torstai 14. helmikuuta 2013

Ihan mukavaa höttöä


32/365
21 tapaa pilata avioliitto (2013)

Poikkesin hetkeksi Oscar-ehdokasleffojen kimpusta suorastaan hämmästyttäville urille ja kävin katsomassa tuoreen kotimaisen komedian elokuvateatterissa. On äärimmäisen harvinaista, että viitsin vaivautua liikkeelle suomalaisen elokuvan takia. Tykkäsin kuitenkin ohjaaja Johanna Vuoksenmaan tv-sarjoista Klikkaa mua ja Tahdon asia niin paljon, että kerrankin lähdin lupaavan trailerin matkaan.

Sanna (Armi Toivanen) tekee erotutkimusta, eli seuraa työkseen aviopareja häistä eroon - ja eroon kaikki hänen tutkimansa liitot ilmeisesti päättyvätkin. Pariskunnat osallistuvat tutkimukseen, koska uskovat olevansa poikkeus. Sanna on vanhempiensa eron ja työnsä myötä päätynyt siihen lopputulokseen, etteivät rakkausavioliitot yksinkertaisesti toimi. Niinpä hän harrastaa vain yhden illan juttuja, mieluusti mahdollisimman vahvassa humalassa. Sannan ystävä Aino (Essi Hellén) puolestaan on täysin päinvastainen hörhö, joka ennustaa itselleen romantiikkaa radiosta ja keittokirjoista ja haluaa vauvan ja miehen, ihan sama missä järjestyksessä, kunhan se tapahtuu nopeasti. Kun Sanna sitten päätyy sänkyyn yhden tutkimuskohteensa kanssa tämän erottua, hän ei enää saakaan miestä mielestään ja päätyy rikkomaan yhden kerran periaatettaan.

Leffa liikkuu samojen teemojen parissa kuin Klikkaa mua ja siinä on viehkeää kesätunnelmaa, mielenkiintoinen naispäähenkilö ja kiinnostavia aviopareja. Odotin kuitenkin huikean trailerin perusteella sitä, että olisin kiemurrellut leffateatterin lattialla kippurassa ja ulvoen naurusta. Valitettavasti melkein kaikki hauskat kohdat olikin jo leikattu traileriin, eivätkä ne päässeet leffassa enää yllättämään.


2 kommenttia:

  1. Haha, oon menossa tänään katsomaan tätä, kun kaveri suostutteli mukaan :D Tosi harvoin katson leffateatterissa mitään Suomi-leffoja, kun suurin osa niistä on joko masentavia tai umpihökelöitä tai ehkä molempia, harva komediakaan jaksaa hirveästi naurattaa. Mutta saa nähä, mitä tykkään :)

    Tosi kiva blogi sulla muuten, leffajuttuja on aina mukava lukea, kun itelläkin tulee tosi usein käytyä leffassa :)

    VastaaPoista