torstai 30. tammikuuta 2014

Iloton alku


12 Years a Slave (2013)

Kuten lupasin, pyöräytin tällä viikolla Oscar-vaihteen silmään ja kipitin katsomaan viime viikolla ensi-iltansa saanutta 12 Years a Slavea. Niagaran vitosen tiistai oli saanut liikkeelle melko joukon muitakin pakkasesta huolimatta.

Aistin tässä leffakokemuksessa nyt hieman samaa kaavaa kuin viime vuonna, jolloin Oscar-kilpajuoksuni käynnisti The Beasts of the Southern Wild. Sekin oli ennen Oscareita ehtinyt voittaa "kaikki mahdolliset" palkinnot ja niittää mainetta edellään. Kuitenkaan kumpikaan näistä leffoista ei vakuuttanut minua, ehkä osittain samoista syistä, vaikkei niillä juurikaan ole tekemistä keskenään. (Otsikoin BotSW:sta kertovan tekstini "Tyhmä bloggaaja käy elokuvissa" sen merkiksi, etten ymmärtänyt elokuvan hienoutta. Se oli viime vuoden ehdokkaista lyhyin, mutta tuntui yhdestä pisimmiltä.)

12 Years a Slave voitti parhaan draamaelokuvan Golden Globen ja Rotten Tomatoesin mukaan 96 % kriitikoiden arvioista oli positiivisia. Nyt elokuvalla on yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien neljä Viidestä Tärkeimmästä*, mutta silti - njääh.

Leffa perustuu tositapahtumiin ja Solomon Northupin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Northup oli vapaa afroamerikkalainen mies aikana, jolloin orjia vielä sai pitää Yhdysvalloissa. Hänet kidnapattiin vuonna 1841 ja myytiin orjaksi.

Aiemmin etuoikeutettua elämää viettänyt Solomon (Chiwetel Ejiofor) joutuu äkkiä keskelle kurjuutta ja saa kokea, miltä tuntuu tulla pidetyksi omaisuutena, jolle isäntä saa tehdä mitä mielii. Leffasta ei varsinaisesti käy ilmi, millainen Solomonin suhtautuminen orjiin ja orjuuteen oli ennen tämän kaappausta, mutta joka tapauksessa asetelma on mielenkiintoinen. Naisten asema on luonnollisesti vielä huonompi kuin miesten, sillä saastaisena ja alempana rotuna pitäminen ei suinkaan estä isäntiä raiskaamasta naisorjia toistuvasti hakkaamisen lisäksi. Toisaalta naisilla on myös pieni mahdollisuus selviytyä orjuudesta hankkiutumalla isännän kanssa naimisiin. Tuskin ihan helppo homma, mutta yksi tällainenkin naishahmo elokuvassa on.

Kaiken kaikkiaan elokuvaa kuvaa mielestäni aika hyvin sana iloton. Toivonpilkahduksia tai hopeareunuksia pilvien ympärillä ei juurikaan ole ennen loppua - joka voisi koittaa hieman aiemminkin. Ajan kulua on elokuvassa vähän vaikea hahmottaa, mikä tekee siitä jotenkin tuskastuttavaa katsottavaa. Kuluvat kaksitoista vuotta eivät katsojalle erotu mitenkään toisistaan. Vasta viime minuuteilla huomasin Solomonin hiuksiin ilmestyneen jossain vaiheessa harmaata. Varsinaisesta tylsyydestä ei elokuvan yhteydessä voida puhua, mutta ei se onnistu suuresti herättämään tunteitakaan. Suoraan sanoen taisin myös hetkeksi nukahtaa - taas.


Pituudesta puheen ollen, tehdäänpä tässä vaiheessa perinteinen kartoitus paras elokuva -kategorian ehdokkaiden kestosta!

  • The Wolf of Wall Street 3 h
  • 12 Years a Slave 2 h 14 min
  • Captain Phillips 2 h 14 min
  • Her 2 h 6 min
  • Dallas Buyers Club 1 h 47 min
  • Nebraska 1 h 45 min
  • Philomena 1 h 38 min
  • Gravity 1 h 31 min

Viime vuoden ehdokkaisiin verrattuna pituutta siis on leffoilla vähemmän, sillä vuonna 2013 ehdokkaista vain yksi kesti alle kaksi tuntia. Silloin pisin ehdokas tosin kesti "vain" 2 h 45 minuuttia. (Koko listauksen voit katsoa tästä.) Kenties "more is more" -ajattelu on jälleen hiljalleen väistymässä. Mielestäni kolmetuntisten elokuvien pitäisi olla Titanicin ja Sormusten herrojen kaltainen poikkeus, ei suunta johon ollaan yleisesti ottaen menossa. Totuus (jota vastaan toki on suotavaa hieman kamppailla) on, että ihmisten keskittymiskyky on koko ajan rajallisempi ympäröivien älyvempeleiden ja jatkuvan ajan hermolla pysyttelemisen vuoksi.

12 Years a Slave on ehdolla seuraavissa kategorioissa:
  • elokuva
  • ohjaus
  • miespääosa
  • miessivuosa
  • naissivuosa
  • sovitettu käsikirjoitus
  • lavastus
  • puvustus
  • leikkaus

*Viisi tärkeintä Oscaria ovat paras elokuva, miespääosa, naispääosa, naissivuosa ja miessivuosa. 12 Years a Slavessa ei ole naispääosaa. (Blogg. huom.)

4 kommenttia:

  1. Jotenkin minusta on tuntunut, että tämä saattaisi olla minun elokuvani. Mutta kuka tietää. Joskus tylsyys on vaan tylsyyttä, joskus se on kiehtovaa tylsyyttä. =D Tykkään melko usein historiallisista leffoista. Changeling, joka tuli vasta tv:stä, ja olen sen melkein loppuun asti katsonut, on ollut minusta todella hieno leffa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Angelina Jolie -Changeling? Se oli kyllä huippu, vainosi monta päivää mielen perukoilla. No kai nämä kaikki mielestäni tylsät leffat joku kokee omikseen. :D

      Poista
  2. Mainio projekti! Musta on tullut superlaiska leffakävijä, hävettää!... Tilannetta korjasin pari päivää sitten ja katsoin Dallas Buyers Clubin. Huh. Taas se kulunut lause, että pitäisi käydä enemmän. Ja valikoiden, eikä säntäillä vanhaksi menevien leffalippujen kanssa "vaan jotain kattomaan".

    Ja ps. Blogissani on haaste ja tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista