemuroinnin takana), Wildpark Scwartze-Bergessä! Ja ne olivat pörröisiä! Ja nälkäisiä!