Klassista kohellusta ja liian hyvää piirakkaa

Lemmikkien salainen elämä (The Secret Life of Pets) (2016)

No niin, kuten on monesti todettu, en käy juurikaan katsomassa animaatioelokuvia (enkä sen puoleen katso niitä kotonakaan). Aina kun katson sellaisen, ajattelen kuitenkin, että pitäisi katsoa enemmänkin. Animaatioelokuvat ovat hauskoja, oivaltavia ja hyväntuulisia. Jotkut ovat jopa erittäin kunnianhimoisia ja syvällisiä, kuten Inside Out - mielen sopukoissa. Yksi suuri syy sille, ettei animaatioita tule käytyä katsomassa on se, että niistä on tuskallisen huonosti tarjolla alkukielisiä 2D-näytöksiä. Joskus sellaisia ei ole ollenkaan. Se, että sain aikaiseksi käydä katsomassa Lemmikkien salaisen elämän, olikin poikkeuksellista ja elokuvateatteri Niagaran ansiota. Yhtä porukkaa lukuun ottamatta pienehkö yleisö koostui kokonaan aikuisista, mikä oli positiivinen asia. (Negatiivinen sen sijaan oli, että sen yhden porukan aikuinen luki lapsille kaikki tekstitykset ääneen koko leffan ajan. Paikan vaihdolla siitäkin selvittiin ilman että päitä putoili.)

Elokuva osoittautui aika lailla sellaiseksi peruskohellukseksi, joita en ole erityisen kiinnostunut katsomaan. Kuitenkin, koska leffateatterissa lähes mikä tahansa elokuva on hyvä, tempauduin toki mukaan ja nauroinkin parissa kohdassa. Vaikka aihepiiri oli kiinnostava ja eläimet söpöjä, ei toteutus päässyt lähellekään viime vuosien huippuanimaatioiden tasoa. Tarina sekoittelee aineksia perinteisistä eläinleffoista kuten Kotia kohti ja viljelee eläimiin liittyviä kliseitä minkä ehtii. Vanhemmista antropomorfistisista Disney-leffoista poiketen elokuva kuitenkin tekee pilaa eläinten eläimellisyydestä. Koirat on geneettisesti ohjelmoitu juoksemaan pallojen perässä ja jahtaamaan perhosia. Kissat taas ovat juonikkaita ketkuja, mutteivät voi vastustaa lattialla liikkuvaa valoa.

Tarinan pääosassa on Max, pieni koira, joka asuu New Yorkissa omistajansa Katien kanssa, johon on aivan hulluna. Päivät pitkät Max odottaa Katieta oven takana ja iltaisin vaalii suhdettaan tähän. Max pitää itseään kaupungin onnekkaimpana koirana. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Katie raahaa kotiin valtavan löytöjärkäleen, Duken, jonka kanssa Max joutuu nyt jakamaan ruokansa ja omistajansa. Koirien yrittäessä juonitella toisensa pois kuvioista molemmat joutuvat hukkateille ja eksyvät kaupungin syövereihin. Seuraa erittäin klassista kohellusta ja kisailua kun karvakaksikko pakenee voimansa yhdistäen rankkuria. Turrikat turvautuvat suojaa etsien alamaailman väkeen, hylättyihin lemmikkeihin, jotka asuvat viemäreissä ja pyrkivät tuhoamaan ihmiskunnan(!). Ko-hel-lus-ta.

Leffa on kaikesta päätellen suunnattu nuoremmille katsojille kuin vaikkapa Inside Out ja perheen pienimmille se onkin ihan kelpo katselmus. Aikuisesta yleisöstä elokuva ei kirvoittanut kuin pari naurunhörähdystä, mutta Finnkinon päivänäytöksessä meininki olisi varmasti eri luokkaa. Yhteenvetona, leffasta ei ole juurikaan pahaa sanottavaa (paitsi että rankkurit vs. lemmikit -taisto on niin käsittämättömän kulunut juttu, ettei sitä olisi tarvinnut tässäkin leffassa toistaa kymmeneen kertaan!), muttei merkittävästi hyvääkään (paitsi että animaatioeläimet ovat söpöjä ja etenkin koiramainen luonne on vangittu Maxin hahmoon hyvin).

Lopuksi, tällä blogilla on nyt ehkä meneillään jonkilainen identiteettikriisi, jonka seurauksena se saattaa olla jonkin aikaa melkoinen sillisalaatti. Silläkin uhalla, ettei sillisalaatti tunnetusti ole joulupöydän suosikkiherkku, päätin jakaa kanssanne myös eilisen piirakkani reseptin. En uskalla edes kertoa miten lyhyessä ajassa piirakka oli kadonnut ja 4/5 siitä omiin kitusiini. Tästä tuli siis jopa liian hyvää. Yhdistelin reseptin Valion ja Kotikokin marjapiirakkaohjeista ja lopputuloksen pitäisi upota ainakin ihmisiin, jotka tykkäävät juustokakusta ja kirpeistä vadelmaherkuista. (Vadelmat voi toki vaihtaa kokonaan mustikoihin jos niin haluaa.) Kuten sanottua, yhdistelmä toimi täydellisesti. Resepti on myös gluteeniton ja takuulla epäterveellinen.

Gluteeniton tuorejuusto-marjapiirakka

Pohja

• 100 g voita
• 1 dl sokeria
• 1 muna
• 2 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta , esim. Semper (itse käytin Finaxia, joka rulaa!)
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte

• 2 dl pakastevadelmia
• 0,5 dl pakastemustikoita
• (½ dl) sokeria
• 2 munaa
• 200 g maustamatonta tuorejuustoa
• 2 tl vaniljasokeria

Valmistus

• Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää muna sekä jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi. Leivtä taikina voideltuun (Ø 24 cm) piirakkavuokaan.
• Levitä marjat ja sokeri piirakan päälle. (Alkuperäisessä ohjeessa sokeria oli puoli desiä, mutta ripottelin sitä vain vähän marjojen päälle, koska tykkään kirpeydestä piirakassa.) Sekoita munat ja vaniljasokeri tuorejuustoon. Kaada seos vuokaan.
• Kypsennä 200 asteessa n. 30 min.