sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ei järjen häivää espanjalaisella

8. kulttuuriteko 9.1.2011
Aparecidos - Unohdetut (2007)

En osaa valita edes aloituslausetta. Vaihtoehtoja:
1. Eihän tässä ollu mittään järkeä!
2. Kaikkea sitä kirjastosta löytyykin!
3. Olisinpa käyttänyt tämänkin ajan Steinbeckiin.
4. Hitto mitä p*skaa.

Jooh. Alussa on sisko ja veli, jotka ovat tulleet lopettamaan aivokuolleen isänsä elämän. Kun isä puristaa poikansa kättä, tämä haluaa tietää isästään enemmän ja kiristää siskon lähtemään mukaansa lapsuudenkotiretkelle. (En tiedä mitä hän kuvittelee tyhjästä talosta löytävänsä.) Roadtrip alkaa ihan mukavissa merkeissä, mutta muuttuu pian matkaksi synkkiin perhesalaisuuksiin ja taisteluksi elämästä, tädää! Spoilerit alkavat tästä.

Veli löytää isänsä auton renkaan päältä päiväkirjan, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti, minuutti minuutilta verinen tapahtumasarja, joka tapahtui noin 20 vuotta aiemmin. Mukana on myös polaroid-kuvia ruumiista. Poikamaisen kiinnostuksen vallassa veli ohjaa siskon hotelliin, josta tapahtumasarja alkoi. Yöllä kuuluu murhahuoneesta ääniä ja sisarukset lähtevät pakoon, mutta tapahtumat seuraavat heitä. Aaveet hajottavat auton, mutta kukaan muu ei niitä näe. Murhaajaa ei nähdä, vaikka kummituksia kyllä piisaa, mutta tähänhän on tietenkin looginen ratkaisu. Hän on vielä elossa. Veli yrittää ja yrittää, mutta ei saa pelastetuksi 20 vuotta sitten kuolleita äitiä ja tytärtä. Onneksi kuitenkin raskaana olevan naisen vauva pelastui ja sehän oli tietysti veli itse, koska murhaaja oli sisarusten isä. Kyseessä oli jotain hyvin omituisia armeijan kokeita, joita voisi varmaan verrata natsien tekemiin ihmiskokeisiin. Loppu menee aivan täysin epäloogiseksi kun aivokuolleen isän aivotoiminta äkkiä vilkastuu ja hän päättää jostain täysin käsittämättömästä syystä viedä pojaltaan (joka ei siis ole hänen poikansa) hengen. Niinpä hän alkaa kummitella (vaikka on elossa!!!).

Ei mittään järkeä. Ihan totta. Kuva varmaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti