keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jätä väliin!

Neil Jordan: Ilmetty (2011)
Suom. Tarja Kontro
 
Tämä on juuri sellainen kirja, joka olisi viime vuonna jarruttanut blogini kirjoittamista, koska olisin ottanut paineita sen syväluotaavasta analysoinnista, vaikka minulla ei olisi ollut siitä mitään sanottavaa. En siis nyt analysoi sitä syväluotaavasti tai edes pintapuolisesti. Haluan kuitenkin varoittaa lukijoitani tarttumasta tähän kirjaan! Juoni vaikuttaa hyvältä ja Irish Timen mukaan se on "yhtä tyylikäs ja hiottu kuin parhaissa trillereissä". Luulen, että juuri trilleri-sana sai minut ansaan.

Luin tätä kirjaa melkein kuukauden. Jouduin palauttamaan sen kahdesti ja lainaamaan kolmesti taistellakseni väkisin sen loppuun. Ihan totta: älä tuhlaa aikaasi tähän! Sinä- ja hän-muotoiset kerronnat vaihtelevat hävittäen kertojan itsensä identiteetin kokonaan, ja koska ratkaisu kertoa tarina "sinälle" on niin perustelematon ja järjetön, ehdin unohtaa jokaisen hän-luvun aikana kuka sinä oikein olikaan. Aikatasoilla hyppelehditään kohtuuttomasti ja pedataan jonkin hirvittävän suuren salaisuuden paljastamista, mutta kun kaikki salaisuudet sitten paljastetaan, se tehdään niin lakonisesti ja ohimennen että lukijaa ei enää kiinnosta.

Pettymykseni toi mieleeni Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö -teoksen tuottaman tunteen. Siitä sanottiin: "Tarinassa on dekkarin piirteitä, mutta kerronta yltää dekkareita syvemmälle." Molempia kirjoja on siis väitetty jännittäviksi, jopa mysteeritarinoiksi, kumpaakin on hehkutettu ja palkittu, molemmat ovat ilmestyneet Likeltä ja molemmat ovat olleet suuria pettymyksiä. Usko siis ylisanoihin jos pidät yleensä samasta kuin kriitikot. Muuten usko minua.

Knoppi: Neil Jordan on ohjannut Anne Ricen kirjaan perustuvan leffan Veren vangit.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti