Orjuus seis!

33/365
Lincoln (2012)

Jouduin pakottamaan itseni lähestulkoon väkivalloin katsomaan tätä elokuvaa keskiviikkoiltana kello 20:30 (sillä toinen vaihtoehto olisi ollut 13:30 enkä uskonut selviäväni hereillä kaksi- ja puolituntisesta leffasta välittömästi kolmetuntisen englanninopiskelusession jälkeen). Tämän vuoden Oscar-ehdokkaista Lincoln oli nimittäin se "must see" -tapaus, koska se kahmi enemmän ehdokkuuksia kuin mikään muu elokuva: yhteensä kaksitoista.

Matkalla lohduttauduin ajatuksella, että koska odotan leffan olevan kuolettavan tylsä, se varmasti osoittautuu yllättävän mielenkiintoiseksi ja voin tuntea oloni tyytyväiseksi kun kaikesta huolimatta katsoin sen. No ei se ihan niin mennyt. Tyytyväisyyttä kieltämättä tunnen, sillä Lincolnin jälkeen olo on vähän sama kuin maailmanpyöräkierroksen jälkeen: tein jotain, mitä en oikeasti uskonut tekeväni, kärsin ja selvisin, enkä kuollut tylsyyteen - tai maailmanpyörän tapauksessa siis kauhuun.

Steven Spielbergin viimevuotinenkin Oscar-ehdokas Sotahevonen oli toki umpitylsä ja aivan liian pitkä, mutta Lincoln pesee kiistatta tylsyydessään kaikki aiemmin näkemäni tylsät leffat. Mutta ei se silti aivan läpimätä tapaus ole. Uskon jopa, että maailmassa saattaa olla ihmisiä, jotka eivät pidä elokuvaa tylsänä. Itse jaksoin olla elokuvasta kiinnostunut ensimmäisen puolen tunnin ajan, eli suunnilleen niin kauan kuin sateenkaaren värinen slushini kesti. Sitten vaivuin kärsimyksen syövereihin tunniksi ja tylsyys äityi niin pahaksi, että tekstasin leffateatterista ystävälleni. (Tätä ei siis tapahdu koskaan.)

Puolentoista tunnin jälkeen leffa kuitenkin kääntyi jostain ei-selvästi-havaittavissa-olevasta syystä nousuun ja kiinnostuin uudelleen. Hahmot alkoivat saada viimein muutakin kuin poliittista syvyyttä ja viimeisen tunnin ajan seurasin tapahtumia melkein kiinnostuneena. Loppu olikin sitten jo yllättävä (lähinnä tietysti sen takia, että olen Amerikan historiasta aivan pihalla).

Ai juoni vai? Presidentti Abraham Lincoln (Daniel Day-Lewis) haluaa jyrätä läpi toivottomalta vaikuttavan perustuslain kolmannentoista lisäyksen, joka mahdollisesti lopettaisi Yhdysvaltain sisällissodan ja mikä tärkeintä, lakkauttaisi orjuuden koko maassa. Saadakseen lisäyksen läpi Lincoln tarvitsee tietyn määrän ääniä ja niitä lähdetään hankkimaan lahjomalla. Toisin sanoen elokuva koostuu loputtomasta poliittisesta jorinasta tuon yhden lisäyksen ympärillä. Loppua kohti lisäyksestä aletaan keskustelun ohella huutaa, mikä varmaankin herätti minut tylsyyshorroksestani. Viime vuoden Oscar-ehdokkaista leffa toi mieleeni samaan aikaan Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojan, joka on samalla lailla tylsä, pimeä ja lisäksi aivan sekava, sekä Moneyballin, joka koostuu pelkästään loputtomasta baseball-jorinasta, mutta ei silti ole ollenkaan tylsä.

Leffa luo mukavan jatkumon Django Unchainedille, jonka tapahtumat sijoittuvat vain muutamaa vuotta aiempaan Amerikkaan ja joka käsittelee hieman samoja teemoja, joskin aivan eri näkökulmasta. Näiden kahden leffan ansiosta en ole enää ihan niin pihalla Amerikan historiasta kuin ennen!

Lopuksi haluan pahoitella, että pahoitin mielenne tylsällä leffalla (tai haukkumalla sitä, jos sattuisitte siitä tykkäämään) vuoden vaaleanpunaisimpana päivänä. Katsokaa tänään Valentine's Day ja halikaa tovereitanne! Hyvää ystävänpäivää!

Lemmenlukkoja Prahassa.