sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kun maailma on liikaa


180/365
Kaunis poikamme (Beautiful Boy) (2010)

Lörpöttelin aiemmin, etteivät draamaelokuvat oikein istu seuraan, vaan niitä pitää katsoa salaa yksin kotona. No, sanoista tekoihin. Kaunis poikamme on äärimmäisen yksin katsottava elokuva, eikä sovi tipan tippaa seuraan, ei niin minkäänlaiseen. Leffa kertoo vanhempien (Maria Bello ja Michael Sheen) surutyöstä sen jälkeen kun heidän teini-ikäinen poikansa (Kyle Gallner) on ryhtynyt kouluammuskelijaksi ja tappanut lopuksi itsensä.

Alun epäuskon jälkeen Bill ja Kate lähtevät ahdistavasta kodistaan pakosalle, ensin Katen veljen (Alan Tudyk) luo ja lopulta ihan minne tahansa muualle. Toisistaan jo aikojen saatossa pahasti etääntynyt pariskunta vaikuttaa melkeinpä löytävän toisensa surun keskellä, koska kenestäkään ulkopuolisesta ei ole ymmärtämään heidän kokemuksiaan. Miehen ja vaimon suruprosessit kulkevat kuitenkin aivan eri reittejä, eivätkä juuri risteä, mikä saa heidät pohtimaan, onko suhteella ainokaisen kuoleman jälkeen enää mitään pohjaa.

Leffassa esitetyt tunteet vaikuttavat hyvin realistisilta ja sitä katsoessa meinaa sydän pakahtua. Mysteeri ampumisen taustalla jää avonaiseksi kysymykseksi niin vanhemmille kuin katsojallekin, eikä massamurhaajaa hahmona opita tuntemaan kovinkaan hyvin. Näkökulma onkin selkeästi rajattu kertomaan siitä, mitä muun maailman hirviöinä pitämät vanhemmat kokevat tapauksen jälkeen. Hieman syvemmin ristiriitaiseen surutilanteeseen oltaisiin toki voitu paneutua. Välillä elokuvaa katsoessa voisi kuvitella vanhempien olevan kenen tahansa uhrin vanhemmat ja heidän mahdollisesti poikaansa kohtaan kokemansa negatiiviset tuntemukset sivuutetaan turhan helposti surun ja syyllisyyden noustessa etualalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti