lauantai 30. huhtikuuta 2011

Viimeinen nuortenkirjasarjani

107. kulttuuriteko 28.4.2011
Salla Simukka: Ylivalotus (2011)

Ylivalotus on Tapio ja Moona -sarjan viides osa. Luulen, että tämä on viimeinen suomalainen nuortenkirjasarja, jota luen tällä lailla. Viitisen vuotta sitten kun sarjan ensimmäinen osa ilmestyi, tunsin itseni jo hieman liian vanhaksi tähän maailmaan, jonka päähenkilöt olivat tuolloin 15- ja 17-vuotiaat. Sarja ei ole missään vaiheessa ollut mielestäni erityisen nerokas tai jännittävä, mutta päätin nyt lukea sen kuitenkin loppuun, koska kirjat ovat niin lyhyitä, ettei niihin paljon aikaa tuhraannu. Koko sarjan alkuidea on siis se, että 15-vuotias Tapio ystävystyy kaksi vuotta vanhemman Moonan kanssa protuleirillä. No onhan se vähän epätavallista. Tapiosta ja Moonasta tulee sielunsisarukset ja näissä viidessä kirjassa on seurattu heidän vaiheitaan yläasteella ja lukiossa. Itse ystävyyden puiminen on kuitenkin jäänyt välillä aika vähiin ja toisinaan - kuten tässä kirjassa - Simukka tyytyy vain kuvaamaan kahden ihmisen erillisiä elämiä, jotka pari kertaa ehkä yhdistyvät kahvikupposen ääressä. Muistaakseni osassa kirjoja tarinaa on kerrottu vuorotellen molempien näkökulmista. Tämän kirjan on kuitenkin Moona kaapannut täysin ja ystävyys Tapioon on pelkkä sivujuonne.

Merkittävä vika tässä sarjassa on se, että sitä on julkaistu kirja vuodessa -tahdilla viiden vuoden ajan, mutta sen henkilöiden elämä on on mennyt viiden osan aikana vain vuoden eteenpäin. Ongelmallista on myös se, ettei mikään kirjoista ole ollut niin mieleenpainuva, että edellisestä olisi muistanut jotain uuden ilmestyessä. Ehkä pitää lukea kaikki osat putkeen sitten kun ne ovat ilmestyneet.

Tässä kirjassa juoni on aika monisyinen. Moona on ihastunut Leoon, joka varmaankin pitäisi muistaa aiemmista kirjoista. Moonan kaveri Maija, joka on ollut Venäjällä vapaaehtoistyössä, palaa takaisin Suomeen ja on löytänyt uskon. Uskonasioita vatvotaan sitten samalla lailla kuin ihmissuhteitakin. Koin jotenkin aika epäkiinnostavana nuoren ateistitytön ylimalkaiset vatvonnat aiheesta, johon ei kukaan koskaan voi saada varmaa vastausta. Ehkä tämä ulottuvuus avautuu paremmin sen ikäisille lukijoille, jolle kirja on suunnattu.

Toisaalta välillä herää kysymys, kenelle tämä sarja oikein on suunnattu. Siinä ei ole sitä nuortenkirjojen vaatimaa tenhoa, ja se seikka, että päähenkilöt eivät kasva samaa tahtia kuin lukijat, tipauttaa varmasti monet matkasta jo parin osan jälkeen. Simukka kirjoittaa ehkä vähän tätimäisesti, vaikka onkin nuori nainen. Kaikki se raikkaus, joka näkyi hänen esikoisteoksessaan Kun enkelit katsovat muualle on kadoksissa. Sen jatko-osa Minuuttivalssi on muuten myös ihan loistava.

Simukka on tamperelainen kirjailija ja mielestäni tässä kirjassa yritettiin tuoda Tampereen maisemia esiin enemmän kuin ennen. Sekin kuitenkin tuntuu vähän väkinäiseltä ja käytössä ovat vain perinteiset kliseet kuten Pyynikin näkötorni munkkikahveineen ja Koskenranta.

Ja vielä yksi marmatuksen aihe. Jo toisessa luvussa ilmenee aika paha "klaffivirhe" kun mainitaan Moonan ihastuksen Leon päässeen juuri opiskelemaan taidehistoriaa Tampereen yliopistoon. Ensinnäkään taidehistoriaa ei ole voinut koskaan omana yliopistoaikanani opiskella pääaineopiskelijana. Toiseksi taidehistorian opetus lopetettiin kokonaan vuosi tai pari sitten, mitä olen katkerasti kiroillut siitä asti. Tätä kohtaa lukiessa tuli ihan sellainen fiilis, että voi voi kun Leo-parkaa on nyt huijattu! Mielenkiintoista on nähdä, kuinka Simukka pelastaa tilanteen sarjan seuraavassa osassa.

Mutta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Simukan kieli nimittäin on paikka paikoin jopa runollista. Esimerkiksi ensimmäisen luvun aloitus on mielestäni vallan mainio:
"Porras. Toinen porras. Portaat. Lisää portaita, joista tuli portaikko. Portaiden alapäässä peilejä ja aula, joista tuli peiliaula. Riveissä koukkuja ja nauloja, joista tuli naulakko. Ihmisiä ja ihmisten välejä, niistä välikkö. Joistakin oppilaista muodostui oppilaskunta, kaikista opettajista opettajakunta, henkilöistä henkilökunta, muutamista keskenään kahvia kupeista hörppivistä kuppikunta, ihmisistä ihmiskunta, sohvan vallanneilla oli oma valtakunta, jokaisella sisällään oma sisikunta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti