Vuosittainen Halloween-elokuvakatselmuksemme järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja elokuvat olivat mahdollisesti vielä huonompia tai ainakin tilanteeseen sopimattomampia kuin viime vuonna. Hyviä kauhuleffoja on hirrrrvittävän (böö!) vaikea löytää, paitsi sellaisia, jotka kaikki ovat nähneet. Saa vinkata ensi vuoden varalle.
227. kulttuuriteko 29.10.2011
Rubber (2010)
Avomieheni näki paljon vaivaa löytääkseen parempia leffoja kuin viime vuonna, mutta ensimmäinen meni kyllä metsään ja pahasti. Kauhusta ei tässä ole tietoakaan, mitä nyt telepaattisia voimia omaava autonrengas räjäyttelee ihmisiltä päitä kattoon. Lisäksi leffassa on outo metafiktiivinen ulottuvuus kun leffan katsojat saavat seurata yleisöä, joka katselee tapahtumia kiikarilla. Vähän yli hilseen meni.
228. kulttuuriteko 30.10.2011
Ystävät hämärän jälkeen (Let Me In) (2010)
Muuten tämä oli varmasti illan paras elokuva, mutta ei kyllä ollenkaan pelottava. Aistin yleisössä hermostunutta liikehdintää loppua kohti ja omasta mielestänikin tämä tuntui aika pitkältä, etenkin kun juuri kirjan luettuani tiesin kuinka se loppuu. Kaikki ei tokikaan tapahdu leffassa samoin kuin kirjassa, ja koska kirjassa on kuutisensataa sivua, karkea arvioni olisi, että elokuvassa on noin 30 prosenttia kirjan sisällöstä.
Syy siihen, että katsoimme tämän "turhan jenkkiversion" emmekä sitä ruotsalaista "mestariteosta", oli se, että ystäväni oli jo nähnyt sen ja halusi vertailla sitä tähän. Olen kyllä vannoutunut amerikkalaisen elokuvan ystävä ja katson oikeastaan aika harvoin muualta tulevia leffoja (paitsi tietämättäni). Kun olin lukenut (ruotsalaisen) Ystävät hämärän jälkeen -kirjan juuri viikkoa aiemmin, huomasin kuitenkin heti tämän filmatisoinnin amerikkalaisuuden sanan varsinaisessa merkityksessä, ja se teki katselukokemuksesta hyvin outouttavan.
Leffassa on enimmän osan ajasta tunnelmallinen valaistus ja kaunis musiikki. Se on rakkaudella tehty ja lapsinäyttelijät ovat symppiksiä, mutta Halloween-iltaan se oli liian kesy. Tykkäsin tästä kuitenkin sen verran, että jos ruotsalainen versio todellakin on vielä parempi, se on myös aivan pakko katsoa.
229. kulttuuriteko 30.10.2011
Insidious (2010)
Kahden ei-pelottavan elokuvan jälkeen yleisö alkoi takoa lattiaa ja huutaa "Kauhua! Kauhua!". Monimutkaisen äänestysprosessin jälkeen päädyimme tähän Saw-ohjaajan uuteen tuotokseen. Se olikin ihan hyvä valinta, sillä mielestäni se oli illan pelottavin elokuva olematta samalla ihan hirveän hölmö. Leffassa on melkein loppuun asti mukavan leppoisaa draamaelokuvan tuntua, vaikka se lopulta meneekin Lasaruslapsi-touhuksi.
Juoni kuulostaa aika perinteiseltä. Perhe on juuri muuttanut uuteen kotiin kun yksi lapsista vajoaa yllättäen koomaan ilman mitään syytä. Samaan aikaan kotona työskentelevä äiti alkaa kuulla ääniä ja nähdä aaveita. Vaimo saa miehensä suostumaan uuteen muuttoon, mutta heti kättelyssä käy ilmi, ettei kummittelu ollutkaan talosta kiinni. Vaimo palkkaa paikalle jonkinlaisen meedion ja tämän hassut apulaiset, ja niin alkaa taistelu räyhähenkiä vastaan.
Vaikka kyseessä onkin hyvin klassinen tarina, se onnistui viihdyttämään hyvin ja myös pelottelemaan (ainakin minua) ilman ala-arvoista säikyttelymatskua. Ja leffassa näkyy myös pesukarhupehmolelu!
Evil Dead (1981)
En ehkä voi koskaan antaa anteeksi ystävälleni, joka toi tämän elokuvan mukanaan. Puoli tuntia meni, mutta sen jälkeen katsoin leffan silmät kiinni, välillä raottaen toista. Voin kertoa, että äänistä saattoi päätellä ihan tarpeeksi. En pelännyt, mutta tämän kaltaisen kauhuleffakuvaston katseleminen vain alkaa kuvottaa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti