perjantai 24. tammikuuta 2014

Vastinetta verorahoille?


Okei, partyhatut naulaan, serpentiinit rullalle ja punainen matto takaisin kaappiin. Luulitteko katsovanne Oscar-gaalan telkkarista? Kerrankin, kun suomalainen elokuvakin on ehdolla? Virhe! Olisitte tarttuneet tilaisuuteen aiemmin. Tänä vuonna Nelonen on nimittäin päättänyt olla näyttämättä gaalaa. Ajoitus voisi olla vain hieman huonompi. Ilmeisesti vähäiset öiset katsojamäärät eivät riitä kattamaan ohjelman kustannuksia, eikä sitä vaivaa, jonka Lauri Nurksen raahaaminen studioon lätisemään koko yöksi vaatii.

Toivoa kuitenkin on, sillä Iltalehden uutisen mukaan YLE on mahdollisesti kiinnostunut gaalan esittämisestä. Nyt kannattaakin vaatia vastinetta verorahoille ja lähettää YLElle palautetta, jossa toivoo Oscar-gaalaa esitettäväksi. Opin Tappajafarkut-kirjasta, että yhden kuluttajan asiakaspalautteen lasketaan firmoissa edustavan noin 100-200 ihmisen mielipidettä. Palautteilla voi siis todellakin vaikuttaa asioihin.

YLEn palautelomakkeeseen pääset suoraan tästä.

Rascatemiasta puolestaan raportoidaan, ettei Rascal-gaalaa tuttuun tapaan televisioida myöskään vuonna 2014.

Omalta osaltani joudun valitettavasti toteamaan, ettei Oscar-kilpajuoksuni ole edennyt sen pitemmälle kuin että olen printannut ehdokaslistan ja merkinnyt siihen jo näkemäni, sekä kirjoitellut kalenteriin ehdokkaiden ensi-iltoja. Ensi viikolla leffajuoksut alkavat toden teolla!

2 kommenttia:

  1. Sinulle on pieni kysymyshaaste blogissani: http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2014/01/haastekysymyksia-ja-vastauksia.html. :) Toivottavasti Oscar-gaala saataisiin Ylelle, jottei olla aivan umpiossa täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kurkkasin jo aiemmin ja olen pähkäillyt joitain kysymyksiä epätoivoisesti. Vastailen mitä pikimmin. Toivotaan parasta! :)

      Poista