torstai 19. heinäkuuta 2012

Heinäkuun Mies


Kesä ei tosiaankaan ole sitä kultturelleinta aikaa minulle. Liikaa töitä vääriin aikoihin, väsymystä ja äärimmäistä tarvetta helppoon viihteeseen, josta en muista mitään seuraavana päivänä. Olen lukenut samaa kirjaa kohta jo kolme viikkoa ja olen suorastaan hämmästynyt, että se on lähestymässä loppuaan. Olen iltaisin selaillut Telkku.comia siinä toivossa että televisiosta tulisi joku elokuva, joka ei olisi suorastaan vastenmielinen katsoa, koska en jaksa nähdä vaivaa valita leffaa itse. Tämä onkin tuottanut mielenkiintoisen lopputuloksen, sillä olen vihdoin päätynyt samalle tasolle kuin monet pikkupojat jo 20 vuotta sitten: rakastuin Jean-Claude Van Dammeen! TV Viisi on ystävällisesti tuonut tämän kesäkollin kaiken kansan saataville näyttämällä useita hänen elokuviaan myöhään yöllä.

Ensikosketukseni Van Dammen maailmaan tapahtui elokuvan Universal Soldier (1992) myötä. Sitä tähdittää myös toinen legenda nimeltä Dolph Lundgren. Olin ensi hetkestä lähtien aivan myyty Van Dammelle ja leffan älyttömyys ja yksinkertaiset juonenkäänteet lukuisine mäiskintäkohtauksineen pitivät minut kiinnostuneena hereillä.

Aivan Universal Soldierin tuottaman kokemuksen tasolle eivät ole päässeet sitä TV Viidellä seuranneet elokuvat The Hard Corps (2006), Äkkikuolema (1995) ja Maximum Risk (1996), mutta Van Damme tekee kaikissa vahvoja rooleja ja näyttää pahiksille närhen munat!

Mikä hitto Van Dammessa sitten viehättää? Vaikea sanoa. Syksyllä menen terapiaan ottamaan siitä selvää...

PS. Pihistelyvinkki! (Huomaan että leffateatterien riistohintojen ohi luistelemiseen opastava tekstini on yhä hitti.) Ostin Filmtownista leffapassin, joka maksoi kympin. Sillä saa sadan päivän aikana vuokrata kaksikymmentä elokuvaa (ei ensi-iltoja). Passi toimii raaputtelemalla käytetyt vuokraukset kuin Ässä-arvassa konsanaan ja kaiken lisäksi se on todella cool, koska sen voi ripustaa kaulaan, eikä se missään nimessä mahdu lompakkoon! Niin, eli siis 50 senttiä per leffa, ja ilokseni huomasin, että taas on siirretty uusia elokuvia pois ensi-illoista. Halpaa kuin mikä. Hanki sinäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti