keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Maailman ihanin tyttö

19. kulttuuriteko 19.1.2011
Maailman ihanin tyttö -näyttely @ TR1, Tampere


Sanoisin, että hieman vaikeaa lähteä kirjoittamaan valokuvanäyttelystä mitään. No, joka tapauksessa tämä Miina Savolaisen kymmenen vuoden aikana kuvattu näyttely on jonkin sortin pedagoginen projekti, jonka aikana hän on kuvannut lastenkodissa asuneita tyttöjä. Matka naiseuteen ja luonnon näyttäytyminen eräänlaisena turvapaikkana ovat valokuvien kantavia teemoja. Näyttelyn yhteydessä olisi mahdollista osallistua erilaisille luennoille, jotka mahdollisesti auttaisivat saamaan näyttelystä enemmän irti.
Kävin tämän katsomassa nyt ihan mielenkiinnosta, koska kävin katsomassa sitä myös joskus 2000-luvun alkupuolella, jolloin projekti ilmeisesti oli alkutekijöissään.Tällä kertaa mukana näytteillä oli myös valokuvissa esiintyviä pukuja, jotka on suunniteltu tyttöjen toiveiden perusteella.
Ei mulla nyt tällaisesta taide-elämyksestä ole erityisemmin sanottavaa. Klikkaa otsikkoa!

3 kommenttia:

  1. Mo! Hyvä blogi sulla luen sitä joka päivä. Tiesitkö että Anne Hathathaway on uusi kissanainen!

    VastaaPoista
  2. + mä oon katsonut jo 21 leffaa eli siis johdan!

    VastaaPoista
  3. Vai on? Oon kyllä ihan Annen fani nykyään. Onnea johtoasemasta! Yritän laajentaa kulttuuripiiriäni elävämmän taiteen puolelle, ettei tästä tuu ihan leffablogia. :)

    VastaaPoista