Helmikuun (v)aatteet

Ja niin hujahti helmikuu. Nähtyään kuvakoosteen tammikuun asuistani Armani tokaisi armanimaiseen tapaansa: "Sullahan on samat vaatteet joka päivä". Tarkalleen ottaen se ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta totta on, että kylmyys saneli tammikuussa rajat vaihtelulle, sillä valikoimassani on vain kaksi lämpimäksi laskettavaa vaatetta. Niinpä helmikuun helteiden - hah, melkein - saavuttua oikein yrittämällä yritin luoda pukeutumiseeni vaihtelua. Lopputuloksen näette yllä. Ilahduttavaa kyllä, onnistuin helmikuussa pukeutumaan ja poistumaan kotoa huomattavasti useammin kuin tammikuussa! (Bongaatteko muuten kuvasta Mustakaavun ja sen, missä vaiheessa kännykkäni oli huollossa? Mahdollista on myös kuvan perusteella selvittää, miksi vein kännykkäni huoltoon.)

Tällä hetkellä fiilis vaatteitani kohtaan on syvästi kyllästynyt, vaikka samoilla rytkyillä pitäisi pärjätä vielä maaliskuukin. Tammikuun huojennus ja mielen tyyneys vaatehuoneeseen astuessa ovat vaihtuneet "plääh, taas nää" -reaktioon. Näen päiväunia päivästä jona saan hakea kellariin karkotetut ystäväni takaisin uuden vaatevaraston valintaa varten.

Mielestäni on kuitenkin aika kummallista, että kahdessa kuukaudessa onnistun näin perusteellisesti kyllästymään 33 vaatteeseen. Valokuvat todistavat, että suurinta osaa vaatteistani olen ehtinyt kahden kuukauden aikana käyttää enintään kaksi kertaa. Vaatteita, joita olen käyttänyt vasta kerran, on niitäkin paljon. Vaatteita, joita en ole käyttänyt vielä kertaakaan on niitäkin vielä neljä. Mikä siis mättää?

No, epäilemättä se, että Henkkamaukka ja kumppanit ovat tehneet hyvää työtä kanssani pestessään vuosikausia aivojani uskomaan, että todellakin tarvitsen jotain uutta jatkuvasti. Halpamuotiketjujen myymälöihin tulee uusia vaatteita viikoittain ja jos niihin poikkeaa joka viikko, melkeinpä aina tarttuu jotain mukaankin. Raha ei nykypäivänä ole ongelma - kuten Rinna Saramäki toteaa Hyvän mielen vaatekaapissa, valinta tehdään nykyään uuden paidan ja pullakahvien välillä. Luultavasti pullakahveista saa pulittaa jopa enemmän.

Hyvä, tiedostan siis heikkouteni ja jatkan taistelua. Helmikuussa jouduin ikään kuin "pakosta" tekemään pari hankintaa, jotka söivät ikävän loven olemattomaan vaatebudjettiini ja onnistuivat piristämään mieltäni luvattoman paljon - kenkäkauppaan pääsy oli kuin huumetta narkkarille, vaikken edes ole mikään kenkäfriikki, ja onnistuin saamaan pienet kicksit jopa sukkahousujen ostamisesta!

Talvikenkäni siis räjähtivät täysin käsiin helmikuun aikana ja koska en varsinaisia kevätkenkiä edes omistanut, päätin sallia itseni korvata ne. (Päätelkää itse, mitä minusta kertoo se, että ostin syyskuussa talvikengät Citymarketista ja helmikuussa niiden levitessä totesin olevani tyytyväinen, että 17 euron kengät palvelivat niin hyvin. Sanokaa mitä sanotte, mutta uskoakseni tässä ajattelumallissa on aika monta asiaa pielessä...)

Me-ga-lo-maa-ni-nen lipsahdus vanhoihin tapoihin oli ostaa samalla toisetkin kengät, koska ne olivat halvat ja kivat ("katselin näitä jo syksyllä ja nyt ne on alessa!"). Kyseenalainen toki oli ostopaikkakin, mutta köyhänä opiskelijana en mitenkään pystynyt ostamaan  näitä aitoja Ten Points -kenkiä, joita Sokoksella fiilistelin, vaan jouduin tyytymään Skopunktenin kopioihin. Uudet sukkahousut puolestaan tarvitsen häihin huomenna ja tässä tapauksessa varaparin hankkiminen oli luonnollisesti jopa järkevää. En muuten ole koskaan erityisesti hankkinut sukkahousuja juhlia varten (minkä on kyllä huomannut!) ja odotan nyt mielenkiinnolla, muuttavatko juuri ostamani käsitykseni (ja Armanin käsityksen) sukkahousuista täysin. Aivan varmasti.

Helmikuun hankinnat

• Vaaleanpunaiset kengät Skopunktenista, 39,90 €. Halpakenkäketju, tuskin siis mitään tekemistä eettisyyden kanssa. Ketjun nettisivuilta tosin löytyy kattava "Meidän vastuumme" -osio, joten jonkinlaista yritystä ainakin on.
• Ruskeat buutsit Skopunktenista, 9,90 €.
• Pirkka-sukkahousut Anttilasta, 3,95 €. Ilahduttavaa, valmistettu Suomessa. Itse asiassa Pirkan sukkahousut valmistaa Nanso, joten ei mikään huono diili, eikä edes epäeettisimmästä päästä.
• Norlynin sukkahousut Anttilasta, 7,99 € (paree olla tajunnanräjäyttävät sukkahousut!). Myös valmistettu Suomessa, mahtavaa.
• Helmikuun vaatemenot siis 61,74 €. Vau, en uskalla edes kuvitella, paljonko vaatteisiin meni rahaa silloin kun vielä oikeasti ostin niitä. Puuvillan ryöstöviljelyä ei tuettu, mutta muuten ei menestyksekäs kuukausi. Kengätkin olisi saanut kirpparilta ja varmaan noilla eteisessä pölyttyvillä 125:llä parilla olisi jotenkin voinut tulla toimeen, vaikka kevätkengät puuttuivatkin...

Dallasin pilleridiileri

Dallas Buyers Club (2013)

Dallas Buyers Club, kuten myös Philomena, The Wolf of Wall Street ja 12 Years a Slave perustuu tositapahtumiin. Okei, kyseessä on virallisesti Oscar-trendi. Eletään 1980-lukua, HIV leviää villisti autuaan tietämättömien ihmisten keskuudessa jotka uskovat sen olevan ainoastaan homojen tauti. Jouduttuaan lääkärien käsiin aivan muista syistä, teksasilainen kovanaama Ron Woodroof (Matthew McConaughey) saa kuulla, että hänellä on jo aidsiksi kehittynyt HIV ja 30 päivää elinaikaa.

Woodroof ei aluksi ota koko diagnoosia todesta, koska hänellä ei ole kerrassaan mitään tekemistä homostelun kanssa. Olon käydessä kuitenkin yhä heikommaksi hän alkaa ottaa selvää taudista ja päätyy anelemaan pääsyä lääkekokeiluun, jossa testataan lupaavan AZT:n vaikutuksia HIV-potilaisiin. Söpö ja ymmärtäväinen naislääkäri (Jennifer Gardner) joutuu torjumaan Woodroofin, mutta hätä keinot keksii.

Muutaman viikon oma-aloitteisen AZT-kuurin jälkeen Woodroof on entistä enemmän romuna ja matkustaa vinkin saatuaan Meksikoon tutustuakseen uusiin hoitomuotoihin. Yllättäen tohtori (Griffin Dunne) toteaakin AZT:n olevan pahimmanlaatuinen myrkky ja laittaa Woodroofin sen sijaan proteiini- ja vitamiinikuurille, jonka seurauksena tämä on pian elämänsä kunnossa.

Woodroof vainuaa bisneksen ja alkaa salakuljettaa Yhdysvalloissa hyväksymättömiä pillereitä maahan. Liikekumppaniksi ryhtyy transsukupuolinen Rayon (yltiökaunis Jared Leto), jonka paikallistuntemus ja pehmeä ote saa liiketoimet kukoistamaan alta aikayksikön. Pian on syntynyt Dallas Buyers Club: klubi, jonka jäsenyys maksaa, mutta sen jälkeen pillerit ovat ilmaisia.

Kukoistava kilpaileva liiketoiminta ei kuitenkaan ilahduta FDA:ta (Food and Drugs Administration), jonka AZT-kokeilu kasvattaa jatkuvasti huonoa mainettaan. Niin päädytään jälleen kerran asetelmaan "hyvät kansalaiset vs. paha valtio".

Leffa on ihan kiinnostava katsaus siihen, että länsimaisen lääketieteen virallinen kanta ei ole aina ainoa ja oikea, ja että omilla aivoilla ajatteleminen saattaa joskus palkita ruhtinaallisesti. Jotain leffasta kuitenkin jää puuttumaan, eikä se suoraan sanoen ole tarpeeksi kiinnostava, tarpeeksi hyvä, tarpeeksi hauska, tarpeeksi masentava tai tarpeeksi erottuva, jotta suosittelisin sitä erityisesti katsomaan. Matthew McConaughey tekee vahvan roolityön ja osoittaa lahjakkuutensa, muttei pärjää Leonardo DiCaprion intensiiviselle Wolfielle tässä skabassa.

Dallas Buyers Club on Oscar-gaalassa ehdolla seuraavissa kategorioissa:

• elokuva
• miespääosa
• miessivuosa
• leikkaus
• alkuperäinen käsikirjoitus
• maskeeraus ja hiukset

Her(kkää!)

Her (2013)

Sanokaa nyt joku, etten ole ainoa, jolle tuli Her-leffan julisteen nähdessäni mieleen vain, että miksi, oi miksi Joaquin Phoenixilla pitää olla noin tyhmän näköiset viikset - ketä se hyödyttää mitenkään? Pelkästään viikset saivat minut ennakkoluuloiseksi tätä elokuvaa kohtaan siinä vaiheessa kun en vielä tiennyt siitä mitään. Elokuvaa katsoessani olin kuitenkin lopulta kiitollinen viiksistä. Joaquin Phoenixin edellinen suuri ja varsin mieleenpainuva rooli nimittäin oli Philip Seymour Hoffmanin rinnalla elokuvassa Mestari. Phoenixin Oscar-ehdokkuudella palkittu roolityö oli suorastaan häiritsevä ja saan vieläkin kylmänväreitä ajatellessani sitä. Theodore Twomblyn viikset Herissä tekevät heti selväksi, ettei kyseessä ole Mestarin Freddie Quell, vaan aivan eri tyyppi.

Theodore on herkkä mies (muttei mikään nössö, sanotaan se nyt heti alkuun), joka on tehnyt herkkyydestä elantonsa. Hän nimittäin kirjoittaa rakkauskirjeitä toisten puolesta. Muutaman vihjesanan ja valokuvan perusteella Theo luo suuria tunteita ja rakentaa yhteisiä historioita. Ja kuten tällaisesta alkuasetelmasta melkein saattaa päätellä, Theon oma yksityiselämä ei ole kovin onnellisella tolalla. Ero pitkäaikaisesta rakastetusta ja vaimosta (Rooney Mara) on vireillä, mutta eropapereita Theo ei ole vielä suostunut allekirjoittamaan. Unettomina öinä, joita kaikesta päätellen on usein, Theo hakee lohtua puhelinseksistä muiden unettomien kanssa. Ja onneksi videopelit ovat kehittyneet huippuälykkäiksi lähitulevaisuudessa, johon leffan tapahtumat sijoittuvat.

Yksinäisyytensä turhauttamana Theo päättää kokeilla maailman ensimmäistä pitkälle kehittynyttä keinoälyä ja asentaa skeptisenä koneelleen käyttöjärjestelmän. Äkkiä hän löytää itsensä juttelemasta eloisan, älykkään, huumorintajuisen ja seksikkään kuuloisen Samanthan (Scarlett Johanssonin ääni) kanssa. Keinoäly lyö Theon ällikällä, se on aivan kuin oikea ihminen, vain ilman kehoa.

Samantha tekee Theosta onnellisen, järjestelee tämän asiat tietokoneen sisällä parhain päin ja toimii aluksi ikään kuin sihteerinä ja life coachina. Pian Theo ja Samantha kuitenkin jo kutsuvat suhdettaan seurusteluksi ja käyttöjärjestelmästä tulee jopa mustasukkainen. Tässä piilee keinoälyn traagisuus: kun luo jotain niin toimivaa, että se on melkein kuin aito, se alkaa kaivata aitoutta, eli ruumista ja kosketusta. (Vähän niin kuin, krhm, anteeksi nyt vaan taas Stephenie Meyer -viittaus, Vaeltaja Vieraassa.) Tai siis ainakin jäljitellä vahvasti kaipauksen tunnetta, sillä eihän se tosiasiassa mitään tunne. Vai..?

Keinoälyn keinotekoisuus on vaikea pitää mielessä koko ajan, koska se käyttäytyy niin inhimillisesti ja jopa tekee aika höpsöjä ihmismäisiä virhearvioita parisuhteeseen liittyen. Scarlett Johanssonin ääni on niin eläväinen ja täynnä persoonaa, että Samanthaa alkaa väkisinkin ajatella oikeana naisena, joka on jäänyt tietokoneen sisään loukkuun. Keinoälyt ovat muidenkin ihmisten mielestä niin tosia, että käyttöjärjestelmän kanssa seurustelemisesta aletaan nopeasti puhua ihan normaalina asiana.

Her on visuaalisesti pehmeä ja herkkä, mikä osaltaan vahvistaa tunnetta siitä, että kyseessä on hyvin feminiininen leffa, aina nimestä tunteelliseen päähenkilöön saakka. Theo on elokuvissa harvinainen mieshahmo, joka pitää puhumisesta, ilmaisee tunteitaan (ja muiden tunteita) lahjakkaasti, jolla on naispuolinen ystävä ja jonka hoivavietti herää hänen kohdatessaan pienen kiroilevan videopelihahmon. Henkilökohtaisesti pidän Heriä tähän mennessä parhaana näkemistäni Oscar-ehdokkaista, mutta epäilen sen mahdollisuuksia pystimarkkinoilla vahvasti.

Leffa on siis ehdolla seuraavissa kategorioissa:

• elokuva
• alkuperäinen käsikirjoitus
• musiikki
• kappale
• lavastus

Ps. Joaquin Phoenix rulaa!

Kaksi maailmaa rinnakkain

Philomena (2013)

Kuten 12 Years a Slave ja The Wolf of Wall Street, myös Philomena perustuu tositapahtumiin. Sattumaa vai Oscar-trendi? Myös tätä elokuvaa on laajalti kehuttu (Rotten Tomatoesissa 92% arvioista positiivisia) ja Oscar-ehdokkuuksiakin se on kerännyt neljä.

Philomena valikoitui plussapäivän leffaksi sillä perusteella, että pari edellistä Oscar-ehdokasta olivat niin mieskeskeisiä, että kaipasin pitkästä aikaa naisnäkökulmaa. Elokuvan aihe onkin perinaisellinen - joskin tapahtumat näyttäytyvät enemmänkin mieshahmo Martinin (Steve Coogan) näkökulmasta käsin. Kyse on mitä suurimmissa määrin katolisen kirkon naisille tekemistä vääryyksistä.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin irlantilaisrouva Philomena Lee (Judii Dench) tunnustaa tyttärelleen synnyttäneensä aikanaan luostarissa pojan, jonka nunnat ovat pahemmin äidiltä kyselemättä antaneet adoptoitavaksi, ja josta Philomena ei sen jälkeen ole kuullut pihaustakaan. Tytär törmää juhlissa vastikään potkut saaneeseen tiedottaja-journalisti Martin Sixsmithiin ja ehdottaa tälle "human interest" -jutun tekemistä äidistään. Lopulta Martin ja Philomena päätyvät yhteiselle matkalle Yhdysvaltoihin etsimään Philomenan kadonnutta poikaa. Martinille etsintä on ennen kaikkea työtä, mutta kun se sitten tuottaa eräänlaisen tuloksen, joutuu hän kohtaamaan Philomenan ihmisenä, ei vain juttunsa rakennusaineena.

Leffa rakentuu pitkälti Martinin ja Philomenan hahmojen varaan. He edustavat kahta erilaista maailmaa ja aikaa, mennyttä ja nykyistä. Martin on bisnesorientoitunut ateisti/agnostikko, kyyninen ja päättäväinen, sivistynyt, aikaansaava, vaativa ja oikeuden puolesta taisteleva. Philomena puolestaan on kiltti, romanttinen, hupsu, uskovainen, kiitollinen ja anteeksiantavainen. Martin suorastaan pyörittelee henkisesti silmiään Philomenan tavalle nähdä maailma ja loppua kohti hahmojen eroavaisuudet johtavat yhä useampiin konflikteihin.

Philomena tuntuu Oscar-ehdokaslistassa vähän täytematskulta. Leffa on ihan hyvä, mutta lopulta aika laimea katselukokemus. Ehkä se johtuu siitä millaisia käänteitä elokuva saa ja millaisia sen olisi odottanut saavan, tai siitä, että vaikka kadonneen pojan etsinnästä olisi saanut aikaan vaikka minkälaisen jännärin, leffa päättää kuitenkin pysytellä visusti hidastempoisen draaman tasalla - tai siitä, että Philomena, jonka mukaan elokuva on nimetty, ei ole kovin vahva henkilöhahmo, toisin kuin olisi odottanut.

Leffa on Oscareissa ehdolla seuraavissa kategorioissa:

• elokuva
• naispääosa
• sovitettu käsikirjoitus
• musiikki

Raha, valta ja villit naiset

The Wolf of Wall Street (2013)

Olin viime viikolla Oscar-ahkera ja ehdin käydä plussapäivänä katsomassa tämänkin. Melkoinen saavutus - sai siinä kolmessa tunnissa Tuttifrutti Smoothie Mix kyytiä! Elokuva kuuluu siihen kategoriaan, josta totean kysyville: "Ihan kiva" ja häpeän sitten sitä, koska kaikesta päätellen tarkoituksena on ollut aiheuttaa huomattavasti voimakkaampia reaktioita. Leffa vain ei kosketa omaa elämismaailmaani mitenkään, eikä siinä niin ollen ole yhtään samaistuttavaa hahmoa.

Tästä huolimatta viihdyin kyllä leffateatterissa, vaikka elokuva syyllistyykin törkeään ylimitoitusrikkeeseen. Leffa on hauska, viihdyttävä, kiinnostava, mukaansatempaava ja seksikäs. Mieleeni tuli yhdistelmä Wall Streetiä (tai mahdollisesti Wall Street 2:a, koska en muista olenko nähnyt ykkösen) ja Jobsia.

Leonardo DiCaprio tekee vahvan ja ammattitaitoa uhkuvan roolin Jordan Belfortina, jonka ympärillä koko elokuva pyörii. DiCaprio on läsnä lähes jokaisessa leffan kohtauksessa ja puhuu uskomattoman paljon. Jonah Hill puolestaan on jälleen kerran vakuuttava (ja uudenlainen hahmo aiempiin esittämiinsä verrattuna) ja myös nyt toista kertaa Oscar-ehdokkaana. The Artistista  parhaan miespääosan Oscarin pokannut Jean Dujardin tekee leffassa hilpeän ja karismaattisen roolin sveitsiläisenä pankkiirina.

Kuten 12 Years a Slavekin, The Wolf of Wall Street perustuu tositapahtumiin ja päähenkilönsä kirjoittamaan kirjaan.

Jordan Belfort ehtii olla yhden päivän meklarina Wall Streetilla ennen kuin "musta maanantai" tekee lopun hänen urastaan. Belfort on nöyrä nuori mies ja valmis vaikka menemään varastotöihin, mutta vaimo (Cristin Milioti) kannustaa häntä tavoittelemaan unelmaansa ja tarjoaa Jordanille täyden tukensa. Niinpä tämä päätyy myymään penniosakkeita, joilla ei perinteisesti rikastu kumpikaan: ostaja tai myyjä. Wall Street -kokemuksensa avulla Jordan kuitenkin tekee osakkeiden puhelinmyynnistä taidetta ja tienaa pian niin paljon, että voi jättää firman ja perustaa oman. Mukaan lähtee kaikin puolin limaisen, mutta innokkaan oloinen Donnie Azoff (Hill), josta tulee Jordanin oikea käsi.

Tästä eteenpäin leffa on naisia, rahaa, hauskanpitoa, laittomuuksia jotta voitaisiin hankkia lisää rahaa, naisia, huumeita ja hauskaa. Avioerohan siitä seuraa, mutta ei huolta, sillä seuraava pupunen (suloinen ja sähäkkä Margot Robbie) on jo jonossa rouva Belfortiksi. Lopulta FBI kiinnostuu Jordanin touhuista ja viimeinen tunti elokuvassa on vähän vähemmän hilpeä ja kenties turhan pitkitetty.

Kuten sanottua, elokuvan parissa kyllä viihtyy, mutta mitään järisyttävää ihastusta en kokenut. Luin juuri Nytistä, että The Wolf of Wall Street rikkoi kiroiluennätyksen, jota aiemmin piti hallussaan Summer of Sam vuodelta 1999. Leffassa nimittäin sanotaan 506 kertaa f*ck (kuka näitäkin työkseen laskee?)! Kummallista kyllä hämmästyin. Totta, nyt kun alkaa miettiä niin tottahan elokuvassa kiroillaan paljon, mutta ehkä sitä tapahtuu niin paljon, että sille tulee immuuniksi.

The Wolf of Wall Street on Oscareissa ehdolla seuraavissa kategorioissa:

• elokuva
• ohjaus
• miespääosa
• miessivuosa
• sovitettu käsikirjoitus

Kysymyksiä ja tunnustus

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa heitti minua äkkiarvaamatta kysymyshaasteella, jota jouduin pohdiskelemaan useamman päivän. Kun sen kimpussa ähersin, ehti myös HeidiBee pommittaa minua kysymyksillä. Kimppadiilinä kysymysten kanssa tulee kukkatunnustus. Kiitos ja olkaa hyvä! Suuntaan kysymykseni (alempana vastausten jälkeen) tunnustuksineen Retalle, Culturellelle, Tuijalle ja Mari A:lle.

1) Jos sinulla olisi juuri nyt mahdollisuus matkustaa aivan minne tahansa, minne lähtisit? Miksi?

Monimutkainen kysymys. Kenen kanssa? Saisinko valita vuodenajan joka perillä olisi? Saanko valita paikan jonne pitäisi lentää, vaikka en tosielämässä suostu lentämään? Onko käytössä tarpeeksi hypoteettista leikkirahaa jos päätän matkustaa shoppailuparatiisiin, vai pitääkö pärjätä tällä hetkellä tilillä olevilla? No, liikaa ajattelematta haluaisin käydä New Yorkissa (pääseehän sinne toki laivallakin jos rahaa ja aikaa piisaa...) ja nähdä kaikki telkkarisarjoista ja kirjoista tutut mestat. Kuulemma newyorkilaiset ovat ystävällisiä, siellä puhutaan kieltä jota osaan ja kaupunki ei koskaan nuku.

2) Haluaisitko suositella joitakin seuraamiasi blogeja - muita kuin kirjablogeja?

Project 333 -blogia olen lueskellut ahkerasti viime aikoina, ilmeisestä syystä. Usko, toivo ja Pakkaus naurattaa aina, samoin Paskat kirppislöydöt. Project Mamaa päädyin jotenkin lueskelemaan tappaessani harjoittelussa aikaa lukusalin tiskillä ja viehätyin sen informatiivisuudesta, napakkuudesta ja huumorista. Ideas, items & issues on muuten vaan ihan tosi kiva! Tässä siis joitain, joilla ei ole mitään tekemistä kirjojen kanssa.

3) Onko kirjahyllysi järjestetty jonkin tietyn systeemin mukaan?

Hmm. Vaikea tämäkin. Missään nimessä se ei ole sattumanvaraisen roiskimisen tulos, mutta logiikkaa voi ulkopuolisen olla vaikea ymmärtää. Luonnollisesti saman tekijän kirjat ovat vierekkäin, yleensä ilmestymisjärjestyksessä mikäli niiden ulkoinen habitus ei toista vaadi. Lisäksi kirjat ovat jotenkin löyhästi teemojen (esim. chick lit, nuortenkirjat, "aikuisten kirjat" kuten Jonathan Franzen, Lionel Shriver ja muut "vakavasti otettavat") sekä niiden tärkeysasteen (rakastan/en ole lukenut/pakko säilyttää vaikken rakasta), koon (pokkarit omalla hyllyllään paitsi jos samalta kirjailijalta on "täysikasvuisiakin" teoksia, joiden vieressä pokkari saa silloin olla) ja kunnon (poistokirjat piilossa omalla hyllyllään lattianrajassa, koska ne ovat niin rumia) mukaan järjestyksessä. Monesti kirjojen "luokitukset" ovat päällekkäisiä - ihan kuten kirjastossa - ja niiden sijoittaminen aiheuttaa hieman päävaivaa. Aina joskus siirtelen niitä, mutta lopputulos ei voi koskaan olla täysin tyydyttävä.

4) Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?

Tämäpä vaikea. Sitä luulisi, että sellaisia henkilöitä on maailmankirjallisuus pullollaan, mutta kun aloin silmäillä kirjahyllyäni, en löytänyt edes suosikkikirjoistani paljonkaan ystäväainesta. Tv-sarjoista näitä olisi paljon helpompi keksiä: Veronica Mars tietysti, Gilmoren tyttöjen Rory ehdottomasti - ja tietysti Lorelai, koska näitä kahta ei voi erottaa. Lorelai tosin puhuu tosielämän henkilöksi ihan liikaa ja liian vähän kirjoista, mutta on tytärtään seikkailunhaluisempi ja jännittävämpi noin muuten. Kymmenen tai viidentoista vuoden päästä haluaisin myös olla Täydellisten naisten kaveripiirissä, siitäkin huolimatta että riski tulla tapetuksi, petetyksi, huijatuksi, erota, alkoholisoitua, joutua tornadon pyörteisiin tai tehdä itsemurha olisi melkoisen suuri... Mutta siis... niin. Ehkäpä Kuutamolla-kirjan Iiriksen kanssa meillä voisi olla jotain yhteistä, kunhan tämä vain malttaisi pitää näppinsä erossa aviomiehestäni (grr!).

5) Mikä on bravuurisi keittiössä?

En jaksa pelleillä ruoan kanssa i.e. panostaa siihen, koska oli mitä oli, se katoaa Armanin kitaan viidessä sekunnissa, minkä jälkeen sieltä mahdollisesti kuuluu: "Aiotko sä syödä ton?". Mustakaavun mielestä bravuurini on tomaattinen ja juustoinen makaronilaatikko.

6) Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?

Kahviin, jota latkin sekä herätäkseni, huvikseni että janoon.

7) Onko jokin elokuva tai tv-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?

Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County). Bubblin' under: Yli aidan (Over the Hedge), joka tosin perustuu sarjakuvaan, mutta on elokuvana jos ei suorastaan parempi niin edukseen erottuvalla tavalla erilainen.

8) Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?

En koskaan perehdy uutuuskirjojen tarjontaan etukäteen: bongaan ne vasta kun ne jo näkyvät kirjakauppojen mainoksissa, kirjablogeissa tai kirjastossa. Nyt tein poikkeuksen ja silmäilin uutuuskirjalistaa ihan tätä kysymystä varten. Mitään erityisen kiehtovaa en löytänyt, mutta odotan saavani käsiini Jonas Gardellin "AIDS-trilogian" toisen osan, koska luin ensimmäisen juuri joululomalla, sekä Salla Simukan Lumikki-trilogian kolmannen osan. Uutuuskirjalistalta bongasin myös kotimaisessa kirjallisuudessa uuden teeman: perhesurmat. Se kiehtoo, koska kaikki kamala, synkkä ja kyyneleitä lietsova kiehtoo minua aina.

9) Onko lukemisesi suunnitelmallista? Menetkö kirjastoon tarkan kirjalistan kanssa, listaatko kirjakatalogeista 'must read' -luettelon tms? Vai luotatko enemmän sattuman voimaan ja nappailet kiinnostavia kirjoja lukupinoon sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan?

Hyvin harvoin, ehkä kerran vuodessa, tulee eteen tilanne, etten löydä kirjastosta mitään innostavaa luettavaa. Yleensä ottaen mentaalisessa listassani, joka paisuu ties mistä, mainoksista, blogeista, suosituksista, aihepiireistä, ideoista, vihjeistä, on jatkuvasti loputon määrä kirjoja ja jos niistä ei yhtään löydy kirjastosta, on kyse siitä, etten jonkin aivoblokin vuoksi tajua mennä oikeille hyllyille. Elämässäni ei siis oikein ole tilaa varsinaisille lukusuunnitelmille - toki edellämainittu sinänsä on "suunnitelma", mutta hyvin epäsuunnitelmallinen sellainen.

10) Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkä huomaa kantta ollenkaan?

Pinkki on aika takuuvarma huomionherättäjä, mutta muuten en osaa yhtään kiteyttää. Arvostan monenlaisia erilaisia piirteitä kansissa, mutta eniten pidän sellaisista, joista näkee, että ne on räätälöity nimenomaan kyseistä kirjaa varten. Minuun vetoavia kansia on ollut esimerkiksi Laura Paloheimon kirjoissa Klaukkala ja OMG, Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapissa, Mathias Malzieun Sydämen mekaniikassa, Terhi Rannelan Scarlettin puvussa sekä Twilight-saagassa, sillä kaikki sarjan kannet kuvaavat jollain lailla kirjojen teemoja.

HeidiBeen kysymykset:

1. Kova vai pehmeä?

Kirjoista lienee kyse? Kova jos saan valita omaan hyllyyn, kirjastosta pehmeä laukun pohjalle pyörimään.

2. Klassikko vai uutuus?

Uutuus.

3. Kotimainen vai ulkomainen?

Ulkomainen.

4. Käännettynä vai alkuperäiskielellä?

Suomeksi.

5. Kotona vai matkalla?

Aina mukana.

6. Fakta vai fiktio?

Fiktio.

7. Yksi kerrallaan vai pinosta valikoiden?

Pinosta valikoiden.

8. E- vai ääni?

Ääni!

9. Laina vai omistus?

Molemmat, mutta enimmäkseen laina.

10. Netti vai divari?

Divari.

Omat kysymykseni:

1. Kenen romaanihenkilön kanssa voisit mennä naimisiin?

2. Kuka olisi luotettava ystävä, jolle kertoisit kaikki salaisuutesi?

3. Kenen kanssa olisi hauska matkustella?

4. Kenen jaaritukset pitkästyttäisivät sinua?

5. Ketkä kirjalliset hahmot eivät saaneet toisiaan, vaikka olisi ehdottomasti pitänyt?

6. Suositko lukiessasi tiettyjä nautintoaineita, ruokia, karkkeja tai juotavaa?

7. Jos kirjassa on paljon kirjoitus- tai asiavirheitä, alkavatko sormesi syyhytä niin, että lopulta on pakko alkaa korjata niitä?

8. Paras lukupaikka ikinä?

9. Oletko joskus ostanut vaatteen vain siksi, että se tuo mieleesi jonkun romaanihenkilön tai kirjan miljöön?

10. Millaiset miljööt romaaneisssa viehättävät?