Yhden rakkaustarinan päätös

122/365
Muodon vuoksi (Nip/Tuck)
Kuudes tuotantokausi (2009-2010)

Muodon vuoksi on yksi niistä sarjoista, joita aloin säännöllisesti seurata jo silloin kun sitä alettiin näyttää telkkarissa. Niin ollen sarjan katsomiseen on tullut kuluneeksi melkein kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa olen ilmeisesti pitänyt sarjaa niin hyvänä, että olen tietoisesti tai tiedostamattani tehnyt päätöksen hankkia sen kokonaan dvd-hyllyyni.

Viimeisen eli kuudennen tuotantokauden ostin viime kesänä jostain häämatkani varrelta. Syy siihen, että katsoin sen vasta nyt, on se, että aikomuksenani oli vielä kerran katsoa sarja alusta loppuun. En oikein muistanut mitään vitoskauden tapahtumista, koska olin ostanut sen edelliseltä matkalta kaksi vuotta aiemmin. Aloinkin katsoa sarjaa alusta ja pääsin joulukuisessa neulehurmoksessa ykköskauden puoliväliin, mutta projekti alkoi tuntua nopeasti aika puuduttavan pitkältä. Tällä sarjalla on nimittäin ne loistavat hetkensä, mutta ehkä enimmän osan ajasta se on vähän ahdistava - jollain selittämättömällä tavalla. Kun ykköskausi jäi tällä kertaa lojumaan kesken melkein puoleksi vuodeksi, päätin viimein tarttua härkää sarvista ja katsoin muistin virkistykseksi vain vitoskauden päätösjakson ja siirryin sitten viimeiseen kauteen.

Yleinen mielipide lienee, että viimeistään vitoskaudella sarjan taso laskee kuin lehmän häntä. Muistaakseni pidin kuitenkin siitäkin kovasti ja niin uskalsin elätellä toiveita myös kuudennen kauden suhteen. Valitettavasti se osoittautui hyvin nopeasti silkaksi kuraksi.

Viimeisellä kaudella toistetaan vielä kerran kaikki ne hörhöilyt, jotka on jo moneen kertaan nähty. Samat parit yrittävät vielä kerran, samat virheet toistetaan uudelleen ja uudelleen. Muutamia mahtavia hetkiä tälläkin kaudella on, mutta ne skipataan nopeasti ohi ja siirrytään vatvomaan vanhoja tuttuja kuvioita. Välillä vaikuttaa siltä kuin tekijät olisivat olleet aineissa, tai vain liian täynnä ideoita, jotka on kaikki ollut survottava mukaan viimeiseen kauteen. Niinpä joissain jaksoissa esitellään tapahtumakulkuja, joista olisi saanut koko kauden mittaisen juonen. Esimerkiksi Seanin veli, josta ei ole koskaan kuultu sanaakaan, putkahtaa ilmoille ja hänet lakaistaan takaisin maton alle yhden jakson aikana. Kaikki kiinnostava aines käsitellään nopeasti pois alta. Jotain kertoo sekin, että kahdet tärkeät häät vietetään katsojan selän takana "jaksojen välillä".

Ei liene suurensuuri spoileri (mutta spoileri kuitenkin, joten maalaa näkyviin), että kutoskaudella Christian ja Kimber saavat viimein toisensa, Viiltäjän keskeytettyä heidän ensimmäiset häänsä kolmoskaudella. En varmaankaan ole ainoa katsoja, joka on odottanut näitä häitä tapahtuvaksi vuositolkulla, ja sitten ne pimitetään kokonaan. Virhe! Ja tämä on suurensuuri spoileri, joten harkitse tarkkaan maalaamista näkyviin: Kimberin itsemurha on ihan uskomattoman surkea käänne ja aivan karsea lopetus tälle hienolle, moniulotteiselle bimbohahmolle, joka on omistanut koko elämänsä Christianille. Suu-tut-taa! Ja kun valituksen makuun päästiin, en kestä, että vitoskaudella esitellyn Teddyn näyttelijä on vaihtunut kutoskaudella. Tällainen kielii vain huonosta suunnittelusta, mikä ei ole koskaan ennen ollut sarjalle tyypillistä. Argh!

Kauden lopulla - jonka tarkoitus oli ilmeisesti alkujaan olla osa seitsemättä kautta, jota ei sitten kuitenkaan (onneksi) tehty - siirrytään ihan kiinnostavien teemojen pariin, kun Christian ja Sean menevät pariterapiaan puimaan suhdettaan. Loppujen lopuksihan sarjassa on kyse juuri heidän välisestään rakkaustarinasta, joka kestää vaikka mitä kolhuja, kun naiset puolestaan ovat kertakäyttötavaraa ja lähtevät vaihtoon pienimmästäkin virheestä. Kauden lopulla Sean on täynnä vihaa ja miettii elämäänsä Christianin varjossa ja tossun alla, kun taas Christian vaikuttaa olevan pullollaan rakkautta, eikä osaa päättää, kumpi heistä tarvitsee enemmän toistaan. Terapiassa Sean vaikuttaa halukkaalta eroamaan, Christian taas taistelemaan 20 vuotta kestäneen suhteen puolesta. Viimeiset jaksot keskittyvätkin tulevaisuuskuvien pohdintaan ja katsoja saa miettiä, onko Seanin ja Christianin viimein lähdettävä eri teille.

Ilahduttavin yllätys kutoskaudella on Ava Mooren (Famke Janssen) paluu, joka solmitaan umpeen niin älyttömällä ja toisaalta niin sarjalle tyypillisen yliampuvalla tavalla, että se jättää katsojan jonnekin epätoivon ja tyytyväisyyden rajamaille. Koko sarjan lopusta jää aika kurja fiilis. Tarkoituksena on varmaankin ollut rakentaa loppu, joka on niin onnellinen kuin näille henkilöille on mahdollista. Itse näen siinä lähinnä surua ja tuskaa, alistusta ja ahdistusta.

Viimeistä kautta lukuunottamatta suosittelen tutustumaan tähän sarjaan (esimerkiksi Netflixissä, josta löytyvät kaikki kaudet). Sarjassa on jotain aivan erityislaatuista, sillä se taiteilee jatkuvasti ohuella nuoralla, jolta katsojat voivat tipahtaa hetkenä minä hyvänsä. Olen monesti jäänyt miettimään täyden hämmennyksen vallassa, tykkäänkö sarjasta vai en. Parhaimmillaan se on terästä, huonoimmillaan niin överiä, että silloinkin miettii, onko se salaa terästä.