Edessä uusi elämä

Ei, tämä teksti ei kerro siitä telkkarisarjasta jota joskus yritin katsoa, mutten onnistunut, koska se oli niin hölmö. Sen sijaan se kertoo pienen osuuden hullusta kesästäni ja alkavasta syksystä - ja pyrkii selittämään, miksi olen ollut hiljaa niin kauan. Olen kaivannut bloggaamista kamalasti, mutta kaiken hässäkän keskellä minun oli pakko luopua jostain hetkeksi. Kirjoittamisen lisäksi luovuin lähes kaikesta muustakin älyllisestä toiminnasta ja vietin kesäni Van Dammen, chick litin ja muutenkin kaikenlaisen hömpän parissa. Se pelasti minut hermoromahdukselta, muttei inspiroinut bloggaamaan, koska kaikki hömppä toistaa aika lailla samaa totuttua kaavaa - mikä tietysti tekee siitä niin helppoa ja nautinnollista.

Otsikko on ehkä hitusen verran mahtipontinen (vaikka nappasinkin sen hölmöltä komediasarjalta), mutta ainakin sen voi ajatella lupailevan uutta elämää blogilleni. Oma elämäntilanteenikin on hieman muuttunut, vaikken sitä vielä ole kunnolla ymmärtänytkään. Ensinnäkin, olen mennyt naimisiin (ja sen takia ollut niin kiireinen, lähellä hermoromahdusta ja kipeästi hömpän tarpeessa). Toiseksi, lopetin työt paikassa, jossa olen viettänyt elämäni onnellisimmat viisi vuotta. Kaipasin jonkinlaista muutosta, vaikka viihdyinkin siellä. Niinpä päätin ilman sen kummempaa suunnitelmaa lopettaa työt ja panostaa hetken aikaa opiskeluun. Aika näyttää, miten paljon vielä köyhdyn ja pitkästyn tämän päätökseni vuoksi, mutta ainakin tulevaisuudessa on siis aikaa bloggailla.

Kesä oli täynnä liian pitkiä työpäiviä ja loputtomasti asioiden järjestelyä, hankkimista, hoitamista ja stressaamista. Pelkäsin koska tahansa löytäväni päästäni ensimmäisen harmaan hiuksen - silloin kun en repinyt tukkaani kirkuen. Häiden järjestäminen oli käsittämättömän suuri ja raskas projekti, joka kesti loputtomuuksiin asti ja muuttui mekon hankkimisen jälkeen koko ajan inhottavammaksi. Mutta palkinnoksi siitä sain ensin ihanat polttarit ja sitten hääpäivän, jonka maagisuus ei tuntenut mitään rajoja. (Huomasitteko ne kesän kolme lämmintä lauantaita? Ne olivat polttaripäiväni, sulhaseni polttaripäivä ja meidän hääpäivämme.)

Innokkaana (ja joskus vähemmän innokkaana) kulttuuribloggarina aloin tietysti suunnitella häitä siitä näkökulmasta, että niissä tulisi jotenkin näkyä rakkauteni kirjoihin ja elokuviin. Valitettavasti, koska avioliiton solmimiseen tarvitaan aina kaksi ihmistä, jouduin hylkäämään Oscar-teeman ja Twilight-teeman jo alkuvaiheessa. Onnistuin lyömään läpi jonkinlaisen hyvin löyhän kirjallisuusteeman, jota varten keksin monia hyviä ideoita. Lopulta senkin toteuttaminen kuitenkin jäi vähän puolitiehen kun aloin pursuilla kaikenlaisia yhteensopimattomia ideoita, joista lopulta koostui täydellinen sekasotku sitä kaikkea hauskuutta, kauneutta, söpöyttä ja outoutta mitä parisuhteemme edustaa.

Koska en jaksanut askarrella paikkakortteja, toteutin ne muodostamalla vieraiden nimet kirjaimista Scrabble-laudalle ja napsimalla niistä valokuvat. Ne toivat muuten pelkästään nättiin kattaukseen häivähdyksen persoonallisuutta ja saivat paljon kehuja. Kirjallisuusteema toteutui lopulta oikeastaan vain kutsuissa ja karkkirasioissa. Kutsukortteja varten raatelin yhden Sweet Valley High -kirjan, joka oli lojunut työpaikkani pukukaapissa kuin odottamassa sopivaa hetkeä. Rutistelin ja värjäsin kirjan sivuja monet illat ja sain aikaan läjän varsin omaperäisiä kutsukortteja. Karkkirasiat askartelimme kaasoni kanssa tulitikkuaskeista kirjan muotoon. Tarpeeksi pieniä karkkeja oli vaikea löytää, mutta pari päivää ennen häitä tielleni osui Haribon minivaahtokarkkipussi. Ja kun karkkirasioita sitten häissä kilvan rapisteltiin auki onnittelumaljoja juodessa, tajusin että tässähän on Samppanjaa ja vaahtokarkkeja!

Tarkoitukseni oli pitkään varastaa myös hääkampaus kulttuurin maailmasta, sillä ihastuin Aamunkoi osa 1:n ensi-illassa Bellan kampaukseen välittömästi. Viime hetkillä aloin kuitenkin epäröidä sitä ja haaveilla suuresta kiharakampauksesta. Vastahakoiset hiukseni hangoittelivat vastaan ja takkuuntuivat heti kun pääsin koekampauksesta ulos, mutta hääpäivänä ne päättivät alistua ja käyttäytyivät mallikkaammin kuin koskaan. Kampaus osoittautui täydelliseksi, samoin kuin mekko, joka ei myöskään sovituksissa asettunut ollenkaan ja jota stressasin etukäteen uskomattoman paljon. En ollut juuri visualisoinut kaikkien asusteiden ja yksityiskohtien kokonaisuutta mielessäni etukäteen ja niinpä se löi minut ällikällä hääpäivänä. Näytin niin Disney-prinsessalta että se oli melkeinpä naurettavaa. Kaksi pikkutyttöä roikkui kiinni helmassani silmät loistaen koko illan.

Valmistauduin häihin henkisesti katselemalla vanhoja Kauniita ja rohkeita Parhaat häät -boksilta. Sanotaanpa sarjasta tai sen näyttelijöistä mitä tahansa, se täytyy myöntää, että häitä he osaavat näytellä (ja onhan niitä pariin kertaan jo harjoiteltukin). Brooken ikuiseen, kuolemattomaan rakkauteen Ridgeä kohtaan on mahdotonta olla uskomatta. Ja Ridge - silloinkin kun menee naimisiin jonkun muun painostuksesta väärän naisen kanssa - onnistuu joka kerta morsiamensa nähdessään loihtimaan naamalleen niin typerän onnellisen huumatun hymyn, että alkaa suorastaan vaikuttaa ihanneaviomieheltä. Olin etukäteen hieman huolissani, etten näkisi Ridgen naimailmettä omana hääpäivänäni sulhaseni naamalla, ja kehotin häntä harjoittelemaan sitä etukäteen peilin edessä. Ilmeisesti tämä olikin harjoitellut sitä aamuin illoin, sillä se ilme oli näkemisen arvoinen. Ridgen naimanaama kalpeni sen rinnalla ja tiesin heti, että kannatti käyttää lähes tonni ulkonäkökokonaisuuteeni. Sulhasen naamalta suorastaan loisti yhtäkkinen ymmärrys siitä, millainen mäihä tällä onkaan käynyt.

Ilta sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, viina ei loppunut kesken, esiintyjät tekivät vaikutuksen, puheet saivat kyyneleet ja naurun kirpoamaan ja viimeisinä paikalta lähdimme me itse. Ja nyt olo on vähän samanlainen kuin Gilmoren tyttöjen viimeisen jakson katsomisen jälkeen: se oli mahtavaa, mutta on niin kovin haikeaa, ettei sitä enää tule lisää. Onneksi Gilmoren tyttöjen pariin voi sentään palata aina uudestaan.

Kaksi päivää häiden jälkeen suoritimme menestyksekkään maastapaon ja junailimme Berliinin kautta Prahaan ja Wieniin kuhertelemaan. Vaikka kotiin jäi häiden jäljiltä melkoinen kaaos, irtiotto oli tervetullut ja onnistunut. Mutta se on kenties toisen postauksen arvoinen stoori. Nyt olen onnellisesti naimisissa, onnellisesti kotona ja onnellisesti saattanut blogini takaisin elävien kirjoihin! Kultturellia syksyä kaikille!